Siltojen alta

Sunnuntaina kävimme melomassa Knapperskäriin. Viime aikoina onkin sillä saarella tullut käytyä, taas kerran: geokätköilyn merkeissä.

Bradanilta lähtiessä oli peilityyntä ja joutsenilla oli joku pienimuotoinen kokoontuminen.

Saimme niskaamme oikein kunnon sadekuuron, oletteko koskaan kuulleet kun vesi ropisee vettä vasten? Musiikkia korville kun vesipisarat pomppivat merenpinnasta. Ja niin kaunista katseltavaa. 

Ihan kevyt kesäsade tuo ei ollut ja muutenkin ilmassa on jo syksyn haikeutta. Luonto menee lepotilaan, saadakseen taas keväällä herätä henkiin. Knapperskärin ranta oli jo paksun levämaton peitossa. 

Perillä saimme pistää kamat hetkeksi kuivumaan, sen verran kastuimme.

Eväiden jälkeen saimmekin todeta että sää suosi melontaa, joten emme lähteneetkään suoraan takaisin Bredanille vaan jatkoimme matkaamme kohti Westendiä.

Meloimma Stora Lövön ja Sumparenin välistä

Aivan käsittämättäöman ihania maisemia, keskellä suurkaupunkia, tai no, ainakin keskellä Espoota. 

Sillä aikaa kun muut kätköilivät me ihailimme maisemia.

Koska vesi oli matalalla päätimme vielä tulla Skataholmantien alta, sen verran matalalla tuo silta että ihan joka päivä tuosta ei alta mennä. 

22,1 km, suunnitellun n. 10 sijaan. Auringolla on ihmeellinen voima. 

FTF, hieno lyhenne

Ei kuulkaas, ei tämä ole ihan terveelläpohjalla, tämä melominen!

Olin lauantaina koko päivän ulkohommissa, kaatosateessa ja kotimatkalla huomasin että ystävä oli kysynyt tulisimmeko melomaan. Parikin taka-ajatusta oli, mistä tärkein ja suurin syy oli: uusi geokätkö. Ei suinkaan niin että se pitäisi bongata lähiaikoina vaan että sinne pitäisi ehtiä ensimmäisenä.

Samalla ystävä pääsisi kokeilemaan yhtä Canoan uusista kajakeista. Siispä tuumasta toimeen! Työpäiväni takia en päivystänyt Facebookissa, joten aikaa oli jo hukattu monta tuntia siitä että kätkö oli julkaistu. Siispä suuntasimme Bredanille mahdollisimman tiukalla aikataululla ja suoraan vesille. Ei puhettakaan että olisi kameraa etsitty tai uhrattu aikaa muuhun "turhaan"

Suuntana Knapperskär ja suorinta mahdollista reittä. Alloista ja kivistä ei välitetty, matkalla kuului naapurikajakista: Ei ole vielä logattu. Taisi tulla ennätys Knapperskärille menossa. Pari joutsenpoikuetta ja sinisorsat jäivät huomioimatta, onneksi sentään maltoimme tehdä purjeveneelle tilaa.

Knapperskärin rannalla näkyi moottorivene ja hieman jo alkoi Arielin takareiästä kuulua nikottelua, mutta ehdimme ensimmäisinä perille kätkölle. Miksi lokikirjassa lukee Rövargrundet on minulle mysteeri. Mutta sitten en kyllä oikein tajua vielä kaikkia kätköilyn hienouksia.

Kotiinpäin saikin sitten meloa hieman rauhallisemmin ja mukavampaa reittiä. Ja ehdin ihailemaan niitä joutseniakin. Kameraa ei ollut mukana, kännykästäkin loppui akku. Mutta ei sen väliä. Pääasia että melottiin. 13 km.

Viimeinen tiistai

Kauden viimeiseen tiistaimelontaa oli ehdittävä. Ei sentään hinnalla millä hyvänsä, joten nopeusrajoituksia noudatettiin lähes orjallisesti. Uskomatonta mutta totta, ehdin Bredanille ajoissa, mutta Canon oli kotona, sille en voinut mitään.

