Takaisin merelle

Elämäni on mennyt ihmeelliseksi. Aikaisemmin olen istahtanut telkkarin ääreen 9 maissa, tänään istahdin kajakkiin. Lähdimme siis ilta-auringon laskiessa mereen tutkimaan Sipoon saaristoa. Malmsjön oli ennestään tuntematonta maisemaa. Kyllä rannat ovat aika täyteen rakennettuja täälläkin, eivätkä Espoon ”ökyvillat” mitenkään ole ainutlaatuisia. valitettavasti. Joskus kyllä ihmetyttää millä perusteilla rakennusluvat myönnetään, ei maisemaan sulautuminen ainakaan mitenkään kovin korkealla listalla voi olla. Mutta kauniita taloja, ei siinä mitään, en vaan tiedä sopivatko lokkien taustalle. Kipparin mielestä portaikko muistutti hieman Tukholman linnan vastaavaa. Puuttui vaan se prinsessa sieltä, sammakko olisi varmaan löytynytkin.

Lähdimme seuraamaan pientä lahtea, lumpeita oli ympärillä runsaasti, ihana valkoinen pinta meressä kun lumpeita oli paljon. Tosin se hieman hankaloitti melontaa kun lahti kapeni. Maisemat olivat kuitenkin kuin menninkäismetsästä haettu. Sammalmattoa rinteissä, kelohonkaa ja juurakkoja. ja kaiken yläpuolella mahtava mäntykatto. Ja siellä lummematolla olisi kyllä keijutkin voineet tanssia. En yhtään ihmettele vaikka niitä joskus näkyisikin. Päivän viimeiset säteet sentään leikkivät lumpeiden lehdillä. Olo oli kyllä aika satumainen tuolla. Ja kun ympärillä vielä oli aivan täydellinen hiljaisuus niin sitä melkein säikähti kun kala hyppäsi kaislikossa. Onneksi sentään hyppäsi että tiesin ettei ole kuulo mennyt.

Kotimatkalla poikkesimme vielä Köningsvikeniin. Taas hyvin hiljaista, joutsen uiskenteli iltalenkkiänsä, vaimo oli jo painunut kaislikkoon lepäämään ja sorsaemo uitti lähes aikuiset pikkuisensa kanssa yöpuulle.

Suomen kesän ihanuuteen kuuluu että vaikka aurinko oli jo laskenut kun tulimme kotirantaan oli ulkona edelleen ihan valoisaa. Ja ehdin niukin naukin Hells Kitcheniä katsomaan, varsinkin kun kippari lupautui kuivaamaan Arielin.