Heinäkuun ekana lauantaina oli perinteisen jokiretken vuoro. Siispä kajakit pakattiin traileriin aamusta ja Maz sai vetää ne Pikkalajoen läheisyyteen. Kuorma purettiin meren rannalle, häiritsimme selvästikin kyhmyjoutsenen kauneusunia kun tulimme.
Merellä oli kauniin utuista, muuten aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mikä tarkoitti että aurinkorasvaa oli aamulla kulunut.
Suuntasimme kajakit suoraan kohti sulkua ja Pikkalanjoelle. Kiire oli päästä joelle, tai sitten oli vaan hieman ahdasta kun 13 kajakkia tunkeutui samanaikaisesti pieneen tilaan.
Joki oli tapansa mukaan peilityyni. Veden sameusaste vei ajatukset eräälle toiselle jokiretkelle, muuten maisemat olivat toki tutunlaiset.
Sillä aikaa kun minä ihmettelin vettä, loputkin kajakit saatiin joelle.
Kovasti yritin nähdä saukkoja, mutta sain tyytyä tähän krokotiiliin. Vai olikohan tuo alligaattori. Ariel kuitenkin pidettiin turvallisen välimatkan päässä uppotukista.
Kipparille piti taas kuvata yksi silta, vaikka tästä löytyykin kuvia ennestään.
Vesitatar ei kukkinut yhtä upeasti kuin aiemmin. Kylmän kesän syytä?
51 on kyllä huomattavasti mukavampi kun hetkellisesti ihailee sitä alapuolelta.
Veden välkekin yritti vielä piristää muuten aika ankean näköistä betonikasaa.
Vikträskillä pidimme pienen juomatauon.
Ja sitten jatkoimme Sundbyjoelle.
Hieman olisi jo raivaustyökaluille töitä, mutta vielä tuosta meloo.
VRn aikataulutkin suosivat täydellistä hiljaisuutta.
Sjundbyn linnan kohdalla pidimme, kuten tapoihimme kuuluu, ruokatauon, ennnen kuin kannoimme kajakit tien yli ja jatkoimme matkaa.
Kyllä tällaisessa maisemassa kelpaa syödä eväitä
Joku tarkkaili meitä kun meloimme eteenpäin. Hetken jo ehdin toivoa että näkisimme peuran.
Vanhan sillan paalut olivat edelleen paikoillaan.
Luonto oli tehnyt niistä kauniit kukkaruukut.
Tämä lienee eksoottisin taideteos jonka olen nähnyt? Jos äsken luonto yritti vallata ihmisen tolpan, niin tässä ihminen sitten valtasi luonnollisen tolpan? Miksi kajakki oli nostettu puunrunkojen päälle on minulle mysteeri, vesillä olisi minusta huomattavasti käyttökelpoisempi. Onkohan tuosta tarkoitus tehdä kukkapenkki?
Muutama vesilintu bongattiin. En tiedä olivatko kaikki linnut kaislikossa piilossa vai onko joki todellakin näin "linnuton"
Puita oli täälläkin kaatunut.
Mutta eipä ne menoamme haitanneet.
Tämä runko on päättänyt kasvattaa itselleen kauniin latvan.
Aloimme lähestyä kääntöpaikkaamme, pohjan pystyi jo hahmottamaan
Mutta vielä vettä riitti melttovaksi
Vielä yhden sillan ali
Ja sitten pääsimme saman puun luokse jossa käännyimme viime vuonna.
Yllättävän hyvin vesi virtasi kapeissa kohdissa, virtausta ei tosin melotessa huomannut.
Käännyimme siis takaisinpäin ja pidimme pienen venyttelytauon sillan kohdalla
Kippari jaksoi kävellä hieman pidemmälle ihailemaan maisemia...
minä tyydyin ihailemaan rannalla kukkivia kasveja
Virkistyneenä jatkoimme matkaa kohti linnaa.
Rypsi, vai olisikohan rapsi, kukki keltaisena.
Maisema oli siis todella kesäinen.
Tosin paikoitellen oli kyllä hieman syksyinenkin olo.
Sen verran lämmin oli kuitenkin ettei syksyä kyllä pahemmin ajatellut, jopa Ariel sai pari salamatkustajaa jotka nauttivat varamelan suomasta varjosta.
Vielä tämä lato on pystyssä, mutta vuosi vuodelta näyttää huonommalta. Sääli, sillä ovathan nämä pienet ladot suoloisia ja piristävät pelomaisemaa kummasti.
Järvellä ei ollut juurikaan vastatuulta, mikä lienee jonkinlainen jokiretki-ihme?
Tällä kertaa korvat päättivät tulla katsomaan meitä ihan kunnolla, ehkäpä pikkuinen vihellys sai lauman innostumaan?
Linnakin tuli taas yllättävän nopeasti vastaan ja se tiesi katamista. Täytyy tunnustaa että olin ihan kiitollinen kun miehet raahasivat Arielin tien toiselle puolelle, alkoi tuo reilu 20 km kuitenkin jo tuntua lihaksissa.
Linnan maisemissa on kuulema näkynyt kuningaskalastaja, sitä emme kuitenkaan onnistuneet näkemään. Sen sijaan ihailin lumpeita.
Ensimmäisellä yrittämällä eivät portit auenneet, joten teimme pienen lenkin takaisin lyhtytolpalle ja yritimme uudestaan
Ja johan portit aukenivat.
30,6 km myöhemmin olimme takaisin lähtöruudussa. Muutamat reippaat vielä meloivat kotiin Bredanille, mutta me pakkasimme Arielin traileriin ja tulimme kotiin sitä tylsää 51:tä.
