Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käärmesaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käärmesaari. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. elokuuta 2015

Kätköjä

Pari viikko sitten olimme päättäneet lähteä "geomelomaan". Tapaaminen oli sovittu Bredanille eikä sääennusteen perusteella ollut odotettavissa mitenkään kovinkaan pahaa säätä. Tämän kesän ennustukset eivät ole kuitenkaan aina osuneet ihan oikeaan, tälläkin kertaa saimme todeta että ennustukset ovat ennustuksia. Matkaan pääsimme kuitenkin ihan kivassa säässä, merimetsokin ojenteli siipiään ja nautti kesästä. 


Merimetsoja riitti kuvattavaksi, valitettavasti aallokko oli vaan sen verran haastavaa että Canon oli pistettävä piiloon ja toivottava että Ariel pysyisi pystyssä. 


Uskomatonta kyllä, saavuimme Torr Lövöhön turvallisesti, joskaan emme kuivina. Muutamat aallot olivat kastellet kaiken aukkopeitteen yläpuolella, eli melojan päästä vyötärölle. Ja loput kastuikin kun nousin Arielista pois ja aukkopitteen päälle kertynyt minivaltameri roiskui päälleni. 

Olotila oli kuin pienillä sammakoilla


Poliiseja ei saaressa näkynyt, mutta aina välillä heitä saaressa käy.


Bongattuamme saaren kätköt, siirryimme sellaiseen aallokkoon että oikeasti oli jo äitiä ikävä. Hengissä selvisimme ja olin suorastaan ylpeä itsesäni. Olin todellakin ylittänyt niin mukavuus- kuin sietorajanikin. Ja hengissä, joskin märkänä. 

Täällä oli taas kätköt kateissa...tai ehkäpä ennemminkin koordinaatit etsinnässä. Kalliolla oli erilaisia viestäjä runsaasti, yksi niistä oli löydettävä. 


Jo vuonna -51 osattiin näköjään kertoa että Facebook on menossa pörssiin. Tai sitten tässä onkin joku ihan muu viesti taustalla. 


Kävin haistelemassa kesän viimeistä ruusua. Aika tuoksuton tuo  oli, kesätuulin tuoksu oli kuitenkin huumaava.


Olisikohan tämä ollut jonkinlaista jäkälää? Aikamoinen väriläiskä kuitenkin. 


Koska kamera oli suurimman osan matkasta turvallisesti piilossa on kuvasato hieman yksipuolista. Ja koska kätköpaikkojakaan ei voi paljastaa niin tyydyin kuvaamaan maisemia. 


Jotkut sentään nauttivat tuulesta ja aalloista. Olosuhteet lienevät olleet loistavat jos halusi roikkua purjeen perässä.



Rantakasvit olivat hurjan suloisia, tunnustan että mikä tahansa kuivalta maalta löytyvä oli sinä sunnuntaina luomoavaa...lähinnä ehkä se tunne että maata ol jalkojen alla, ei keinuva Ariel. 


Lopetimme kierroksemme Varsasaareen, minkä jälkeen katselin ulapalle ja ihmettelin vaahtopäitä. Sain Kipparin ylipuhuttua emmekä lähteneet puskemaan kilometrikaupalla vastatuuleen vaan valitsimme hieman pidemmän reitin kotiin, mutta ehkäpä hieman turvallisemman?


Noin 28 km, ei ainakaan alle sen, tuli mittariin. Kävimme 9 saaressa (Torr, Lövö, Käärmesaari, Pohjoinen Käärmeluoto, Läntinen Käärmeluoto, Korkesaari, Småholm, Tvijälp, eräässä pikkusaaresa, valitan mutta se on salainen kätkö, joten jää tässä mainitsematta ja Varsasaaressa) ja 11 kätköä tuli kuitattua. Sää ei todellakaan suosinut, mutta täytyy tunnustaa että olin aika ylpeä itsestäni. ehkäpä pikkuhiljaa voin kustua itseäni aloittelevaksi melojaksi?

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Pitkästä aikaa päivitys

Olemme meloneet hurjan vähän tänä kesänä, mutta emme sentään niin huonosti kun blogi antaa ymmärtää. Yksi syy päivityspulaan on kuvien käsittely. Olen opetellut auttavasti käyttämään yhtä ohjelmaa, joka löytyy talon "pääkoneelta". Kone on "aina" varattu ja kieltäydyn opettelemasta jotakin uutta. Ja jos ei ole kuvai ei tule päivityksiä. Niin se vaan menee.

Kesän aikana on koettu yhtä sun toista meloessa, huippuhetkiä ehdottomasti kun kauri tai peura uiskenteli Arielin nokan edestä. Känny oli matkassa, ei kamera, joten kuvat jäivät surkeiksi.

Eilen kävimme melomassa ja kamerakin oli matkassa mukana. Bredanilta lähtiessä joutuu kyllä miettimään saako melan mahtumaan tuonne kasvillsuuden sekaan, pahasti on rehevöittynyt tuo lahti.


Sää oli vihdoinkin minulle sopivaa: reilu 15 astetta ja auringonpaistetta. Ei siis liian kuuma. Lähdimme kohti Vasikkasaarta ja vaikka linnut ovat selvästikin jo osittain lähteneet pääsin ihailemaan 5 harmaahaikaraa samaan aikaan. 


Suostuivat ne hetken olemaan kunnolla näytilläkin, vaikka suhteellisen herkästi lähtivät liikkeelle. 


Selväti syksy tekee jo tuloaan, pihlajasti oli jo lehdet vähentyneet. Hyvä, haikarat näkyivät paremmin. 


Yllättävänkin syksyiset maisemat jo olivat, lieneekö kuuma kesä kuivattanut puut?


