Minkä nuore(mpa)na oppii...

Edellisestä päivityksestä on kolme vuotta, ihan niin kauan en ole ollut poissa vesiltä, mutta melonta on, terveydellisistä syistä, jäänyt vähemmälle. Eilen sitten vaan oli sellainen olo, että on päästävä vesille, tavalla tai toisella. Korvissa soi opettajani ääni "kyllä sieltä kaikki on pois saatu, näetkö montakin melojaa istuvan täällä kajakeissaan?" Ainahan voi pyytää Meripelastusta apuun, jos ei muuten ruho nouse ylös. Tai pekkaniskan...

Lähdimme ryhmän mukana melomaan, sen verran pitkä tauko on ollut, että sanoin Kipparille, että menemme hitaan ja lyhyen ryhmän mukana. Huono puoli päätöksessä on, että kaikki tutut naamat tekivät jotakin muuta, mutta ainahan tällainen introvertti voi tutustua uusiin ihmisiin. Kai?

Kippari oli oikeassa: melominen on kuin polkupyörällä ajaminen, kun sen kerran oppii niin... Tosin, en tiedä pysyisinkö pyöräilläkään pystyssä nykyään! Ariel ei kuitenkaan ollut unohtanut miten edetään vesillä ja täytyy sanoa että ilokseni huomasin että lihasmuistini tiesi miten se mela pistetään veteen.  Jo Bredanilla tuli vastaan ensimmäinen pysähdyksen syy. Sen verran kauan on Kipparikin ollut poissa vesiltä, ettei edes viitsinyt kertoa että minulla on jo 27000 joutsenkuvaa.

Lokilla oli pienokainen mukana, tämän kohdalla Kippari sentään huokaisi "se on l-o-k-k-i, ihan oikeasti", mutta pysähtyi silti. Ja sain kuvata. Lokkeja. Koska minulla on ollut ikävä. Myös lokkeja. Kysykää loppusesongin puolella ehdinkö kyllästymään niihin!     

Ihan kaikki eivät vielä olleet saaneet pikkusiaan kävelylle. 

Kanadanhanhiin olen kyllä kyllästynyt, niitä on riesaksi saakka. Rannat täynnä ulostetta, täytyy sanoa etten oiein ymmärrä metsästyskieltoa, mutta varmaan viisaammat tietävät mitä tekevät.  Toivon kuitenkin etteivät nämä valtaa tilaa meidän muilta merilinnuilta.

Polttava auringonpaiste teki kuvaamisen hankalaksi, mutta silti oli vaan suunnattava putki kaikkea kivaa kohti.

Päivän tavoite oli päästä Pentalan uimarannalle, olo oli oikeasti kuin vasta-alkajalla, se taisi olla ensimmäisen melontaretkeni kohde!

Uimarannalla oli ällöttävät paljon haisevaa levää, mutta muuten maisemissa ei ollut valittamista. Ja pääsin jopa pois kajakista, tosin tossut kastuivat ja märät tossut hiekkarannalla tietää aikamoista hiekkarantaa kajakissakin. Tai jos riisuu tossut niin riskinä on kipeät kantapäät. Päätin siis meloa takaisin ilman jalkatukia. Ja tossuja.

Kuten totesin, ihan kaikki oli kuvaamisen arvoista. Pentalan valkohäntäpeura komeili rannalla, miehensä hieman ylempänä kalliolla. 

Suloinen eläin tämäkin on, joskin sekin tänne ihmisen tuoma 1930- ja 40-luvuilla.

Huomaa muuten etten ole aikoihin ollut kuvaamassa lintuja, en tunnista näitä. Olen kuitenkin ihan varma, että Facebook kavereistani joku muistuttaa minua nopeasti mikä tämä olikaan.

Editointi: kuten sanoin, Facebookkavereihin voi luottaa. Tämä oli tukkasotka.

Kotiin tulimme Amiraalisataman kautta. Moisön edustalla koko perhe iltauinnilla

Äiti kutsui pienokaiset koolle kun takaata lähestyi Eskimoiden retkikunta. 

Hieman tottelemattomia nämä rumat ankanpoikaset olivat.

Puolet lähtivät itään, loput länteen. Onneksi isäkin oli lähettyvillä, valmiina puuttumaan toimintaan

Silkkiuikun poikaset odottivat iltapalaa, molemmat vanhemmat olivat kalastamassa, näköjään hyvällä menestyksellä.

Sinttejä toimitettiin nopeammin kuin hampurilaisravintolassa whopperi, joten ei voi sanoa ettei palvelu pelannut. 

Pientä kinaa tuli ruoasta, mutta siitäkin selvittiin. Tuskinpa pikkuisilla nälkä oli kun aurinko laski. 

