Iskä oli sitten jatkanut kajakkihuoltoa. Eiliset paikkaukset oli hiottu ja maalattu. Sillä seurauksella että vielä sunnuntai aamuna kajakissa oli pihkankeltaiset epätasaiset paikat ja nyt kajakki oli taas punainen eikä paikkauksia näkynyt. Sivuraidat on vielä korjausmaalattava ja sivuteipit jotka suojaavat melan jättämiltä jäljiltä voisivat olla siistimpia valkoisina entisten mustien sijaan. Tosin mela on musta joten ehkä musta siinä mielessä ajaa asiaansa. Ja sitten on se suurin projekti: nimi!
Lähdimme Bredanille taas kerran kajakki katolla mutta hieman turhaan otimme sen. Vuorossa oli nimittäin nelikkoharjoitusta joten 11 metrinen nostettiin mereen ja niin neljä reipasta neitiä lähtivät matkaan. Ei toivoakaan että olisimme pysyneet vauhdissa ja kun pikkuinenkin oli saanut kunnon etumatkan niin jäimme sitten "hitaiden" kanssa melomaan. Sinäänsä meistä oli taas apua, poimimme yhden kilpurin matkaan mukaan ja kippari otti kajakista kiinni ja minä sitten meloin Arielia. Siinä pistettiin käsilihakseni töihin, uskokaa tai älkää, kohta ne vievät läskeistä voiton käsivarsissani!
Saatuamme melojan takaisin kilpuriinsa meloimme pikkulenkin ja yritimme löytää lapsemme. Ja löytyihän se nelikko, yllättävän hyvin tytöt meloivat, olin odottanut uintiretkeä mutta ei sittenkään. Pikkuinenkin sai ohjaajalta kehuja, joten ihan kiva päivä vesillä.
Kotimatkalla pysähdyimme vielä hiekkarannalle ja vesipedot äipyivät oikeaan elementtiinsä ja jättivät minut nauttimaan illan viimeisistä auringonsäteistä. Kultaisia nuo olivat, kultakimpaleeni kultasäteiden ympäröiminä.
Värin ääri-ilmiöitä
4 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti