Kaksi tiistaita

Parin viikon tauon jälkeen lähdimme eilen vesille. Koko päivän ihailin säätä ja ajattelin että onpa ihanaa lähteä ilta-auringon paistaessa merelle. Kymmentä vaille kuusi, kun kokoonnuimme reittisuunnittelua varten, tipahtivat ensimmäiset pisarat Bredanille. Jätin siis suosiolla kameran autoomme.

Kun pääsimme vesille alkoikin sitten sade. Jääkylmiä pisaroita tipahteli naamalle ja ennen kaikkea silmälaseille, joten päätin siirtää nekin aukkopeitteen alle. Väliäkö sillä näkeekö kaatosateella kunnolla. 

Nokikanoilla oli jo poikasia, joten pysähdyimme hetkeksi ihailemaan niitä, ennen kuin jatkoimme matkaa, suuntana Koplorna. Vesi tipat rapisivat ja pomppivat ilmaan meren pinnasta, oikeastaan niidenkin tanssi oli aika kaunista, tosin jäätävän kylmää tanssia. 

Ihailimme haahkojenkin poikasia, mutta koska sadepisarat alkoivat tuntua oikeasti jääkylmiltä, päätimme ottaa hieman lyhyemmän session merellä ja käänsimme nokkamme kohti Bredania. Vesipisarat hakkasivat jo sellaisella voimalla merenpintaa että ne muodostivat piniä kuplia veteen, pieniä timantteja, jotka kimmeltävinä nousivat pintaan ja katosivat.

11,5 kilometriä myöhemmin hiukseni olivat kuin suihkun jäljiltä, hanskoista saa puristaa vedet pois ja anorakin kaula-aukko oli ollut hieman löysä, eli vaihtovaatteille oli käyttöä.

Mutta ettei tämä menisi ihan vesisateeksi, palataan kaksi viikkoa taaksepäin ajassa niin saatte hieman kuviakin katseltavaksi.

Kevät oli jo pitkällä, tosin niinhän kesäkuussa kuuluukin olla, oikeastaan pitäisi jo olla kesä.

Koska aurinko paistoi eikä juurikaan tuullut, lähdimme kohti Medvastötä.

Kerrankin sattui kamera olemaan kädessä oikealla hetkellä, päätin nimittäin kuvata sinisorsaa ja hän taas päätti lähteä lentoon. tarkennus osui hieman väärään kohtaan, niin kuin useinkin meloessa kun kajakki heiluu ja kohde liikkuu, mutta onhan nuo jalatkin aika suloiset.

Syy siihen että olin yleensäkään vaivautunut kaivamaan kameran esille oli savupiipun päällä nököttävä "pöllö" jonka kippari bongasi ja halusi kuvaan. 

Hieman huolestuneena katselin päämme päälle kertyviä pilviä, mutta koska Kippari oli päättänyt kiertää Medvastön niin jatkoimme matkaamme.

Pilvipeite päätti rakoilla sen verran hyvin että aurinko valaisi maisemaa. Ellei sielu lepää täässä hiljaisuudessa niin sitten ei missään. 

Tukkasotka(?) oli uittamassa pienokaistaan, niilläkään ei ollut kiire minnekään vaan uiskentelivat kaikessa rauhassa kaislikkoa seuraten. 

Valiettavasti ei nykytekniikka salli hajujen välittämisen: meri, tervattu puu ja ympärillä kukkivat puut ja kasvit...tuoksujen sekamelska voittaa minkä teollisen hajuveden mennen tullen. Tuon kun saisi pullotettua ostaisin ison pullon varastoon!

Päätimme ottaa jalottelutauon Kajakuksen laiturilla, siitä kun on helppo nousta maihin ilman että jalat kastuu. 

Valkoposkihanhet olivat keksineet saman loistavan ajatuksen, jalottelu tekee hyvää

Kovin kiire heillä ei ollut, vaan kävelivät rauhallisesti kohti merta, niin että pikkuisetkin pysyivät matkassa mukana. 

Eikä heitä häirinnyt ollenkaan että jalat kastuivat!

Ilmassa oli laulua kun nuotitkin asettuivat viivoilleen, tosin nuottiviivoja puuttui muutama...

eikä säveltäjäkään ollut ihan tyytyväinen kun yksi nuoteista pomppi ympäriinsä miten sattui

Pienen tauon jälkeen jatkoimme matkaamme.

En tiedä meloimmeko ylinopeutta, en usko, mutta liikennepoliisi varoitti äänimerkillä. Lupaan kuitenkin ettei Ariel pitänyt lähelläkään 10 kilometrin tuntinopeutta.

Joutsen lähti liitämään ihan vierestämme, mutta olin ehtinyt pistämään kameran pois siinä vaiheessa. Onneksi vastaan tuli seuraava pariskunta enkä voinut vastustaa, vaikka eivät olleetkaan lähdössä. 

On tuo kyhmyjoutsen vaan kaunis. Näihin ei kyllästy vaikka niitä näkee jatkuvasti. 

 Palasimme Bredanille Stroa ja Lilla Herröön välistä, vielä tuosta mahtuu menemään.

Koskelotkin olivat iltauinnilla

Tosin eivät suostuneet yhteiskuvaan. Noin 18 kilometriä tuli mittariin, kone lakkasi toimimasta jossakin vaiheessa, joten arvioksi meni.

Tiistaimelontaa

Tiistai on melontapäivä ja koska tällä viikolla sää on suosinut melojaa lähdimme Kipparin kanssa nauttimaan auringosta. Pikkuisen kiire tuli, mutta ehdimme mukaan vesille.

Tukkasotka pariskunta oli myös ehtinyt vesille ja suostuivat jopa hetken pysymään paikoillaan.

Herra tuli oikein esittelemään töyhtöänsä. Siisti mies, mutta hiukset olisi tietysti voinut kammata.

Veden pinta oli lähes keltaista, johtuen siitepölystä. Aikamoinen märä sitä on ollut ilmassa! Lintuja se ei sen sijaan tuntunut häiritsevän millään lailla. Rantasipi ainakin piti oikein pesutauon. 

Moisön kohdalla pistin Kipparin kääntämään Arielin pois muiden luota, olin bongannut jotakin punaista, joten oli pakko mennä katsomaan. Punasotkasta oli toki kuva parin viikon takaa, mutta on se sen verran kaunis että kannatti tehdä pieni mutka matkaan.

Herralle tuli odottamaton kiire, joten saatte taas tällaisen läiskimiskuvan. 

Kyhmyjoutsenella ei sen sijaan ollut kiire minnekään, tällaisen tornin päältä näkeekin niin hyvin ympärilleen, ettei tarvitse lähteä maisemia ihailemaan. 

Silkkiuikun pesä ei ollut millään lailla yhtä komea kuin joutsenen, mutta ihan yhtä rauhallisesti sitä pesää haudottiin. 

Löydettyämme muut melojat liityimme joukkoon ja jatkoimme kohti Herrötä. Usva peitti horisontin, mutta muutsen keli oli aivan uskomattoman hieno. Melontatakissa tuli jo hieman kuuma, onneksi pieni tuulenvire sentään välillä kävi sekoittamassa hiuksia. 

Herrön rannalla piti taas tehdä pieni mutka, halusin nähdä miten isokoskelon poikaset jaksoivat. Niillä tuntui olevan ihan yhtä hauskaa kuin viime viikolla, vaikka olivatkin jo paljon isompia. 

Äisin selkään oli silti kiva kiivetä. Vaikka ihan taatusti osaisivat uida ihan itsekin. 

Haahkallakin oli uintitaitoisia poikasia. Nekin oli ihan pakko ikuistaa, sillä sain samaan kuvaan poikasten lisäksi isänkin. Harvinaista herkkua minulle.

Tosin tämä isä osoitti haahkamaista asennetta: äkkiä pakoon!

Suloisia nämäkin pikkuiset olivat, kahden kerhotädin toimesta pikkuiset pidettiin koossa.

Tottelevaiset lapsukaiset pysyivät hyvin kasassa.

Kun pääsimme pois saarien suojasta oli tuuli jo sen verran voimakkaampi että pystyi istumaan takki päällä läkähtymättä. Pienenpientä aallokkoakin se sai aikaiseksi. 

Meri siis jatkaa ikuisuustehtäväänsä, kivien muokkaamista mieluisaksi. 

Jatkoimme kohti Malmkoplania, taas poiketen Arielin kanssa lintuja bongaamaan. Tämän herran höyhenet värisivät iltatuulessa ja sain todellakin ihailla jokaista tuulevirettä höyhenissä, Olisi varmaan pitänyt pistää Canon videoimaan että saisitte käsityksen siitä uskomattomasta rauhasta jota tämä ympärilleen levittää. Aaltojen liplatus ja silmien edessä valkoiset höyhenet jotka tanssivat tuulessa. 

Herra itsekin otti rauhallisesti eikä stressaantunut ollenkaan vaikka tähtäsin häneen. 

Sillä aikaa kun minä ihailin joutsenta Kippari onnistui bongaamaan ketun. Se kuulema painui tämän kiven taakse. Olisihan se ollut kiva nähdä kettukin, se puuttuu Arielin blogista. 

Oikaisimme taas hieman, kivien seassa onkin ihan kiva yrittää pitää tuo 6½ metrinen irti jokaisesta kallionkielekkeestä. Hyvin se onnistui kun vaan otti tarpeeksi rauhallisesti. 

Meriharakka ihaili työskentelyämme, syytä olikin, aikamoinen suoritus vielä tulla sillan ali kun vettä oli suhteellisen vähän ja kiviä paljon. 

Jatkoimme kohti Bredania ilta-auringon paisteessa ja teimme vielä pienen iekan Bredanilla

Mietin mikä sai nokikanan lähtemään vauhdilla kaislikosta, Arielia nyt ei ainakaan säikähtänyt

Löytyihän se selitys kaislojen seasta. Aikamoinen suojaväri!

Saimme Arielin kuivattua ja siirrettyä vajaan. Kotimatkalla saimme sitten hieman vettä niskaamme ja kotiin tullessa aivan loistava sateenkaari levittäytyi taivaalle. Valitettavasti en ehtinyt kuvaa nappaamaan ajoissa. 

17.7 km tuli mittariin

Uutta testaamassa

Julistan itseni mielenvikaiseksi! Maanantaina maassa oli 5 cm lunta ja aurat vetivät ykköstietä eestaas. Tiistaina alkoivat tiistaimelonnat. Mitä tekee siis hyvä vaimo kun ulkona on 8 astetta "lämmintä" ja lapsilla on kevätmarkkinat koulussa? Osaan vastata omaan kysymykseeni: ajaa nopeusrajoitusten puitteissa kotiin, sitä samaista aurattua ykköstä ja istahtaa kajakkiin nauttimaan talviolosuhteista. Olenhan talvi-ihminen!

Kippari on jo viettänyt "muutamia" tunteja Bredanilla toisten reippaiden kanssa, joten kyllä minun nyt sitten kelpasi hypätä Arieliin uudelta, matalalata laiturilta!

Uusien "tiukkojen" sääntöjen seurauksena olimme vesillä jo kello 18 nauttimassa lähes peilityynestä Bredanista. Harmaahaikarakin oli eksynyt Bredanille, tosin se ei pahemmin välittänyt melojista vaan lähti matkaan sekin. 

Heti Bosundin jälkeen törmäsimme tällaiseen näkyyn. Merimetso? Ainakin niitä näkyi enemmänkin ulompana, mutta tämä jäi kyllä tunnistamatta.

Jos joku osaa auttaa, niin tässä vielä epätarkka kuva päästä joka nousi pintaan. 

Marenissa oli punasotkilla joku kilpailutilanne meneillään. 2 koirasta, yksi naaras. Siinä on jo jonkinlaiselle sodalle hyvät lähtöasetelmat. Sodasta ei kuitenkaan ollut vielä merkkiäkään, päinvastoin, ilta-auringon loistaessa ei voinut kun antaa aisteille vapaa pääsy kaikkeen ihanaan mitä ympärillä oli. Koivuissa oli pienet, vaaleanvihreät, hennot lehdet, joita tuuli hieman värisytti. Samalla useat eri lintulajit ääntelivät mitä erilaisin äänin. Ja tuuli nostatti raikkaan meri-ilman nenäonteloiden puhdistajaksi. Siinä sai siitepölyt kyytiä. 

Jäimme hetkeksi ihailemaan Pentalaa ja jollien menoa, ennen kuin jatkoimme matkaa ulommaksi. Toiveitteni mukaan lähdimme bongailemaan lintuja. Vielä kun hetken saan ihailla haahkoja, ennen kuin herrat päättävät lähteä omille retkilleen.