10 kilometriä, lhakset jotka tiesivät tehneensä töitä ja pientä mietintää miten sieltä kajakista oikein nosutaan toistamiseen. Ja iso hymy naamalla. Suunittelen jo uutta retkeä... 

Paluu Pentalaan

Olen niin pahasti jäljessä Arielin blogin suhteen, ettei minulla ole mitään muistikuvaa siitä koska tämäkin retki tehtiin. Luulisin että se oli sunnuntai päivä, mutta voin olla väärässäkin. Me kuitenkin olimme päättäneet etsiä yhden kätkön joka vaati hieman erikoisvarustelua.

Lähdimme Bredanilta kohti Pentalaa, tuttuja maisemia seuraten ja tuttuja lintuja ihaillen.

Bredanin joutsenperhe on "kasvanut", tai ainakin "ipanat" ovat kasvaneet.

Koska matkalle tarvittiin mukaan erikoisvarustelua, oli naapurikajakin kannella nähtävissä lumirengas. Pelastusrenkaaksi ei olisi kelvannut kun keskellä ei ole reikää. Mutta kelluntavälineeksi toki!

Pentalassa siirryimme kävelemään. Kajakkeja emme kantaneet jären rannalle vaan bongarit kantoivat renkaita mukanansa.

Pentalan järven vesi oli kirkasta ja koska aurinko paistoi minulla oli ihan kiva lepohetki järven rannalla, sillä aikaa kun muut kelluivat saareen ja metsästivät aarrettansa. 

Kun aarre oli löydetti palasimme meranrantaan ja jatkoimme matkaamme Medvastöhön. Nousimme rantaan parin talon välistä ja bongarit jatkoivat hieman pidemmälle, minä jäin rantaan odottelemaan. 

Minä olin jo sitä mieltä että voisimme syödä, mutta koska olimme yksityisellä rannalla päätimme jatkaa matkaamme Långvikin rannalle, missä pidimme lounas- ja uintitauon. Kesä oli vihdoinkin saapunut, vaikka elokuu olikin jo loppumassa. Ja olihan rannalla yksi purkkikin... Nykyään taitavat nämä melontaretket määräytyä sen mukaan mistä löytyy geokätköjä?

Kävimme vielä Kvärlanissa, olihan sielläkin purkki. Onneksi oli kaveri matkassa mukana, olisi muuten varmaan jäänyt löytämättä? Minä ihailin kaislikkoa sillä aikaa kun Kippari etsi...

Kaunista, eikö totta?

Kun purkkia oli metsästetty riittävän kauan, pääsimme jatkamaan matkaamme kohti Klobbenia. Olimme sopineet kahvitreffit rannalle.

Matkalla Klobbenille katsoin miten vesiskootteria ajannut isä (?) piti lastansa sylissä ja veti skootterinsa kiinni vesibussin kylkeen. Yritin ymmärtää miksi, minusta se näytti lähinnä typerältä käytökseltä. Kun sama järjen jättiläinen vielä osoitti taitojansa vetämällä skootterinsa ihan kiinni Arielin perään totesin ettei järki ja lisääntymiskyky aina kulje käsi kädessä. Eikä vesilläliikkumistaidoissakaan ollut minusta hurraamista.

Fiksumpaa käytöstä osoitti vesitason kapteeni joka laskeutui päittemme yläpuolelta ulapalle. Se oli taidokasta, toisin kun se skootterilla pörrääminen. 

Joimme kahvimme ja ihailimme Villa Miniatoa. 

Varpusillakin oli kahvitauko. Ainakin ne kovasti etsivät jotakin rantahiekasta. 

Koska aurinko oli jo pikkuhiljaa laskemassa oli aika siirtyä kajakkeihin ja palata Bredanille. Nokikanat näyttivät tietä.

Silkkiuikun poikasetkin olivat jo kasvaneet "isoksi" ja uiskentelivat itsekseen, mutta aina välillä huutelivat äitiä näkyville. 

Vanhemmilla tosin oli hommat pahasti kesken.

Piti nimittäin saalistaa "kakaroille"

Ruokintatauko ei oikein ottanut onnistuakseen, saalis pääsi hetkeksi karkuun, mutta äkkiä se napattiin uudestaan kiinni. 

Bredanille palasimme turvallisesti ilta-auringon paistaessa

29 kilometriä

Lisää kätköjä

Oltuani todella reipas edellisellä geomelontaretkellä, oli Kippari luvannut että seuraava retki tehtäisiin loistavassa säässä ja maisemista nauttien. Siispä lähdimme etsimään lisää kätköjä!

Ihan hullua tämä kätköily ei ole, sillä tuleepa ihmeteltyä todella upeita paikkoja. Kuten esimerkiksi Pentalassa olevaa Saaristomuseota. 

