Tiistaimelontaa

Siitä on jo viikko aikaa, kun kävimme viimeksi vesillä. Tiistaimelontaan oli päästävä, vaikka kevät onkin ollut yllättävän kylmä. Vesi tosin on jo selvästi lämpimässä, Bredanin matalassa lahdessa vesi oli jo huimat 18 astetta. 

Merimetsot ainakin olivat sitä mieltä, että kevät on täällä ja siitä kuuluu nauttia. 

Punasotkat (?) olivat hieman herkällä tuulella joten kovin lähelle emme päässeet.

Kiirehän näille tuli, kun yritin päästä riittävän lähelle nähdäkseni mitä lintuja ne olivat, onneksi kuvista voi tarkastaa myöhemmin. 

Hieman haastavaa tämä kuvaaminen kyllä on, kun Kippari tahtoisi meloa ja minä kuvata. Ariel keinuu, linnut piiloutuvat ja minä yritän tarkentaa nokikanaan. No, ihailkaa vaikka vihertyvää kaislikkoa. 

Toki tietysti pitäisi ehkä ymmärtää kipparia, minä kun oikeasti haluan kuvata ihan jokaisen sinisorsankin näin alkukesästä. 

Ja onhan tuo nyt aika taulumainen näkymä. Sieluhan tässä lepää, kun näitä katselee 

Mutta onhan tuo nyt kaunis, eikö olekin?

Vetäjämme ilmoitti Suinonsalmen kohadalla, että pysymme kiltisti väylän ulkopuolella, taisi tulla tarpeeseen tämäkin "käsky". Aika pieneksi sitä itsensä tuntee, tällaisen paatin vieressä.

Kiertelimme ja kaartelimme rantoja ja kävimme ihailemassa Matasaaren uuta siltaa. Alapuolelta, luonnollisesti. 

 Pääsin minä ihailemaan toistakin sinisorsaa. Kippari pyöritteli varmaan silmiään selkäni takana?

Björkholmenin kohdilla sain sentään Arielin pysähtymään hetkeksi. Vaikka haahkoista onkin olemassa monta kuvaa, niin näitä on vaan ihailtava. 

Silkkiuikkuja oli pesillään runsaasti, tämä päätti kuitenkin peitellä mumansa varmuuden vuoksi. Olihan meitä tietysti aika monta lähestymässä hänen pesäänsä. 

Selvästikin meitä oli liian monta, monien lintujen mielestä. Tunnista nyt sitten näitä BirdLife'n Suomi 100-haasteeseen.

Tämä nyt sentään taitaa olla tukkasotka? 

Kanandanhanhilla oli jo poikasiakin. Äkkiä tämä kesä etenee eläinten maailmassa, kohta nuo taatusti jo ovat uiskentelemassa

Katsokaa nyt noita "aikanpoikasia". Ihania untuvapalloja. 

Varlaxviken on hyvä piakka bongailla lintuja, joskin sinisorsat nyt eivät ehkä ole niitä kaikkein kiinnostavimpia. 

Punasotkia oli liikenteessä useampiakin, hauskaa, kun kerrankin näin niitä paljon. 

Silkkiuikun pesiä oli valtavasti, ihan vierekkäin nuo pesivät, selvästi Espoossa on pulaa tonteista. 

Isokoskelot nauttivat ilta-auringostä, mitään pesään viittaavaa ei näiden kahden lähettyvillä ollut. 

Tällä tiiralla oli ollut kalaonni myötä. Tunnistaako joku mikä tiira olisi kyseessä?

Herra isokoskelo lähti iltauinnille, rouva jäi ihmettelemään rannalle. 

Ja sitten olikin taas pakko kuvata haahkoja

Lähemmäs emme päässeet, linnut selvästi viihtyvät kivikkoisilla alueilla, sinne me emme tule kajakeilla häiritsemään. 

Ainakin kolme lajia sulassa sovussa. 

Kyllä tämä kevät on ihanaa aikaa, kun linnut eivät vielä pääse kunnolla piiloon kaislikkoon. Minne tahansa katseensa käänsi oli vastassa joku lintu. 

 Bredanille palattuamme oli mittarissa 14 km. Vaikka vaan kiertelimme rantoja.

Kevään ensimmäinen

Pieni iäisyys on ehtinyt vierähtämään, siitä kun viimeksi olen melonnut edes jonkinlaisen lenkin. Tänään sitten lähdimme katsomaan kestäisikö paikat taas melomista.

Tarkoitus oli käväistä Lilla Hallonkobbenissa, siellä oli geokätköily tapahtuma, eli cito (cache in, trash out), eli siivoamistapahtuma jossakin ennakkoon sovitussa kohteessa. Geocaching.com järjestää kaksi kertaa vuodessa näitä cito-viikkoja, tarkoituksena kannustaa pitämään ympäristö siistinä. 

Lähdimme, tapamme mukaan, liikkeelle Bredanilla, mukana pari muutakin innokasta geokätköilijää, olihan toki meitä ei kätköileviä melojiakin kaksi. Kipparilta, perheemme kätköilijältä, taisi hieman hermo mennä kanssani, kun "jokaista lokkia" piti pysähtyä kuvaamaan. Jeps, en ole päässyt aikoihin Arileiin enkä kuvailemaankaan kaikenlaisia merilintuja. 

Kyllä minusta 300 m. melonnan jälkeen voi pitää kuvaustauon! Eikö voikin?

Sitten vastaan tuli tiira, taas pieni tauko...

Olisin oikeasti tahtonut kuvata enemmänkin, mutta merilinnut eivät selvästikään ole vielä tottuneet Arieliin. nämäkin isokoskelot olivat kovin kiireisä kun lehstyimme. Tiirat vaan tuijottelivat hurjaa menoa. 

Mitäs sitä hosumaan valmiissa maailmassa?

Pääsimme mukavassa säässä Hallonkobbenille. tuulta ei juurikaan ollut eikä aaltojakaan päästy ihailemaan. Maihinkin pääsi lähes kuivin jaloin.

Aurinko paistoi ja lämmitti ihanasti, joten ihan iloisin mielin lähdein bongailemaan roskia. Jonkinlainen taistelu saaressa oli käyty, uhrista ei kovinkaan paljon ollut jäänyt jäljelle.

Kevätmyrskyt olivat päässeet pyörittämään ainoassa jäljellä olevassa käymälässä paperirullaa, jälki oli aikamoista. Melkein voisi luulla että suurempikin juhlaporukka oli mellastanut saaressa. 

Jonkinlaiset juhlat saaressa kuitenkin oli, koska pienimuotoinen kuoro oli paikalla esiintymässä. 

Lauluoivatkohan tuutulauluja tällä hautomassa olleelle valkoposkelle? 

Hyvin tuo maastoitui kivien sekaan, onneksi melontakaveri oli varoittanut missä pesä on, pystyin pysymään riittävän kaukana kaunottaresta. Onneksi oli kamerassa pidempi putki kiinni. 

Suurin osa linnuista viihtyivät kuitenkin hyvin kaukana minusta ja kamerastani, kuten nämä haahkatkin. Ja ei, en ole kuvannut tarkoituksella näitä kotikaupunkini maamerkkejä. 

Tämän lähemmäksi eivät haahkat uskaltaneet tulla. 

Kyhmyjoutsen tuli sentään kuvattavaksi ja uiskentali rannassa vaikka ja kuinka kauan. Minne sen kumppani on kadonnut jäi mysteeriksi, pesää en missään lähettyvillä nähnyt.

Kun olimme saaneet saareen putsattua, kahvit juotua ja roskapussit vietyä kajakeille olimma vlmiina lähtöön. Luonto vaan oli toista mieltä. 

Siirryimme takaisin grillikatokseen odottelemaan että rakeet olivat suorittaneet kevättanssinsa loppuun. 

Kiitos kuvasta, Eeva

Mikään ei kestä ikuisesti, joten pääsimme lopuksi jatkamaan matkaamme. Kiersimme Svinön ja ihailimme matkalla kotiin kaikenlaisia lintuja, kamera vaan oli siirretty turvaan Arieliin, joten en ehtinyt kuvaamaan kuin tämän kaksikon.

Ensimmäiselle reissuille aikoihin tuli mittaa n. 8 km. Jonkinlainen alku melontakaudelle. Nyt olo on kuin ensimmäisen reissun jälkeen. Lihakset ovat kipeinä ja hymy korvissa. 

Gåsgrundet

Palataan ajassa taaksepäin reilu viikko... 

Kävimme tiistaimelonnassa pitkästä aikaa kun sääkin oli taas siedettävää. Vesi on edelleen korkealla, joten nämä kumartelevat hanhet olivat ihan tarpeellisia. Ne kun eivät seiso pohjalla harjoittelemassa joogaliikkeitään vaan kiven päällä. Äärettömän ystävällistä merkitä nuo kivet kunnolla. Tosin tämä kivi on aika hyvin Kipparilla tiedossa.

Pitkästä aikaa näimme merimetson ja vaikka Kippari ei niistä pidäkään oli tämä patsaana istuva minusta aika upea ilmestys. 

Pieni lokinpoikanen oli selvästikin eksynyt merelle. Lintu vaikutti väsyneeltä, eikä lähettyvillä näkynyt minkäänlaisia lokkeja. Mieli olisi tehnyt ojentaa mela ja napata pikkuinen kyytiin, mutta koska poikanen ei vaikuttanut loukkaantuneelta, en oikein voinut keksiä syytä stressata sitä ottamalla kiinni kun toinen niin määrätietoisesti, joskin väsähtäneenä, ui kohti läheistä kalliota. Toivottavasti pieni hengähdystauko toi uusia voimia ja toivottavasti jostakin ilmestyi lokkeja suojaamaan pienokaista. Luonto on joskus aika armoton. 

Jatkoimme kohti Lövötä. Ruoppaamisen jäljiltä alue oli jonkinverran menettänyt taianomaisuuttaan, mutta tarpeeseen ruoppaus kyllä on tullut. Ainakin tuosta mahtui nyt paremmin menemään. 

Harmaahaikaroitakin ehdin ihailemaan kun pidimme pienen juomatauon ennen kuin jatkoimme matkaamme. 

Sinisorsan mielestä olisimme voineet pitää pidemmänkin tauon, rouva selvästi häiriintyi kun pienempi armaada kajakkeja lähestyi. 

Merimetsoja nähtin enemmänkin. Ja tämä ihmeenvärinen haahka (?) joka tuntui ärsyyntyvän merimetson läsnäolosta. Emme jääneet kuuntelemaan sananvaihtoa, mutta jokin asia painoi pahasti mieltä äänestä päätellen. 

Tiiran poikasella ei sen sijaan ollut mitään asiaa vaan istui hiljaa kivellä odottamassa jotakin. 

Gåsgrund (Hanhikari, hyvin vapaasti suomennettuna) oli tällä kertaa nimensä veroinen. Valkoposkihanhet nauttivat saaren kauneudesta, kuten mekin. Pidimme pienen jalottelutauon saarella

Kävelimme saaren toiselle puolelle, maisemat ovat lumoavan kauniit. 

Minä sentään ehdin napsimaan kuvan saaren uskomattomasta kukkaloistosta. Nämä luonnon värikkäät taideteokset saavat niin hyvälle tuulelle!

13 km tuli melottua.