Neitsytmatkalla

Kuten blogiani seuraavat tietävät: nykyään täällä soi viikonloppuisin herätys vain ja ainoastaan yhdestä syystä. Niin tänäkin aamuna. Olimme sopineet tapaamisen aamukymmeneksi, vanhemmalle kun vihdoinkin löytyi kajakki jota olemme metsästäneet parisen vuotta. Silloin aamukymmenen ei tunnu ollenkaan pahalta.
Olimme Byavikenissä hieman ennen kajakkia joten ihailimme miten Yleisradion hekilökunnan vene lähti puksuttamaan kohti "Suvisaarta", tuttu vene, olimmehan viimeksi tiistaine nähneet sen saaren rannassa. Ja sitten se jo tulikin: kiiltävän punaisena ja kauniina. Taisi äidin sydän kiintyä siihen enemmän kun tulevan kipparin. Melaa meillä ei ollut matkassa mutta myyjälläkin oli kiire, siispä sovimme että puhumme yksityiskohdista huomenna (eli tänään) ja kokeilemme uutta menopeliä sillä aikaa. Siispä punainen ihme katolle, tosin se ei mahtunut koukkuihin vaan valtasi Arielin paikan ja sitten Bredanille.

Olin aamulla tehnyt meille piknikeväät joten meloimme kaikessa rauhassa Pentalaan, pikkuinen tosin päätti taas ottaa iisisti ja oli varamiehenä mukana mikäli uusi kajakki olisi kovin hankala. Matkan varrella näimme vesitrampoliinin ja siitähän riemu syntyi. Nyt lapseni tahtovat muuttaa merenrannalle ja saada oman vesitrampoliinin. Miksiköhän iskä ei vieläkään suostu ostamaan sitä vajaa 11 miljoonaa maksavaa "mökkiä", nyt kun tytötkin tahtovat...

Pentalan hiekkarannalle rantauduimme kaikkien moottorilaitteiden väliin. On se outoa miten paljon moottriveneitä on kun kajakit on keksitty. Söimme eväät hiekkarannalla, tosin tytöt päättivät rakentaa hiekkalinnan salattiastiaansa, tai ainakin saivat hiekkaa salattiin, joten se jäi syömättä. Kahvi ja mansikkadominot jälkiruoaksi, tuosta voisi tehdä tavan.

Ruokailun jälkeen päätimme lähteä tutustumaan saaren järveen (sa siinä olevaan saareen) joten luotin siihen että kartturini tietää minne olemme ja menossa ja lähdi seuraamaan. Edellä menivät "Salama" joukkue ja perässä tuli "etana" vanhemmat. Näin ainakin "salmat" väittivät. Hyvä heidän on naureskella, kartturimme valitsi jonkin maisemareitin mäen nyppylän yli. Ihana reitti, varsinkin tällaiselle talvi-ihmiselle. Pitkään jatkunut helle oli tehnyt tehtävänsä. Jäkälä oli aivan rutikuivaa ja narskahteli lumimaisesti jalkojeni alla. Oletan että kyseessä oli poronjäkälä, ainakin värityskin oli lumimainen. Tosin tuo ympäristön lämpötila pilasi hieman talvitunnelman, mutta aika hyvä imitaatio. Mielenkiintoiseksi tuon retken teki jäkälän ja sammaleen vuorottelu. Pari askelta myöhemmin kun jalka vajosi puoli metriä syvemmälle kun mieletön sammalmatto upotti jalan syvälle pumpulimaiseen ympäristöön. Mikä sammallaji oli kyseessä jää minulle mysteeriksi, mutta mieletön maasto!

Järven vesi oli kuulema aivan ihanaa, kalakeittomainen lämpötilantaan, ainakin kippari arvion mukaan. Pikkuiset nauttivat täysin rinnoin ja kun tylsä äiti sanoi että olisi aika palata merenrannalle tuli hieman protestiääniä. Järvivesi kun on mukavampaa. Kiersimme vielä rantaa hetken ja ihailimme saarta joka on järvessä joka on saaressa...miksiköhän joku alkoi lauleskella "Vaarilla on saari" laulua?

Takaisin rannalle (siis meren rannalle) kävelimmekin sitten polkua pitkin. Huomattavasti tasaisempaa ja viileämpää, tiheä metsä kun ei juurikaan auringon lämpöä päästänyt läpi, polulla oli mukavan viileää.
Kotimatkalla uudessa ihmeessämme olikin sitten ohjaus ongelmaa. Jouduimme rantautumaan Paven hiekkarannalle ja isi pistettiin hommiin. Valitettavasti vaan samalla sattui joku hurjastelia ajaa lahden ohi ja aallot paiskasivat Arielin rantahiekalle, en jaksanut pitää sitä paikallaan. Onneksi ei tullut pahempaa vauriota kuin uusia naarmuja pohjaan.
Ensiavusta huolimatta ei ohjausta saatu kuntoon, joten punainen kaveri (toistaiseksi vielä nimetön) pakattiin takaisin Rellun katolle kun pääsimme kotiin ja tuotiin kotipihaan remonttiin.

Onneksi isi osaa kaiken: vanhat paikkaukset irroitettiin ja uudet paikkaukset tehtiin vielä illalla, lisäksi ohjaus saatiin korjattua, jalkatukea siirrettyä ja hieman silikonia luukkuihin.