Viikonlopuksi oli tarkoitus lähteä mökille, pikkuisemme kun osallistui Porvoossa tanhujuhliin.
Perjantaina Suomi Meloo vaihtopiste oli Canoan maisemissa, joten hieman pelkäsin miten saamme kajakit noudettua. Ei hätää, melojat olivat jo päässeet matkaan, joten Mats saatiin ongelmitta Bredanille. Saimme vihdoinkin vihkiä auton kunnolla käyttöön! Ariel ja Baloo nostettiin katolle, Charlie sai jäädä vajaan odottamaan, kansallispuku kun ei ihan sovi melojalle. Hienosti Kajakit sopivat katolle ja miten minusta tuntui että Arielin nostaminen katolle onnistui entistä helpommin. Syy lienee ihan selvä: edelleen olen umpirakastunut autooni. Kippari sai kuitenkin ajaa, pitäähän häntäkin hieman hemmotella.
Kesä on selvästi tullut, en tiedä montako kajakkia näimme matkan varrella. Ja minullakin on harrastus vaihtunut, ennen vanhaan kun bongasin SF Caravan numeroita, nykyään siis kajakkeja. Tiedättekö muuten mistä tietää että on meloja? Sen lisäksi että bongailee kajakkeja liikenteessä? Siitä ettet voi mennä sillan yli katsomatta onko sen alla vettä jossa voisi meloa.
Pikkuinen saatiin turvallisesti perille lähes ajoissa ja suuntasimme sitten Kitön rannoille. Ensimmäinen projekti perillä oli nostaa Ariel ja Baloo rannalle odottelemaan, takaluukkua kun ei oikein voi avata mikäli Ariel komeilee katolla. Käänsimme pohjat taivasta kohti, ihan varmuuden vuoksi ja onneksi kippari uskoi minua. Yön sateet olivat huuhdelleet kajakit oikein kauniin puhtaiksi.
Lauantaina lähdimme sitten vesille. Taivas oli hieman levoton, mutta aurinko paistoi kun lähdimme matkaan. Baloo liukui kauniisti rinnallamme ja ohjaajansa pääsi vihdoinkin myös vesille. Talviharrastukset kun pahasti sekoittavat tätä kesäharrastusta. Emme kuitenkaan ehtineet kovinkaan pitkälle kun taivas jo oli ihan tumman harmaa (menkää ihan mihinkä tahansa autokauppaan niin löytyy vähintään viisi eri harmaan sävyä, valitkaa se tummin niin tiedätte mistä väristä puhun) ja tuulikin alkoi puuskuttaa, oli varmaan rasittunut katsellessaan meitä? Käänsimme siis keulat takaisin, en halua että pikkuiseni tuntee olonsa epävarmaksi kilpurissaan. Hyvin tuo kuitenkin pärjäsi kun jouduimme sivutuulessa melomaan ulapan yli. Hieman kuulemma jännitti, mutta sitä ei kyllä huomannut.
Neiti myös muisti miten Baloosta noustaan kuivin jaloin kiviä hyväksi käyttäen. On se näppärän näköistä, voi kunpa itsekin vielä olisi nuori ja hoikka.
Kippari selvästi näki kateelliset katseeni sillä herra nosti rannalle lavan ja teki puolessa minuutissa minulle oman kajakkilaiturin.
Saimme juuri pyyhittyä suolavedet pois kun taivas päätti auttaa huuhtelun kanssa.
Matkaa tuli mittariin vaivaiset 5,4 kilometriä, mutta ihan hyvä niin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti