Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaparn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaparn. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. elokuuta 2015

Kuvat voivat ällöttää joitakin

Varoitan nyt ihan alkuun: tällä kertaa luonto näytti karumman puolensa ja luurankoja on nähtävissä tässä päivityksessä. Tiedän että voisin jättää ne näyttämättäkin, mutta päätin nyt kuitenkin lisätä kuvat tänne. Siispä jättäkää tämä päivitys väliin jos haluatte nauttia kukkasista ja meri-ilmasta!


Lähdimme melomaan kohti Gåsgrundetia, tarkoituksena, taas kerran, löytää muutama geokätkö. Omat lapsukaisemme olimme hylänneet kotiin. tämä äiti näytti vähän siltä että hänkin olisi voinut jättää lapsukaiset jonnekin muualle kiukuttelemaan. 


Sillä aikaa kun muut etsivät kätköjä, minä ihailin maisemia.


Joku kala oli päätynyt osaksi ravintoketjua, eipä ollut paljon jäänyt jäljelle.



Jatkoimme matkaamme, kätköjen löydyttyä, kohti Knapperskäriä.



Vedenpinta oli laskenut todella voimakkaasti ja rantakalliot olivat ihanan vihreän "kokokalliomaton" peittämät. Melkein teki mieli istahtaa kalliolle ja liukua alas mereen.


Rantakalliot olivat muutenkin käsittömättömän kauniita. Useammin pitäisi ottaa pieni tauko ja ihmetellä luonnon kauneutta


Saaresta löytyi myös joutsenen luuranko. Surullista toki, mutta samalla ei voinut kuin ihailla miten uskomaton taideteos tämäkin luonnon ihme on. Koko tuo luumassa on joskus noussut siivilleen. 


Matka jatkui kohti Rövaren ja Kaparen saaria, nauttien pienestä tuulevirestä joka pikkaisen keikutti Arielia. Molemmissa saarissa oli kätkö, joten ehdin nauttimaan maisemista.


Taas kerran sain todeta että meren voima on käsittämätön, rantakivetys oli varsinaista taidetta. 


Pakostakin tuli, näitä ihaillessa, mieleeni eräs toinen taiteilija: Tommy Tabermann:

Jokainen joka on pidellyt aaltojen silittämää kiveä kädessään
tietää että jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima.


Kaparenin rannassa tuli vastaan seuraava kuollut lintu. Näiden vuosien aikana en ole juurikaan kuolleisiin lintuihin törmännyt, en ainakaan näin äskettäin kuolleisiin, joten jäin miettimään mikä lintuja tappaa tuolla alueella. Toivottavasti on vain sattumaa.


Kävimme vielä etsimässä Stora Herröstä pari kätköä. Ja sinisorsa toi hymyn huulilleni. Eläviäkin lintuja oli nähtävissä.



17 km tuli melottua ja jonkinvrran käveltyä.

Pari päivää myöhemmin kävimme etsimässä Iso Vasikkasaaren kätköt, 10,5 km tuli silloin melottua

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kauden päättäjäiset

Lokakuu lähestyy, joten retkimelojat lähtivät tänään kohti Kaparnia lättyjuhlia viettämään.
Valitettavasti retkiämme seurannut aurinkoa ei ollut saanut kutsua, joten pienessä sateessa pakkasimme Arieliin mm polttopuita ja pikkuneidin kyynärsauvoineen. Balookin nostettiin vesille ja koska lättypannu oli pakattuna neidin selän taakse ilmoitimme että olisi parempi pysyä pystyssä. Muurikkapannu kun aika nopeasti luultavasti lähtisi Atlantikseen mikäli saisi mahdollisuuden.

Kerrankin retkelle lähti runsaasti kaksikkoja, Ariel ei todellakaan voinut tuntea itseänsä mitenkään poikkeavaksi, 3 muutakin miehistökajakkia suuntasi kohti Pentalaa Maretin kautta.
Joutsenpoikasten kaulat ovat selvästi vaalentuneet, näimme useita perheitä ja kaikissa tilanne oli samanmoinen, poikaset lähes aikuisia. Jotekin haikeata, syksy todellakin tekee tuloaan.

Tuulesta ja sateesta huolimatta jatkoimme kohti Herrötä ja sieltä sitten Kaparnille. Aikamoinen maininki painoi meidät kapeikon läpi rantaan. Meitä odotti taas lauma kumiankkoja ja ladattu ase. Tosin metsästäjä tajusi lähteä ankkoineen jonnekin muualle. Baloon kipparia hieman huolestutti kuinka pääsisi takaisin merelle. Mutta mitä sitä nyt suremaan, oli räiskäleiden aika!

Tuli saatiin kuivilla haloilla heti roihuamaan ja eikun räiskäleitä paistamaan. Ja kuten lorukin kertoo: Aurinko, aurinko lettuja maistaa...tulihan se maistiaisille! Lähdin kiertämään Kaparnia sillä aikaa kun muut söivät ja tajusin että se oli oikea kultakaivos. Puoli pussillista rouskuja muutamassa minuutissa! Joulupöydän sienisalaatti on hyvällä mallilla. Toivottavasti isi suostuu sen tekemään.

Aallokko oli valitettavasti voimistunut kun päätimme lähteä kotiin ja Baloo ei kertakaikkiaan tahtonut lähteä kivikkoon  maininkeja vatsaan taistelemaan. Siispä kippari kantoi Baloon saaren toiselle rannalle ja saimme Arielin vesille hieman muiden jälkeen. Hieman minua hirvitti, en ollenkaan tykkää kun lapseni ei ole silmieni alla. Äkkiä me kuitenkin saimme Arielin muitten luo ja siellähän reipas lapseni odotti. Pikkusisko oli sitä mieltä että voimakas tuuli sekoittaa hiuksia liikaa, joten hän painui Arielin pohjalle, aukkopeitteen alle. Kun Ariel keikkui kuin kehto aalloilla arvata saatta miten pikkuisen kävi.
Herrön kohdalla aallot painoivat jo aika reippaasti. Hieman hirvitti Baloon puolesta, mutta mitä turhia. Reippaasti neiti painoi aaltoja vastaan ja pääsimme turvallisesti Pentalan suojiin. Sieltä Maretille olikin sitten sivutuulta ja hieman tuntui kuulema epävakaalta meno. Mutta sen verran on noita kilometrejä pikkuisellakin takana ettei huolen häviää. Nätiltä meno näytti.
Turvallisesti pääsimme takaisin Bredanille, taisi olla Baloon pisimpiä reissuja. 15 km.