Sää oli loistava! Peilityyntä, taas kerran, ja t-paidalla pärjäsi loistavasti.

Lähdimme kohti Isoa ja Pientä Lehtisaarta, meloimme niiden välistä ja nyt jouduin jo toteamaan: vettä oli todella niukasti meressä. Paikoitellen jo tunsin miten Arielin pohja antoi periksi kun yritimme jotenkin meloa eteenpäin kun vettä oli se 5 senttiä. Mieli teki työntää kädet pohjaan ja kauhoa eteenpäin käsipohjaa. No, sainpahan ihailla kaloja läheltä, eipä sitä vettä niillekään ollut tuon enempää saarien välissä.

Lyhyen puskemisen jälkeen pääsimme takaisin hieman syvemmille vesille ja Arielin pohjakin puhdistui mudasta.

Lähdimme kohti Torra Lövötä, tai Torr Lövötä, en oikein tiedä kumpi versio on se oikea. Pidimme pienen tauon, ilta-auringon loistaessa ja ihmettelimme kallioilla kasvavaa merikasvillisuutta. Maihin emme jaksaneet nousta, olihan tuonkin saaren kätköt jo katsottu.

Leuto tuuli nosti meren tuoksun sieraimiin, se voitti mennen tullen Lehtisaarten välissä nenään tunkeutuneen pohjamudan lemun.

Koska sää oli aivan loistava, kiersimme vielä Stora Ådholmenin ja kaikki kivikot siinä ympärillä. En ole oikein koskaan tannut miten paljon niitä kiviä onkaan meidän melontavesillämme. Ja mitkäköhän piileskelivät nyt siellä pinnan alla?

Kotiin tulimme Julholmenin, on ihan pakko käyttää tuota ruotsinkielistä nimeä sillä Pyöräsaari ei ole ollenkaan yhtä hauska nimi minusta, ja Miessaaren välistä. Kutukarin ohi ja takaisin Bredanille. Mittariin saimme 16,5 kilometriä.

Kuvan lainaan toissaviikkoiselta retkeltä. Samat maisemat ja olisikohan ollut sama harmaahaikarakin?

Paluu Pentalaan

Olen niin pahasti jäljessä Arielin blogin suhteen, ettei minulla ole mitään muistikuvaa siitä koska tämäkin retki tehtiin. Luulisin että se oli sunnuntai päivä, mutta voin olla väärässäkin. Me kuitenkin olimme päättäneet etsiä yhden kätkön joka vaati hieman erikoisvarustelua.

Lähdimme Bredanilta kohti Pentalaa, tuttuja maisemia seuraten ja tuttuja lintuja ihaillen.

Bredanin joutsenperhe on "kasvanut", tai ainakin "ipanat" ovat kasvaneet.

Koska matkalle tarvittiin mukaan erikoisvarustelua, oli naapurikajakin kannella nähtävissä lumirengas. Pelastusrenkaaksi ei olisi kelvannut kun keskellä ei ole reikää. Mutta kelluntavälineeksi toki!

Pentalassa siirryimme kävelemään. Kajakkeja emme kantaneet jären rannalle vaan bongarit kantoivat renkaita mukanansa.

Pentalan järven vesi oli kirkasta ja koska aurinko paistoi minulla oli ihan kiva lepohetki järven rannalla, sillä aikaa kun muut kelluivat saareen ja metsästivät aarrettansa. 

Kun aarre oli löydetti palasimme meranrantaan ja jatkoimme matkaamme Medvastöhön. Nousimme rantaan parin talon välistä ja bongarit jatkoivat hieman pidemmälle, minä jäin rantaan odottelemaan. 

Minä olin jo sitä mieltä että voisimme syödä, mutta koska olimme yksityisellä rannalla päätimme jatkaa matkaamme Långvikin rannalle, missä pidimme lounas- ja uintitauon. Kesä oli vihdoinkin saapunut, vaikka elokuu olikin jo loppumassa. Ja olihan rannalla yksi purkkikin... Nykyään taitavat nämä melontaretket määräytyä sen mukaan mistä löytyy geokätköjä?

