Aallokkoa

Pahasti on blogi kärsinyt kun elän netitöntä elämää. Melat ovat kuitenkin kiltisti heiluneet, vaikka tiistaina olikin ihan kunnon tuuli kun lähdimme melomaan.
Vaikka työvuorot onkin vaihtuneet melontaystävällisiksi pääsin kuitenkin taas myöhässä matkaan ja kipparille lankesi taas kerran kaiken valmiiksi laittaminen.

Saimme hitaamman tiistairyhmistä kiinni jo Bosundissa, siihen reippaammin melovaan ryhmään en edes tuossa tuulessa olisi halunnut, varsinkin kun he olivat menossa aaltoja bongaamaan. Jo Moisöfjärdenillä tuuli painoi ihan kunnolla meitä rantaan ja Suinon salmessa virtaus oli sen verran vauhdikasta ettei tarvinnut meloa, antoi tuulen vaan viedä.

Ryssjeholmsfjärdenillä tuuli taas tarrasi Arieliin ja oli ihan hauskaa meloa kun hieman joutui töitäkin tekemään että Ariel liikkuisi. Bodöklobben oli äkkiä edessämme, mutta siinä vaiheessa oli tuo 12 m/s jo sen verran sekoittanut meren pintaa että aalloille oli tullut valkoiset hiukset päähän. Minulle riitti, en tuntenut minäänlaista tarvetta katsoa pysyykö Ariel pystyssä vai pääsisinkö mahdollisesti uimaan ensimmäistä kertaa tälle kesälle, joten kun tarvittiin seuralaista yhdelle melojalle takaisiin Bredanille ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Kipparille ei jätetty mahdollisuutta protestoida, jos tulen pahoinvoivaksi jo Vuoristoradassa (se ainut ja oikea Linnanmäellä oleva) niin tuo aallokko oli minulle liikaa. Sitäpaitsi olimme vähintäänkin sen 2 minuuttia 15 sekuntia aallokossa, sen verran kestän sitä vuoristorataakin, enkä toista ajokertaa Lintsilläkään kaipaa. Enkä aio koeajaa Ukkoa (siis Linnanmäen versiota) enkä muitakaan hengenvaarallisia laitteita. Tuo oksennusrefleksi kun minulla on hieman herkässä.

Meloimme siis takaisin Bredanille kun taivas alkoi tummua, ehdimme kuitenkin kunnolla pyyhkimään Arielin ja siirtämään hänet turvaan paikalleen ennenkuin sade alkoi.
Matkaa mittariin tuli 10,2, ei siis mikään pitkä matka tälläkään kertaa, mutta eipä ollut ihan normi tiistaimelontasääkään.