Kuvat voivat ällöttää joitakin

Varoitan nyt ihan alkuun: tällä kertaa luonto näytti karumman puolensa ja luurankoja on nähtävissä tässä päivityksessä. Tiedän että voisin jättää ne näyttämättäkin, mutta päätin nyt kuitenkin lisätä kuvat tänne. Siispä jättäkää tämä päivitys väliin jos haluatte nauttia kukkasista ja meri-ilmasta!

Lähdimme melomaan kohti Gåsgrundetia, tarkoituksena, taas kerran, löytää muutama geokätkö. Omat lapsukaisemme olimme hylänneet kotiin. tämä äiti näytti vähän siltä että hänkin olisi voinut jättää lapsukaiset jonnekin muualle kiukuttelemaan. 

Sillä aikaa kun muut etsivät kätköjä, minä ihailin maisemia.

Joku kala oli päätynyt osaksi ravintoketjua, eipä ollut paljon jäänyt jäljelle.

Jatkoimme matkaamme, kätköjen löydyttyä, kohti Knapperskäriä.

Vedenpinta oli laskenut todella voimakkaasti ja rantakalliot olivat ihanan vihreän "kokokalliomaton" peittämät. Melkein teki mieli istahtaa kalliolle ja liukua alas mereen.

Rantakalliot olivat muutenkin käsittömättömän kauniita. Useammin pitäisi ottaa pieni tauko ja ihmetellä luonnon kauneutta

Saaresta löytyi myös joutsenen luuranko. Surullista toki, mutta samalla ei voinut kuin ihailla miten uskomaton taideteos tämäkin luonnon ihme on. Koko tuo luumassa on joskus noussut siivilleen. 

Matka jatkui kohti Rövaren ja Kaparen saaria, nauttien pienestä tuulevirestä joka pikkaisen keikutti Arielia. Molemmissa saarissa oli kätkö, joten ehdin nauttimaan maisemista.

Taas kerran sain todeta että meren voima on käsittämätön, rantakivetys oli varsinaista taidetta. 

Pakostakin tuli, näitä ihaillessa, mieleeni eräs toinen taiteilija: Tommy Tabermann:

Jokainen joka on pidellyt aaltojen silittämää kiveä kädessään
tietää että jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima.

Kaparenin rannassa tuli vastaan seuraava kuollut lintu. Näiden vuosien aikana en ole juurikaan kuolleisiin lintuihin törmännyt, en ainakaan näin äskettäin kuolleisiin, joten jäin miettimään mikä lintuja tappaa tuolla alueella. Toivottavasti on vain sattumaa.

Kävimme vielä etsimässä Stora Herröstä pari kätköä. Ja sinisorsa toi hymyn huulilleni. Eläviäkin lintuja oli nähtävissä.

17 km tuli melottua ja jonkinvrran käveltyä.

Pari päivää myöhemmin kävimme etsimässä Iso Vasikkasaaren kätköt, 10,5 km tuli silloin melottua

Gåsgrundet

Palataan ajassa taaksepäin reilu viikko... 

Kävimme tiistaimelonnassa pitkästä aikaa kun sääkin oli taas siedettävää. Vesi on edelleen korkealla, joten nämä kumartelevat hanhet olivat ihan tarpeellisia. Ne kun eivät seiso pohjalla harjoittelemassa joogaliikkeitään vaan kiven päällä. Äärettömän ystävällistä merkitä nuo kivet kunnolla. Tosin tämä kivi on aika hyvin Kipparilla tiedossa.

Pitkästä aikaa näimme merimetson ja vaikka Kippari ei niistä pidäkään oli tämä patsaana istuva minusta aika upea ilmestys. 

Pieni lokinpoikanen oli selvästikin eksynyt merelle. Lintu vaikutti väsyneeltä, eikä lähettyvillä näkynyt minkäänlaisia lokkeja. Mieli olisi tehnyt ojentaa mela ja napata pikkuinen kyytiin, mutta koska poikanen ei vaikuttanut loukkaantuneelta, en oikein voinut keksiä syytä stressata sitä ottamalla kiinni kun toinen niin määrätietoisesti, joskin väsähtäneenä, ui kohti läheistä kalliota. Toivottavasti pieni hengähdystauko toi uusia voimia ja toivottavasti jostakin ilmestyi lokkeja suojaamaan pienokaista. Luonto on joskus aika armoton. 

Jatkoimme kohti Lövötä. Ruoppaamisen jäljiltä alue oli jonkinverran menettänyt taianomaisuuttaan, mutta tarpeeseen ruoppaus kyllä on tullut. Ainakin tuosta mahtui nyt paremmin menemään. 

Harmaahaikaroitakin ehdin ihailemaan kun pidimme pienen juomatauon ennen kuin jatkoimme matkaamme. 

Sinisorsan mielestä olisimme voineet pitää pidemmänkin tauon, rouva selvästi häiriintyi kun pienempi armaada kajakkeja lähestyi. 

Merimetsoja nähtin enemmänkin. Ja tämä ihmeenvärinen haahka (?) joka tuntui ärsyyntyvän merimetson läsnäolosta. Emme jääneet kuuntelemaan sananvaihtoa, mutta jokin asia painoi pahasti mieltä äänestä päätellen. 

Tiiran poikasella ei sen sijaan ollut mitään asiaa vaan istui hiljaa kivellä odottamassa jotakin. 

Gåsgrund (Hanhikari, hyvin vapaasti suomennettuna) oli tällä kertaa nimensä veroinen. Valkoposkihanhet nauttivat saaren kauneudesta, kuten mekin. Pidimme pienen jalottelutauon saarella

Kävelimme saaren toiselle puolelle, maisemat ovat lumoavan kauniit. 

Minä sentään ehdin napsimaan kuvan saaren uskomattomasta kukkaloistosta. Nämä luonnon värikkäät taideteokset saavat niin hyvälle tuulelle!

13 km tuli melottua.