torstai 2. kesäkuuta 2011

Historian havinaa

Eilen oli taas tiistai ja se tarkoitti vauhdikasta ajomatkaa Espooseen. Kiltisti nopeusrajoituksia noudattaen, mutta täytyy tunnustaa että tämä farssi, jota myös moottoritieksi kutsutaan Tieliikennelaitoksen sivuilla, kyllä välillä pistää lämmön nousemaan. Onneksi on ilmastointi autossa. Moottritiellä on "pesemme kallioleikkauksia"-projektin lisäksi tällainen "oli asfalttia siellä ja uutta asfalttia täällä"-projekti. Ja nopeusrajoitukset tietysti asiallisesti 60 vaikka ensimmäistäkään miestä ei työmailla näkynyt. Mutta onhan se hyvä että körötellään 60 että ehditään niitä kallioleikkauksia ihmettelemään.

Ehdin Bredanille melkein ajoissa ja kun Kippari oli taas huolehtinut kaiken valmiiksi ei minun tarvinnut huolehtia mistään. Pistin tossut jalkaan ja pelastusliivit päälle ja lähdimme vesille.

Huomaa että kesä oli eilen virallisesti saapunut: 13 kajakkia oli ihan kiva määrä ja kun mittari oli päivällä näyttänyt 26 astetta oli illan 16 suorastaan hurmaavaa. Varsinkin kun tuulta ei ollut nimeksikään, en tajua miten nuo purjehtijat saivat purjeet pullistumaan. Taito sekin ihan selvästi.

Viikossa oli kaisla jo kasvanut ihan kunnolla. Kun viimeksi vielä ktselimme kuivuneita ruskeita varsia oli nyt toistakymmentä senttiä vaaleanvihreää versoa. Onneksi tietää mihin joutsenet suunnittelivat pesiänsä, kohta niitä ei kyllä näe, enkä tunne suurempaa tarvetta keskustella herra joutsenen kanssa siitä miten läheltä hänen vaimoansa saa mennä. Silkkiuikkujen pesät olivat jo turvallisesti kaislan peitossa.

Otimme suunnan kohti Isoa Vasikkasaarta, pitihän minun käydä katsomassa minne olimme ETKn luistelijoiden kanssa menossa seuraavana päivänä, ja sieltä edelleen Pukkisaaren ohi kohti Miessaarta.
Miessaaren ulkopuolelle oli luodolla lokkien kokoontumispaikka. Luoja sitä mekkalaa. Miten noin pienistä linnuista voi lähteä enemmän meteliä kuin minun lapsistani? Korvatulppia siinä olisi tarvittu!

Oletteko muuten ikinä ajatelleet tätä tuoksujen simfoniaa joka on näin keväisin? Meren tuoksu nyt on selvästi havaittavissa melotessa, ja kun suola täyttää keuhkot tuntuu että jokainen pienhiukkanen joka on elämän aikana kaupunkilaisen keuhoihin kertynyt kertakaikkiaan huuhtoutuu pois. Lupaan että keuhkorakkuloiden pohjimmainen solukin tuli "pestyä" suolalla kun vedin keuhkot täyteen tuota huumaavaa tuoksu.  Suolahuoneiden teho on kai jo todistettukin, toimiikohan meri-ilma samalla tavalla?

Miessaaressa ja vieressä olevassa (nimettömässä?) saaressa oli jo puut ja kasvit täydessä kukassa. Kukkievien metsäuomien tuoksu oli vastapestyille hajuepiteelisoluille jo melkein liikaa. Tuoksu todellakin räjähti tajuntaan kun pääsimme saarien väliin. Sen tunteen kun olisi pamauttanut kankaalle öljyväreillä ei tarvitsisi muuta tehdä kuin meloa, sen verran paljon maksetaan noista nykytaiteen teoksista. Ja se väriloisto sitten! Ellei itse tietäisi mitä värejä tulisi käyttää niin siitä niin vaan ihailemaan tuota kukkaloistoa: oli rentukkaa ja oletusarvoisesti muutamia kymmeniä eri orvokkilajeja, mustikkaa ja sen lisäksi vielä hurjasti minulle täysin tuntemattomia kasveja.

Kiersimme Miessaaren ja sama saimme kuulla historianluentoa kun mukanamme ollut keron puheenjohtaja kertoi Espoon menneisyydestä. Mitä kaikkia tarinoita onkaan kerrottavana ihan kotiympäristöstämme, ja kuinka paljon sitä tietoa menetetäänkään kun emme ehdi kuuntelemaan.
Miessaari ja Pyöräsaari kuuluivat Suomenlinnan linnoitusjärjestelmään, Pyöräsaari kaikkein läntisimpänä näistä. http://www.novision.fi/viapori/merikartta.htm

Pyöräsaaren vallihautoja oli kaivamassa mm kiinalaiset sotavangit, saimme kuulla, ja mietin noita ihmisressukoita jotka raatoivat kaukana pohjoisessa sotavankeina viime vuosituhannen alkupuolella. Kuinka monta julmaa kohtaloa onkaan tuolla koettu: http://weegee.espoo.fi/museot/verkko/valli/vakuk.htm

Sen verran innostuin tuosta luoennosta että päätin hieman googlata. Tässä meneekin sitten loppupäivä tätä tutkiessa: http://weegee.espoo.fi/museot/verkko/valli/vakuk.htm
http://www.novision.fi/viapori/ulkopatterit.htm

Seuraavan kerran kun melomme noiden saarien ohi suhtaudun niihin ihan erilaisella kunniotuksella.

Nautittuamme pari tuntai hyvin leppoisasta melontatahdista ja upeasta luennosta palasimme Bredanille kuivaamaan kajakkeja. Mittariin ei tullut kuin 12 km, mutta kokemus oli uskomaton!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti