Tiistaimelontaa

Siitä on jo viikko aikaa, kun kävimme viimeksi vesillä. Tiistaimelontaan oli päästävä, vaikka kevät onkin ollut yllättävän kylmä. Vesi tosin on jo selvästi lämpimässä, Bredanin matalassa lahdessa vesi oli jo huimat 18 astetta. 

Merimetsot ainakin olivat sitä mieltä, että kevät on täällä ja siitä kuuluu nauttia. 

Punasotkat (?) olivat hieman herkällä tuulella joten kovin lähelle emme päässeet.

Kiirehän näille tuli, kun yritin päästä riittävän lähelle nähdäkseni mitä lintuja ne olivat, onneksi kuvista voi tarkastaa myöhemmin. 

Hieman haastavaa tämä kuvaaminen kyllä on, kun Kippari tahtoisi meloa ja minä kuvata. Ariel keinuu, linnut piiloutuvat ja minä yritän tarkentaa nokikanaan. No, ihailkaa vaikka vihertyvää kaislikkoa. 

Toki tietysti pitäisi ehkä ymmärtää kipparia, minä kun oikeasti haluan kuvata ihan jokaisen sinisorsankin näin alkukesästä. 

Ja onhan tuo nyt aika taulumainen näkymä. Sieluhan tässä lepää, kun näitä katselee 

Mutta onhan tuo nyt kaunis, eikö olekin?

Vetäjämme ilmoitti Suinonsalmen kohadalla, että pysymme kiltisti väylän ulkopuolella, taisi tulla tarpeeseen tämäkin "käsky". Aika pieneksi sitä itsensä tuntee, tällaisen paatin vieressä.

Kiertelimme ja kaartelimme rantoja ja kävimme ihailemassa Matasaaren uuta siltaa. Alapuolelta, luonnollisesti. 

 Pääsin minä ihailemaan toistakin sinisorsaa. Kippari pyöritteli varmaan silmiään selkäni takana?

Björkholmenin kohdilla sain sentään Arielin pysähtymään hetkeksi. Vaikka haahkoista onkin olemassa monta kuvaa, niin näitä on vaan ihailtava. 

Silkkiuikkuja oli pesillään runsaasti, tämä päätti kuitenkin peitellä mumansa varmuuden vuoksi. Olihan meitä tietysti aika monta lähestymässä hänen pesäänsä. 

Selvästikin meitä oli liian monta, monien lintujen mielestä. Tunnista nyt sitten näitä BirdLife'n Suomi 100-haasteeseen.

Tämä nyt sentään taitaa olla tukkasotka? 

Kanandanhanhilla oli jo poikasiakin. Äkkiä tämä kesä etenee eläinten maailmassa, kohta nuo taatusti jo ovat uiskentelemassa

Katsokaa nyt noita "aikanpoikasia". Ihania untuvapalloja. 

Varlaxviken on hyvä piakka bongailla lintuja, joskin sinisorsat nyt eivät ehkä ole niitä kaikkein kiinnostavimpia. 

Punasotkia oli liikenteessä useampiakin, hauskaa, kun kerrankin näin niitä paljon. 

Silkkiuikun pesiä oli valtavasti, ihan vierekkäin nuo pesivät, selvästi Espoossa on pulaa tonteista. 

Isokoskelot nauttivat ilta-auringostä, mitään pesään viittaavaa ei näiden kahden lähettyvillä ollut. 

Tällä tiiralla oli ollut kalaonni myötä. Tunnistaako joku mikä tiira olisi kyseessä?

Herra isokoskelo lähti iltauinnille, rouva jäi ihmettelemään rannalle. 

Ja sitten olikin taas pakko kuvata haahkoja

Lähemmäs emme päässeet, linnut selvästi viihtyvät kivikkoisilla alueilla, sinne me emme tule kajakeilla häiritsemään. 

Ainakin kolme lajia sulassa sovussa. 

Kyllä tämä kevät on ihanaa aikaa, kun linnut eivät vielä pääse kunnolla piiloon kaislikkoon. Minne tahansa katseensa käänsi oli vastassa joku lintu. 

 Bredanille palattuamme oli mittarissa 14 km. Vaikka vaan kiertelimme rantoja.

Kevään ensimmäinen

Pieni iäisyys on ehtinyt vierähtämään, siitä kun viimeksi olen melonnut edes jonkinlaisen lenkin. Tänään sitten lähdimme katsomaan kestäisikö paikat taas melomista.

Tarkoitus oli käväistä Lilla Hallonkobbenissa, siellä oli geokätköily tapahtuma, eli cito (cache in, trash out), eli siivoamistapahtuma jossakin ennakkoon sovitussa kohteessa. Geocaching.com järjestää kaksi kertaa vuodessa näitä cito-viikkoja, tarkoituksena kannustaa pitämään ympäristö siistinä. 

Lähdimme, tapamme mukaan, liikkeelle Bredanilla, mukana pari muutakin innokasta geokätköilijää, olihan toki meitä ei kätköileviä melojiakin kaksi. Kipparilta, perheemme kätköilijältä, taisi hieman hermo mennä kanssani, kun "jokaista lokkia" piti pysähtyä kuvaamaan. Jeps, en ole päässyt aikoihin Arileiin enkä kuvailemaankaan kaikenlaisia merilintuja. 

Kyllä minusta 300 m. melonnan jälkeen voi pitää kuvaustauon! Eikö voikin?

Sitten vastaan tuli tiira, taas pieni tauko...

Olisin oikeasti tahtonut kuvata enemmänkin, mutta merilinnut eivät selvästikään ole vielä tottuneet Arieliin. nämäkin isokoskelot olivat kovin kiireisä kun lehstyimme. Tiirat vaan tuijottelivat hurjaa menoa. 

Mitäs sitä hosumaan valmiissa maailmassa?

Pääsimme mukavassa säässä Hallonkobbenille. tuulta ei juurikaan ollut eikä aaltojakaan päästy ihailemaan. Maihinkin pääsi lähes kuivin jaloin.

Aurinko paistoi ja lämmitti ihanasti, joten ihan iloisin mielin lähdein bongailemaan roskia. Jonkinlainen taistelu saaressa oli käyty, uhrista ei kovinkaan paljon ollut jäänyt jäljelle.

Kevätmyrskyt olivat päässeet pyörittämään ainoassa jäljellä olevassa käymälässä paperirullaa, jälki oli aikamoista. Melkein voisi luulla että suurempikin juhlaporukka oli mellastanut saaressa. 

Jonkinlaiset juhlat saaressa kuitenkin oli, koska pienimuotoinen kuoro oli paikalla esiintymässä. 

Lauluoivatkohan tuutulauluja tällä hautomassa olleelle valkoposkelle? 

Hyvin tuo maastoitui kivien sekaan, onneksi melontakaveri oli varoittanut missä pesä on, pystyin pysymään riittävän kaukana kaunottaresta. Onneksi oli kamerassa pidempi putki kiinni. 

Suurin osa linnuista viihtyivät kuitenkin hyvin kaukana minusta ja kamerastani, kuten nämä haahkatkin. Ja ei, en ole kuvannut tarkoituksella näitä kotikaupunkini maamerkkejä. 

Tämän lähemmäksi eivät haahkat uskaltaneet tulla. 

Kyhmyjoutsen tuli sentään kuvattavaksi ja uiskentali rannassa vaikka ja kuinka kauan. Minne sen kumppani on kadonnut jäi mysteeriksi, pesää en missään lähettyvillä nähnyt.

Kun olimme saaneet saareen putsattua, kahvit juotua ja roskapussit vietyä kajakeille olimma vlmiina lähtöön. Luonto vaan oli toista mieltä. 

Siirryimme takaisin grillikatokseen odottelemaan että rakeet olivat suorittaneet kevättanssinsa loppuun. 

Kiitos kuvasta, Eeva

Mikään ei kestä ikuisesti, joten pääsimme lopuksi jatkamaan matkaamme. Kiersimme Svinön ja ihailimme matkalla kotiin kaikenlaisia lintuja, kamera vaan oli siirretty turvaan Arieliin, joten en ehtinyt kuvaamaan kuin tämän kaksikon.

Ensimmäiselle reissuille aikoihin tuli mittaa n. 8 km. Jonkinlainen alku melontakaudelle. Nyt olo on kuin ensimmäisen reissun jälkeen. Lihakset ovat kipeinä ja hymy korvissa. 

Lintuja bongaamassa

Kevät on tullut, ja lauantaina aurinko lämmitti jo oikein kunnolla.  Siispä oli aika käydä pyyhkimässä pölyt Arielista ja suunnistaa vesille katsomaan joko linnut ovat saapuneet.

Bredanin kyhmyjoutsen pariskunta oli saapunut paikalle, siellä ne uiskentelivat kun nostimme Arielin vesille. Talvi oli hieman järjestänyt laitureita uuteen uskoon, mutta suhteellisen näppärästi pääsin kajakkiin. Vuosien harjoittelu on selvästikin tehnyt ihmeitä. 

Vaikka Bredanin pariskunta ei rakentanut vielä mitään, oli muualla jo joutsenpariskunnat työn touhussa. Tämä yksilö oli jo hieman väsähtänyt aamupäivän työrupeamasta ja piti pientä taukoa. 

Marenin kautta lähdimme Tallholmenin ja Lilla Tallholmenin välistä kohti Suinonsalmea. Matkalla ihastelimme isokoskelopariskuntaa. Mitä lienevät ihailleet kaukaisuudessa?

Oli sitten mitä tahansa niin pariskunta päätti lähteä ihailemaan asiaa lähempää. 

Kovin tyhjältä rannat vielä näytivät, kurjet sentään lensivät ylitsemme. 

Onneksi kaislat eivät vielä peittäneet näkyvyyttä, siispä onnistuin ne harvat linnut näkemään, jotka osuivat reittimme varrelle. Nokikanat touhusivat kovasti kaislikossa, kaipa heilläkin oli pesänteko kesken?

Tosin tämä yksilö keskittyi syömiseen, mitä lie herkkua löysi.

Telkät olivat ujolla tuulella eivätkä suostuneet tulemaan Arielin lähellekään, vaan uiskentelivat toiseen suuntaan kun näkivät Arielin.

Tai lähtivät pois paikalta, kuten tämä pariskunta

Jatkoimme matkaamme kohti Matasaarta, se nyt vaan kuuluu kiertää muutama kerta kesässä. Hyvin mahtui sillan alta, kun hieman taivutti selkäänsä.

Kävimme Kaitalahdessakin etsimässä lintuja. Sotkapariskunnan (?) löysimme. Muuten oli kovin hiljaista. Kaislikossa oli joutsenpariskunta ja muutamia nokikanoja, mutta emme menneet häiritsemään.

Kiire tosin tuli näillekin. Todella arkoja olivat, emme edes olleet samaan suuntaan menossa. 

On tuo muuten käsittämätöntä miten hauraat nuo lintujen siivet ovat ja silti lentävät käsittämätöömiä matkoja "läpinäkyvillä" siivillään. 

Tosin hieman vauhtia pitää ottaa että pääsee kunnolla vauhtiin.

Loiske vaan kävi kun nokikanat kiihdyttivät!

Pelästyivät joutsenta, eivät meitä. Herrä Kyhmy nimittäin opasti Arielin pois kaislikosta, näimme kyllä rouvankin, mutta herra ystävällisesti lähti luotsiksi meille. Voi kunpa olisin tajunnut pistää videon päälle! Sulat lepattelivat hieman tuulessa ja pieni loiske kuului kun herra ui edessämme. Vilkuili ajoittain taaksensa että pysyimmekö vauhdissa mukana, muuten ei pahemmin meistä piitannut. 

Meriharakatkin tulivat kivelle ihmettelemään Arielia, joten ihan kaikki linnut eivät sentään lähteneet meitä pakoon. 

Kauniita nämäkin ovat!

Kun lähestyimme Svartholmenia näin kauempana lintulauman. Kamera taas esille ja sitten saikin Ariel pysähtyä. Tällaisia en ollut aiemmin nähnytkään.

Alleja!

Minun maailmassani outo lintu, onneksi on FB ja ystäviä siellä, jotka tunnistivat linnun välitömästi.

Emme ole aiemmin olleet sitten melomassa näin aikaisin, tai sitten emme ole vaan törmänneet muuttolintuihin. 

uon alli-kokemuksen jälkeen nämä perinteisemmät linnut eivät sitten olletkaan yhtään hauskoja. Mutta piti kuva nyt kuitenkin telkistäkin ottaa. 

Ja koska lintuja oli niin vähän niin kyllä ihan lokitkin saivat kameran laulamaan. Näimme muuten valtavan lauman naurulokkeja, tosin eivät ole kuvassa. Hauskaa sekin, sillä naurulokkeja tuntuu olevan todella vähän. 

13,2 kilometriä näytti matkamittari kun palasimme Bredanille. Tästä se taas lähtee!