Ranta-aitan ruokokatto on tehty vuonna 2008 ja se on kestänyt talvet ja kesät loistavasti. Uskomatonta käsityötä, todella hienoa että tällaistakin edelleen tehdään ja vanhoja rakennuksia kunnostetaan. 

Jatkoimme Pentalasta Medvastöhön ja lähdimme jalan etsimään yhtä kätköä. Matkalla törmäsin aikamoiseen rakennelmaan jota ihminen ei ollut tehnyt. Onkohan tämä muurahaisten pilvenpiirtäjä? Ainakin ovat tuulelta ja tuiskulta suojassa.

Valitettavasti en tajunnut pistää ihmistä seisomaan tämän männyn juureen. Aika pieneksi sitä itsensä tunsi tuon rinnalla, tuo alin oksa on parin metrin korkeudessa.

Pieni pihlaja oli hakenut turvaa männystä. Saa nähdä miten männyn käy jos pihlaja lähtee kunnolla kasvamaan.

Jatkoimme matkaa kunnon risukasaan, mutta uskomatonta kyllä: kuuset olivatkin suorissa riveissä ja metsässä pystyi liikkumaan lähes ongelmitta.

Vain hobitit puuttuivat, en tiedä mitä lannoitetta tuolla on käytetty mutta puut olivat ihan käsittämättömän kokoisia. Ja valo joka tuolta ylhäältä jostakin siivilöityi maahan oli todellakin kultaista. Uskomaton paikka jolle ei mitkään kuvat tekisi oikeutta. Tuo on koettava ilta-auringossa!

Jatkoimme matkaamme kotiin pitkin Pentalan toista rantaa ja kohtasimme suhteellisen harvinaisen näyn. En ainakaan minä muista nähneeni koskaan mökkirannassa helikopteria. Muutenkin kulkuvälineet olivat hiemn nopeampia kuin kajakit tuolla mökillä. 

Koska minulle oli luvattu hyvää melontakeliä sain sitten nauttia värien leikistä kun ilta-aurinko pisti parastaan. 

Meri muuttui turkoosiksi ja lämpötila lähenteli välimeren kevätiltoja. Tällaisesta illoista ei usein täällä nautita, joten pakkohan tätä oli hetki kummastella.

15,2 kilometriä meloen aivan loistavassa säässä ja upeissa paikoissakin tuli käytyä. Kävelykilometreistä ei aavistustakaan, mutta niistähän ei pidetä kirjaa. 

Syksyä

Kävimme reilu viikko sitten lauantaina melomassa. Sää oli aivan loistava, taas kerran, ja Bredanin joutsenperhekin oli liikenteessä

Selävsti herra Joutsen hieman stressaantui meistä, sillä se alkoi hidastella kun lähestyimme

Harvemmin näen miten joutsenista jää "aaltoja" kun uiskentelevat pois.

Kovin stressaantunut herra ei kuitenkaan ollut, yhtään äänitehosteita ei tullut kun lähdimme kääntymään toiseen suuntaan. 

Otimme kohteeksi Byvikenin, aika paljon olivat maisemat muuttuneet vuodessa. Kaislikko täytty lähes koko lahden.

Vielä tuolla meloi, mutta ei sitä vettä kovinkaan paljon ollut Arielin alla

Onneksi tiesimme missä menoaukko oli, sillä kaislikko peitti kyllä todella tehokkaasti reitin. Siinä sai jo uskoa siihen että kaislikko joskus loppuu ja maisema aukeaa uudestaan nenän eteen. 

Reippaan kuntoilun jälkeen lähdimme syömään eväitä Pentalaan. 

Istahdimme ihailemaan makean veden tekemää reittiä mereen. 

Koska muutamalle melojalle saari oli aivan uusi tuttavuus päätimme patikoida järvelle. 

Joutsenkin oli päättänyt pitää taukoa järvessä.

Retekn vetäsä päätti että uiminen järvessä on osa järvelle patikointia, joten kuivapuku pestiin makeassa vedessä. Kuulema oli jo viilentynyt järvivesikin.

Koska metsäpolut ovat häviämssä, teimme samalla kovasti töitä ja tallasimme polkuja uuteen uskoon. 

Suosittelen patikointia saarella, samalla kun tallaa polkuja saa ihailla ihania maisemia. 

Kippari jopa löysi hieman siniä. Mustatorvisieni? Tai joku muu. 

Nähtävää saaressa riittää, mutta koska olimme melomassa päätimme jatkaa matkaa kotiinpäin. 

Joutsenet odottivat mietä Bredanilla kun palasimme. 

17 km oli matkamittareiden tulosten keskiarvo.