Yllättävän paljon haahkoja olikin vielä nähtävissä, tai siis koiraita, mutta selvästi ne alkavat jo kerääntyä omiksi porukoikseen. Lähtöhetki häämöttää? Tämä rouva ei kuitenkaan ole lähdössä mihinkään, voiko rauhallisempaa näkyä olla kuin joutsen pesässään?

Isokoskelopariskunta päätti hetken poseerata

Ja sitten lähdettiin jo matkaan. 

Metsästys tuotti tulosta, haahkoja näkyi, paljon. Joten ellette pidä haahkoista, silmät kiinni, näitä nimittäin riittää. Tämä pariskunta uiskenteli edessämme

Kunnes kyllästyivät seuraamme. En voi sille mitään, rakastan näitä "juostaan kilpaa veden päällä" kuvia. Huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin Kipparin harrastama Formula-autot ajavat ympyrää.

Tämä haahkarouva suostui jopa poseeraamaan hetken. Tai sitten se mietti mitä seuraavaksi söisi. Sinisimpukoita?

Herra sen sijaan esitteli kaunista pukuaan. Ehkä ihan hyvä että painuu korean pukunsa kanssa pois maisemista ja pesän lähettyviltä, kyllä tuo hieman huomiota herättävä on, tämä juhlapuku. 

Kuten olen aiemminkin todennut, lennossa nämä lintuset ovat kovin oudon näköisiä. Tämä Hitchcockin "Linnut"-elokuvaan koefilmaava haahka sen todistaa. 

Kopplo sundissa ei pienestä aallokosta ollut enää merkkiäkään, joten uskalsin taas nostaa Canonin esille. Tämä naurulokkikin oli tullut nauttimaan rauhallisesta ilta-auringosta hyvin matalaan veteen. Ihailimme pohjaa, vaikkakin salmi oli ruopattu. Mela aina välillä osui mutapohjaan ja lemu oli sen mukainen. 

Kippari oli hieman pettynyt kun en kuvannut hänelle siltaa. En tiedä miten hän voi edes kuvitella etten kuvaisi hänelle noin viidettäkymmenettä kuvaa tästä sillasta. Tietysti kuvasin, sehän oli ihan itsestään selvää. Kippari "kerää" siltoja ja tämän kohdalla ei tarvinnut pelätä että pää osuu siihen, siispä ehdin kuvaamaan. 

Tunnustan että kaivoin Canonin esille näitä valkoposkia varten, ehkäpä siksi tuo sillan kuvaaminen jäi huomaamatta?

Mutta koska Kippari pyysi että kuvaisin sillan edes toiselta puolelta, tein työtä käskettyä. Samainen silta!

Olen joskus yrittänyt selittää Kipparille ettei valokuvaustaitoni riitä kuvaamaan liikkuvaa kohdetta, liikkuvasta kajakista. Kippari kuitenkin on sitä mieltä että tarkoitus on meloa, ei kuvailla, joten lopputulos on aika usein tämä. "Meni jo". Kuvassa silkkiuikku, uskokoot ken haluaa. Tai sitten minulla on 15 epätarkkaa kuvaa haahkoista. Olen jo kauan sitten antanut periksi säätöjen suhteen. Automaatti päälle ja toivotaan että arpakone arpoo suhteellisen siedettäviä arvoja. 

Mutta joskus kaikki osuu kohdalleen. Objektiivi osuu melojen väliin, Ariel liukuu tasaisesti eteenpäin ja arpaonnikin suosii. Kuten kun tähtäsin näihin kalatiiroihin. Varmaan joku kuvanikkari voisi tuotakin kuvaa parannella, mutta minulle kelpaa. 

Kalalokkikin oli matkalla kotiin ilta-auringon laskiessa. 

Bredanin uusi laituri oli suosittu. Vanhat laiturit eivät olleet mitenkään suosittuja, uutta piti kokeilla. Sille pystyi melkein melomaan, hyvän yrityksen seurauksena yksi kajakeista nousi nätisti reunalle. Hieman lisää vauhtia ja säästyisi nostamiselta?

Mittarissa 14,4 km kun olimme takaisin Bredanilla.