Merellä tuulee

Tiistai ja melontapäivä! Kun lämpömittarit ympäri maatamme ovat näyttäneet kuumelukemia pitkin päivää, ainakin jos ne ovat olleet auringossa, niin oli suorastaan loistava päivä lähteä melomaan. Siispä päätin rasvata itseni kunnolla ennenkuin siirtäisin ruhoni auringon grillattavaksi. Mieheni rallatteli "merellä tuulee" kun tuli kotiin, ja tottahan tuo oli. Yllättävää kyllä tuuli oli sen verran viileä että päätin pukea pitkähihaisen pelastusliivien päälle, rannalla oli suorastaan kylmä.

Bredanilla oli, kuten arvata saattaa, lähes tungosta kun kesän ensimmäiset kurssilaisetkin olivat suuntaamassa merelle. Reilu 20 iloista melojaa suuntasivat Bredanilta kohti Bodötä. Emme ehtineet melota kuin parisen kilometriä kun tajusin että pitkähihainen oli liikaa. Vaikka tuuli niin oli kuuma! Siispä pusero pois ja hartiat esille nauttimaan auringosta. Sen verran tuo tuuli kuitenkin vaikutti että avomerelle päästyämme sain huomata attä aallokkoa riitti. Meri antoi kivoja pikku pusuja käsivarsilleni ja Arielin nokka kävi kerta tosiensa jälkeen merenpinnan alapuolella. Se hyppi kuin delfiini aallokossa. Pari vuotta olisin ollut kauhusta jäykkänä, nyt tuo ei pelottanut vaikka tunnustankin että en mitenkään erityisesti nauti kunnon aallokosta.

Koplorna tulivat kuitenkin aika nopeasti vastaan ja pääsimme nauttimaan tyynestä vedestä ja auringosta. Ja bongasin jopa linnun jota ei kävelevä lintukirjani tunnistanut. Eivät kyllä melontakaverinikaan tunnistaneet kyseistä sorsa(?)lintua, joten jätän tunnistamisen ornitologeille. Toivonmukaan edes yksi Canonin kuvista on sen laatuinen että tunnistaminen onnistuu. Lintu oli mustapäinen ja muuten valkoinen, paitsi että selässä oli salmiakkikuvio. Rouvansa(?) oli tylsän ruskea perusankka. Samalla kun kirjoitan tätä ilmoittaa kävelevä Suuri Lintukirja että kyseessä on Isokoskelo
(Mergus merganser). Jos se tuollainen oli, niin eipä ollut sitten rouvansa vieressä. Mikä lie ollut harhahyppy sitten kyseessä.

Valkoposkilla ja silkkiuikuilla oli jo kesän ensimmäiset untuvikot vesillä, uskomattoman söpöä. Pallerot olivat onnettoman pieniä, ajatella että noista kasvaa muutamassa viikossa ihan kunnon lintuja.

Vesikin on palannut mereen ei tarvinnut merenpohjaa ihailla ihan lähietäisyydeltä. Siltojen alta mentiin jo kuin vanhat tekijät ja muistin jopa missä niitä kiviä on, vaikka kipparilla taas oli hieman eriävä mielipide asiasta. Onneksi ne ällöttävät kivet kuitenkin pysyivät meressä eivätkä yrittäneet tunkea kajakkiimme. Pysähdyimme linnusta inspiroituneina salmiakkitauolle ennenkuin jatkoimme kohti Pentalaa. Kiersimme Lilla Pentalan (valitan, saarella ei kartan mukaan ole muuta nimeä, pakkoruotsin opetusta kun on vähennetty niin tuo Lilla sanan kääntäminen on ollut ylivoimaista) ja siitä sitten suuntasimme kotiinpäin.

Vaikka kivet kiltisti pysyivätkin meressä niin meri itse oli muuttanut mielensä pikkupusuista. Ariel jatkoi delfiinileikkiään aalloissa kun ylitimme veneväylää. Mutta kun moottorivene vielä puuttui leikkiin tekemällä omat mahtiaaltonsa oli se Arielille liikaa. Sain aallon suoraan syliini ja koska en ollut kiristänyt aukkopeittoa kunnolla vyötäröltä sain kärsiä. Viileä vesi tosin jäähdytti selkääni ihan kivasti ja merivedellä kurluttelu tekee hyvää nielulle, eikö? Ja onhan se kiva viihdyttää melontakavereitaan kun nousee kajakista. Takapuoleni oli litimärkä ja kippari kysyikin tuliko matkalla hätä. Onneksi oli varavaatteet matkassa mukana, kuten kunnon melojalla on.

Mittariin tuli 13,1 km, mikä tuntui uskomattoman vähältä. Aalloissa melominen on raskaampaa, joten lihakseni olivat sitä mieltä että 20 tuli mittariin.