Melontasää oli kuitenkin aivan ihanaa, pieni tuulevire piti olotilan miellyttävänä ja keinutti hieman Arieliakin. 


Ja on siitä tuulesta muutakin hyötyä: kivet näkyvät kun on pientä aallokkoa



Jatkoimme matkaa kohti Käärmeluotoja ja Kippari sai ihailla merimetsoja, hän kun on sitä mieltä että niitä on näkynyt yllättävän vähän tänä kesänä. Ihan riittävästi niitä kuitenkin näytti olevat tälle luodolle. 


Kiire tuli osalle näistäkin. Oudon arkoja lintuja, onhan liikenne kuitenkin aika vilkasta. 


Käärmeluodoilla pidimme maatauon, kiipesin minäkin ilailemaan näköaloja. Ja voin kertoa ystävälleni että termoskahvikin maistuu hyvälle kun silmien eteen aukeaa tällaiset maisemat. 


Oikeastaan on sääli miten vähän pääkaupunkialueen ulkoilusaaria käytetään. Tosi, pysyvätpähän siisteinä ja "koskemattomina" kun niille ei juurikaan kukaan eksy.


Aurinko kimalteli aalloilla ja teki valokuvaamisen hieman haastavaksi. Aurinkolasejakin tuli ikävä, vaikka lippalakki olikin suojana. 


Kippari valitsi välillä hieman erilaisia reittejä, käsityksemme siitä miten lähelle kivet saavat tulla eroaa hieman. Melontakaverimme päätyivät ihailemaan kyhmyjoutsenta hieman eri suunnalta


20 km tuli mittariin. 

maanantai 9. elokuuta 2010

Kohtalokas yhteentörmäys 3.8.2010

Tiistai tarkoittaa että toivon että VRn pahin kilpailija eli moottoritie tekisi parhaansa. Tänään tosin jo tiesin ettei näin ole, kallioseinämää kun tänään pestiin! No joo, kyllä siinä muutakin tehtiin, mutta laskettiin myös vettä letkusta kallion päälle. Älkää kysykö, en tiedä, tiedän vaan että 60 rajoitus ei saa suutani hymyyn kun on tiistaimelonnan vuoro.

Ehdin Bredanille tasan 18, kajakit olivat jo vesillä, ystävälliset melontakaverit olivat kuitenkin kiltisti odottamasta meikäläistä. Pääsimme matkaan melkein aikataulussa, suuntana kaunis pääkaupunkimme.

Taivas oli teräksenharmaa ja samalla mitalla vastasi meri. Horisonttia ei erottanut, teräksenharmaat sulivat toisiinsa ja olo oli hieman kuin juustokuvussa. Tai leipälaatikossamme, se on teräksestä.

Odotettu sade siten tuli! Miksi ihmeessä on ihan pakko ripotella juuri tiistaina kun on retkipäivä? Onneksi sade oli aika nopeasti ohi eikä tippoja montaa edes tullut.

Sadetta olisi kyllä voinut sinänsä tulla, monet kivet loistivat jo vitivalkoisina kun vesi ei huuhtele niitä puhtaiksi. Tai sitten on Suomessa jo marmorista kivetkin, mistä sen tietää kun kaikki muukin on nykyään kummallista. Tai sitten on jo tullut lunta, tosin en usko siihen teoriaani. Sen verran lämmin oli ettei lumi varmaan olisi viihtynyt kivillä?

Pääsimme Helsinkiin aika nopeasti, Käärmesaaret olivat retkemme kohde. Jotkut reippaat kävivät jopa maissa, minä tyydyin istumaan Arielissa. Sen verran oli tuulista etten jaksanut miettiä miten nousisin näppärästi Arielista kun ei ollut laituria apuna. Istuimme siis Arielissa ja nautimme muffinseja joka tuli ”melapostina” takaosasta. Kippari oli pakannut herkkuja mukaan siis.

Kotimatkalla teimme uuden lintubongauksen: Kurki (Grus grus) istui kivellä. Mitä ihmettä se siinä teki on minulle mysteeri, mutta kyllä se kurki oli. Aika outoa. En ole kuvitellut kurkea mitenkään merilinnuksi, järvimaisemissa noita bongailee tavallisesti.

Kotimatkalla teräksenharmaaseen ilmestyi ruosteraitoja, aurinko sitten yhtäkkiä päätti näyttäytyä. Tiedättehän kun amerikkalaisissa televisiosarjoissa kun kaikki on epätoivoista niin yhtäkkiä taivaalle ilmestyy paksuun pilvipeitteeseen aukko josta a) enkelit laskeutuvat tai b) aurinko valaisee allansa olevan ”stars and stripes’in”. Nyt tiedän mistä filmintekijät ovat senkin idean saaneet.

Kaikki kiva päättyy kuitenkin aikanaan. Ja jotta totta tosiaan kiva saisi nopean lopun niin Bredanilta löytyi ampiaispesä juuren alta. Olen oppinut ettei maa-ampiaisia ole olemassa vaan jotkut lajit rakentavat pesänsä maahan. Luulisi että tihkusateella nuo siivekkäät pysyisivät pesässään mutta mitä vielä. Kaikessa rauhassa olin kuivaamassa Arielia Nalle Puh pyyhkeellä kun keskimääräistä kiukkuisempi amppari päätti törkätä piikkinsä sääreeni. Ressukka vaan unohti irrottaa myrkkypistiäisensä ja kuoli sitten itse tämän kohtalokkaan yhteentörmäyksemme vuoksi. Kippari päätti armahtaa kun olin näin pahasti loukkaantunut ja kuivasi Tikrupyyhkeellä Arielin kuivaksi ja nosti ihan itse Arielin telineeseen. Kyllä minulla on sitten ihana mies <3