Viimeinen kesäpäivä?

Uhkailivat että kesän viimeinen lämmin päivä olisi ollut eilen. Kippari siis päätti että se on otettava talteen, joten lähdimme melomaan.

Emme olleet mitenkään ainoat jotka olivat päättäneet nauttia auringosta, liikennettä riitti vesillä. 

Vaikka ruskasta ei vielä pääse nauttimaan täällä etelässä, syksyn haikeutta oli kuitenkin jo ilmassa. Vaikka aurinko lämmitti niin tuuli kuiskaili kaislikolle tarinoita saapuvasta talvesta.

Päivän reittisuunnitelmassa oli Bylandet keskeisessä osassa, siispä sinne. 

Kovin paljon vettä ei ollut Småholmarnien ja Plåtholmenin välissä kun pidemmältä katsoi, mutta hyvin siitä mahtui, jopa Ariel. 

Kippari pääsi taas bongaileman siltojansa, Hirsalantien ali päästiin ongelmitta. 

Ja sitten olikin vuorossa Päänkopautussilta! Tosin veden määrä meressä on vähentynyt sitten viime vierailun, tai sitten luonnollinen vaihtelu oli vaan päälleni suopeaa, ei tehnyt edes tiukkaa. Mutta varmuuden vuoksi pidin pääni alhaalla, minua oikeasti hieman hirvitti. Kippari kyllä sanoi meloneensa ihan normaalisti, joten ehkäpä rautapalkki ei olisi hyökännyt minunkaan päähäni, mutta pelasin varman päälle!

Selvittyäni tästä koettelemuksesta oli aika pitää kahvitauko! Satumaisissa maisemissa oli ihana nauttia termoskahvista ja voileivistä. Palleroporonjäkälä näytti maahan eksyneiltä pilviltä. Ja niiden seassa jouluisen punaisia puolukoita. 

Saimme me seuraakin, Sudenkorentoja oli kymmeniä lepattelemaasa ympärillämme. Lajien määrä jäi hieman epäselväksi, korentojen tunnistaminen ei todellakaan ole minun lajini. Mutta kauniita nekin olivat.

Kippari sai seurakseen punaisen korennon. 

Olen aiemminkin todennut että melominen on paikoitellen aika haastavaa. Ei suinkaan siksi että sääolosuhteet olisivat haastavat vaan koska kasvillisuus tukkii vesiväylän. 

Vihreä matto antoi onneksi periksi Arielin alla, mutta mela nosti ilmaan erilaisia herbaarioon kelpaavia rehuja.

Koska sää oli aivan loistava, ei kenelläkään ollut kiire kotiin, päätimme ihailla hieman enemmänkin maisemia

Meloimme siis Bastetiin

Hieman oli ahdasta mutta kyllä siitä mahtui kun menimme jonossa.

Kotimatkalla kävimme katsomassa miten pahaa jälkeä merimetsot saavatkaan aikaiseksi.

Kyllä aika aavemaiseksi voi maisema mennä kun riittävän monta lintua käy ulostamassa samassa paikassa. Tosin, elämä voittaa kyllä yleesnä ja eiköhän se kasvillisuus taas palaa 

Seuraavalla luodolla oli jo hieman "väriä" ja iso joukko kahlaajia. Niiden leikkiä aallokossa oli ilo seurailla, valitettavasti en vaan tiedä mitä lintusia ne olivat.

Osaisiko joku tunnistaa tästä osasuurennoksesta?

Tai tästä, luulen että nämä olivat samaa lajia.

Arvasinhan että te tiedätte. Kyseessä on siis Isosirri. Isosirri on keväisin vähälukuinen - suorastaan harvinainen - mutta syysmuutolla ulkosaaristossa säännöllinen nähtävyys. Syksyisin isosirrejä näkee merialueella sekä ohimuuttavana että lepäilevänä. 

Näin te siis opastitte. Kiitos!

Jatkoimme kotiinpäin ja ihailin miten luotojen reunassa merikasvillisuus aaltoili. Hurjan alhaalla vesi on kun saa katsella vihreitä reunoja muuten "lumisten alppien" reunoilla.

Mittariin tuli tasan 26 km.

Pitkästä aikaa päivitys

Olemme meloneet hurjan vähän tänä kesänä, mutta emme sentään niin huonosti kun blogi antaa ymmärtää. Yksi syy päivityspulaan on kuvien käsittely. Olen opetellut auttavasti käyttämään yhtä ohjelmaa, joka löytyy talon "pääkoneelta". Kone on "aina" varattu ja kieltäydyn opettelemasta jotakin uutta. Ja jos ei ole kuvai ei tule päivityksiä. Niin se vaan menee.

Kesän aikana on koettu yhtä sun toista meloessa, huippuhetkiä ehdottomasti kun kauri tai peura uiskenteli Arielin nokan edestä. Känny oli matkassa, ei kamera, joten kuvat jäivät surkeiksi.

Eilen kävimme melomassa ja kamerakin oli matkassa mukana. Bredanilta lähtiessä joutuu kyllä miettimään saako melan mahtumaan tuonne kasvillsuuden sekaan, pahasti on rehevöittynyt tuo lahti.

Sää oli vihdoinkin minulle sopivaa: reilu 15 astetta ja auringonpaistetta. Ei siis liian kuuma. Lähdimme kohti Vasikkasaarta ja vaikka linnut ovat selvästikin jo osittain lähteneet pääsin ihailemaan 5 harmaahaikaraa samaan aikaan. 

Suostuivat ne hetken olemaan kunnolla näytilläkin, vaikka suhteellisen herkästi lähtivät liikkeelle. 

Selväti syksy tekee jo tuloaan, pihlajasti oli jo lehdet vähentyneet. Hyvä, haikarat näkyivät paremmin. 

Yllättävänkin syksyiset maisemat jo olivat, lieneekö kuuma kesä kuivattanut puut?

Melontasää oli kuitenkin aivan ihanaa, pieni tuulevire piti olotilan miellyttävänä ja keinutti hieman Arieliakin. 

Ja on siitä tuulesta muutakin hyötyä: kivet näkyvät kun on pientä aallokkoa

Jatkoimme matkaa kohti Käärmeluotoja ja Kippari sai ihailla merimetsoja, hän kun on sitä mieltä että niitä on näkynyt yllättävän vähän tänä kesänä. Ihan riittävästi niitä kuitenkin näytti olevat tälle luodolle. 

Kiire tuli osalle näistäkin. Oudon arkoja lintuja, onhan liikenne kuitenkin aika vilkasta. 

Käärmeluodoilla pidimme maatauon, kiipesin minäkin ilailemaan näköaloja. Ja voin kertoa ystävälleni että termoskahvikin maistuu hyvälle kun silmien eteen aukeaa tällaiset maisemat. 

Oikeastaan on sääli miten vähän pääkaupunkialueen ulkoilusaaria käytetään. Tosi, pysyvätpähän siisteinä ja "koskemattomina" kun niille ei juurikaan kukaan eksy.

Aurinko kimalteli aalloilla ja teki valokuvaamisen hieman haastavaksi. Aurinkolasejakin tuli ikävä, vaikka lippalakki olikin suojana. 

Kippari valitsi välillä hieman erilaisia reittejä, käsityksemme siitä miten lähelle kivet saavat tulla eroaa hieman. Melontakaverimme päätyivät ihailemaan kyhmyjoutsenta hieman eri suunnalta

20 km tuli mittariin.