Kävimme vielä Kvärlanissa, olihan sielläkin purkki. Onneksi oli kaveri matkassa mukana, olisi muuten varmaan jäänyt löytämättä? Minä ihailin kaislikkoa sillä aikaa kun Kippari etsi...

Kaunista, eikö totta?

Kun purkkia oli metsästetty riittävän kauan, pääsimme jatkamaan matkaamme kohti Klobbenia. Olimme sopineet kahvitreffit rannalle.

Matkalla Klobbenille katsoin miten vesiskootteria ajannut isä (?) piti lastansa sylissä ja veti skootterinsa kiinni vesibussin kylkeen. Yritin ymmärtää miksi, minusta se näytti lähinnä typerältä käytökseltä. Kun sama järjen jättiläinen vielä osoitti taitojansa vetämällä skootterinsa ihan kiinni Arielin perään totesin ettei järki ja lisääntymiskyky aina kulje käsi kädessä. Eikä vesilläliikkumistaidoissakaan ollut minusta hurraamista.

Fiksumpaa käytöstä osoitti vesitason kapteeni joka laskeutui päittemme yläpuolelta ulapalle. Se oli taidokasta, toisin kun se skootterilla pörrääminen. 

Joimme kahvimme ja ihailimme Villa Miniatoa. 

Varpusillakin oli kahvitauko. Ainakin ne kovasti etsivät jotakin rantahiekasta. 

Koska aurinko oli jo pikkuhiljaa laskemassa oli aika siirtyä kajakkeihin ja palata Bredanille. Nokikanat näyttivät tietä.

Silkkiuikun poikasetkin olivat jo kasvaneet "isoksi" ja uiskentelivat itsekseen, mutta aina välillä huutelivat äitiä näkyville. 

Vanhemmilla tosin oli hommat pahasti kesken.

Piti nimittäin saalistaa "kakaroille"

Ruokintatauko ei oikein ottanut onnistuakseen, saalis pääsi hetkeksi karkuun, mutta äkkiä se napattiin uudestaan kiinni. 

Bredanille palasimme turvallisesti ilta-auringon paistaessa

29 kilometriä

Tiistaimelonta

Pari viikkoa sitten kävimme tiistaimelomassa. Bredanin ranta on taas kasvamassa umpeen. Vesi on laskenut ja pohjakasvillisuus on innostunut kun aurinko vihdoinkin on lämmittänyt vesiä. Siispä melominen rannassa on enemmänkin heinämaton päällä liukumista, onneksi Bredanilta pääsee aika nopeasti syvemmille vesille.

Tai miten syvät nuo nyt sitten on, kun vesi on laskenut ihan reippaasti ja entiset "turvalliset" reitit ovat nyt kivikasoja.

Maisemat ovat ihan uudet ja oudot kun kallioilla on ihmeellisiä väriläiskiä siellä täällä.

Koska tiisatimelontapäivänä kuuluu olla loistava sää, suuntasimme hieman ulommaksi ja kävimme ihailemassa koirasaarta, tosin pienen välimatkan päästä. 

Merimetsokin ihaili horisonttia. 

Suuntasimme kohti Torr Lövötä, se on nykyään näköjään yksi suosikkisaaristamme. Tämä pariskunta oli vaan valinnut lähimmän kallion levähdyspaikakseen, eivät kunnon saarta kaivanneet?

Näiden rantakallioiden kauneus on joka kerta yhtä yllättävää. Eivätkä ne koskaan ole ihan samanlaiset. Miten kivikasa voikaan muuttua kerta toisensa jälkeen uudenlaiseksi?

Lövössä olivat jo pihlajanmarjat kyspsymässä. Kipparin oli ihan pakko maistaa yhtä. Kuulema tuli gini mieleen. Miksiköhän?

Kanervatkin kukkivat. 

Pyöräsaaren rannalla ihailin hetken harmaahaikaraa, se tähyili jonnekin kaukaisuuteen. 

Ilta-auringon laskiessa ja taivaan värjäytyessä taas kultaiseksi meloimme kotiin kultaisessa vedessä. 

Lokki oli iltapalalla, joten meidänkin oli korkea aika päästä kotiin. 

13,5 kilometriä tuli mittariin.