Näytetään tekstit, joissa on tunniste merimetso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste merimetso. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Tiistaimelontaa

Siitä on jo viikko aikaa, kun kävimme viimeksi vesillä. Tiistaimelontaan oli päästävä, vaikka kevät onkin ollut yllättävän kylmä. Vesi tosin on jo selvästi lämpimässä, Bredanin matalassa lahdessa vesi oli jo huimat 18 astetta. 

Merimetsot ainakin olivat sitä mieltä, että kevät on täällä ja siitä kuuluu nauttia. 


Punasotkat (?) olivat hieman herkällä tuulella joten kovin lähelle emme päässeet.


Kiirehän näille tuli, kun yritin päästä riittävän lähelle nähdäkseni mitä lintuja ne olivat, onneksi kuvista voi tarkastaa myöhemmin. 


Hieman haastavaa tämä kuvaaminen kyllä on, kun Kippari tahtoisi meloa ja minä kuvata. Ariel keinuu, linnut piiloutuvat ja minä yritän tarkentaa nokikanaan. No, ihailkaa vaikka vihertyvää kaislikkoa. 


Toki tietysti pitäisi ehkä ymmärtää kipparia, minä kun oikeasti haluan kuvata ihan jokaisen sinisorsankin näin alkukesästä. 

Ja onhan tuo nyt aika taulumainen näkymä. Sieluhan tässä lepää, kun näitä katselee 


Mutta onhan tuo nyt kaunis, eikö olekin?


Vetäjämme ilmoitti Suinonsalmen kohadalla, että pysymme kiltisti väylän ulkopuolella, taisi tulla tarpeeseen tämäkin "käsky". Aika pieneksi sitä itsensä tuntee, tällaisen paatin vieressä.


Kiertelimme ja kaartelimme rantoja ja kävimme ihailemassa Matasaaren uuta siltaa. Alapuolelta, luonnollisesti. 


 Pääsin minä ihailemaan toistakin sinisorsaa. Kippari pyöritteli varmaan silmiään selkäni takana?


Björkholmenin kohdilla sain sentään Arielin pysähtymään hetkeksi. Vaikka haahkoista onkin olemassa monta kuvaa, niin näitä on vaan ihailtava. 


Silkkiuikkuja oli pesillään runsaasti, tämä päätti kuitenkin peitellä mumansa varmuuden vuoksi. Olihan meitä tietysti aika monta lähestymässä hänen pesäänsä. 


Selvästikin meitä oli liian monta, monien lintujen mielestä. Tunnista nyt sitten näitä BirdLife'n Suomi 100-haasteeseen.


Tämä nyt sentään taitaa olla tukkasotka? 


Kanandanhanhilla oli jo poikasiakin. Äkkiä tämä kesä etenee eläinten maailmassa, kohta nuo taatusti jo ovat uiskentelemassa


Katsokaa nyt noita "aikanpoikasia". Ihania untuvapalloja. 


Varlaxviken on hyvä piakka bongailla lintuja, joskin sinisorsat nyt eivät ehkä ole niitä kaikkein kiinnostavimpia. 


Punasotkia oli liikenteessä useampiakin, hauskaa, kun kerrankin näin niitä paljon. 


Silkkiuikun pesiä oli valtavasti, ihan vierekkäin nuo pesivät, selvästi Espoossa on pulaa tonteista. 


Isokoskelot nauttivat ilta-auringostä, mitään pesään viittaavaa ei näiden kahden lähettyvillä ollut. 


Tällä tiiralla oli ollut kalaonni myötä. Tunnistaako joku mikä tiira olisi kyseessä?


Herra isokoskelo lähti iltauinnille, rouva jäi ihmettelemään rannalle. 


Ja sitten olikin taas pakko kuvata haahkoja


Lähemmäs emme päässeet, linnut selvästi viihtyvät kivikkoisilla alueilla, sinne me emme tule kajakeilla häiritsemään. 


Ainakin kolme lajia sulassa sovussa. 


Kyllä tämä kevät on ihanaa aikaa, kun linnut eivät vielä pääse kunnolla piiloon kaislikkoon. Minne tahansa katseensa käänsi oli vastassa joku lintu. 


 Bredanille palattuamme oli mittarissa 14 km. Vaikka vaan kiertelimme rantoja.


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tiistaimelonta

Pari viikkoa sitten kävimme tiistaimelomassa. Bredanin ranta on taas kasvamassa umpeen. Vesi on laskenut ja pohjakasvillisuus on innostunut kun aurinko vihdoinkin on lämmittänyt vesiä. Siispä melominen rannassa on enemmänkin heinämaton päällä liukumista, onneksi Bredanilta pääsee aika nopeasti syvemmille vesille.


Tai miten syvät nuo nyt sitten on, kun vesi on laskenut ihan reippaasti ja entiset "turvalliset" reitit ovat nyt kivikasoja.


Maisemat ovat ihan uudet ja oudot kun kallioilla on ihmeellisiä väriläiskiä siellä täällä.


Koska tiisatimelontapäivänä kuuluu olla loistava sää, suuntasimme hieman ulommaksi ja kävimme ihailemassa koirasaarta, tosin pienen välimatkan päästä. 


Merimetsokin ihaili horisonttia. 


Suuntasimme kohti Torr Lövötä, se on nykyään näköjään yksi suosikkisaaristamme. Tämä pariskunta oli vaan valinnut lähimmän kallion levähdyspaikakseen, eivät kunnon saarta kaivanneet?


Näiden rantakallioiden kauneus on joka kerta yhtä yllättävää. Eivätkä ne koskaan ole ihan samanlaiset. Miten kivikasa voikaan muuttua kerta toisensa jälkeen uudenlaiseksi?


Lövössä olivat jo pihlajanmarjat kyspsymässä. Kipparin oli ihan pakko maistaa yhtä. Kuulema tuli gini mieleen. Miksiköhän?


Kanervatkin kukkivat. 


Pyöräsaaren rannalla ihailin hetken harmaahaikaraa, se tähyili jonnekin kaukaisuuteen. 


Ilta-auringon laskiessa ja taivaan värjäytyessä taas kultaiseksi meloimme kotiin kultaisessa vedessä. 


Lokki oli iltapalalla, joten meidänkin oli korkea aika päästä kotiin. 


13,5 kilometriä tuli mittariin. 

tiistai 25. elokuuta 2015

Kätköjä

Pari viikko sitten olimme päättäneet lähteä "geomelomaan". Tapaaminen oli sovittu Bredanille eikä sääennusteen perusteella ollut odotettavissa mitenkään kovinkaan pahaa säätä. Tämän kesän ennustukset eivät ole kuitenkaan aina osuneet ihan oikeaan, tälläkin kertaa saimme todeta että ennustukset ovat ennustuksia. Matkaan pääsimme kuitenkin ihan kivassa säässä, merimetsokin ojenteli siipiään ja nautti kesästä. 


Merimetsoja riitti kuvattavaksi, valitettavasti aallokko oli vaan sen verran haastavaa että Canon oli pistettävä piiloon ja toivottava että Ariel pysyisi pystyssä. 


Uskomatonta kyllä, saavuimme Torr Lövöhön turvallisesti, joskaan emme kuivina. Muutamat aallot olivat kastellet kaiken aukkopeitteen yläpuolella, eli melojan päästä vyötärölle. Ja loput kastuikin kun nousin Arielista pois ja aukkopitteen päälle kertynyt minivaltameri roiskui päälleni. 

Olotila oli kuin pienillä sammakoilla


Poliiseja ei saaressa näkynyt, mutta aina välillä heitä saaressa käy.


Bongattuamme saaren kätköt, siirryimme sellaiseen aallokkoon että oikeasti oli jo äitiä ikävä. Hengissä selvisimme ja olin suorastaan ylpeä itsesäni. Olin todellakin ylittänyt niin mukavuus- kuin sietorajanikin. Ja hengissä, joskin märkänä. 

Täällä oli taas kätköt kateissa...tai ehkäpä ennemminkin koordinaatit etsinnässä. Kalliolla oli erilaisia viestäjä runsaasti, yksi niistä oli löydettävä. 


Jo vuonna -51 osattiin näköjään kertoa että Facebook on menossa pörssiin. Tai sitten tässä onkin joku ihan muu viesti taustalla. 


Kävin haistelemassa kesän viimeistä ruusua. Aika tuoksuton tuo  oli, kesätuulin tuoksu oli kuitenkin huumaava.


Olisikohan tämä ollut jonkinlaista jäkälää? Aikamoinen väriläiskä kuitenkin. 


Koska kamera oli suurimman osan matkasta turvallisesti piilossa on kuvasato hieman yksipuolista. Ja koska kätköpaikkojakaan ei voi paljastaa niin tyydyin kuvaamaan maisemia. 


Jotkut sentään nauttivat tuulesta ja aalloista. Olosuhteet lienevät olleet loistavat jos halusi roikkua purjeen perässä.



Rantakasvit olivat hurjan suloisia, tunnustan että mikä tahansa kuivalta maalta löytyvä oli sinä sunnuntaina luomoavaa...lähinnä ehkä se tunne että maata ol jalkojen alla, ei keinuva Ariel. 


Lopetimme kierroksemme Varsasaareen, minkä jälkeen katselin ulapalle ja ihmettelin vaahtopäitä. Sain Kipparin ylipuhuttua emmekä lähteneet puskemaan kilometrikaupalla vastatuuleen vaan valitsimme hieman pidemmän reitin kotiin, mutta ehkäpä hieman turvallisemman?


Noin 28 km, ei ainakaan alle sen, tuli mittariin. Kävimme 9 saaressa (Torr, Lövö, Käärmesaari, Pohjoinen Käärmeluoto, Läntinen Käärmeluoto, Korkesaari, Småholm, Tvijälp, eräässä pikkusaaresa, valitan mutta se on salainen kätkö, joten jää tässä mainitsematta ja Varsasaaressa) ja 11 kätköä tuli kuitattua. Sää ei todellakaan suosinut, mutta täytyy tunnustaa että olin aika ylpeä itsestäni. ehkäpä pikkuhiljaa voin kustua itseäni aloittelevaksi melojaksi?