Pakanajumalista ja vähän muustakin

Koko päivän olen pelännyt että hiostava ilma povaa ukkosta ja niinhän siinä sitten kävi. Kun pääsimme Bredanille niin jyrisi. Thor oli siis ulkoiluttamassa vuohiaan ja jylisi vaunuillaan taivaankannen poikki. Hemmetti että vihaan noita pakanajumalia, eivätkö ne voisi pysyä siellä minne kuuluvatkin, tarumaailmassa kera ukkosensa?

Vaikka kuinka yritin selittää kipparille etten ukonilmalla halua olla muualla kuin omassa sängyssäni, maanpinnan alapuolella, peiton alla piilossa, niin matkaanhan me lähdimme. En tajua miten jotkut voivat olla sitä mieltä että salamat ovat kauniita? Pelottavia ne ovat. Alkumatkan siis viihdytin itseäni laskemalla salamoiden ja jylinän väliä, 13-25 sekuntia pahimmillaan. Ilma oli kuitenkin pienestä vesisateesta huolimatta lämmin joten päätin riisua takkini. Kun olin saanut sen pois ja aukkopeitteen alle piiloon oli aika ensimmäiselle tauolle, Miessaaren kohdalla. Ja koska Murphy on kaverini: Taivaanportit aukenivat. Siinä sitten istuin keskellä vesisadetta. Olo oli kuin poreammeessa kun vesi hakkasi ja sai merenpinnan "kiehumaan". Ainoa ero poreammeeseen oli etten kastunut kuin osittain.

Jatkoimme kuitenkin melomista, taivas oli kauniin sininen edessämme, onneksi oli ollu niin koko ajan, pakenimme ukonilmaa ja kun pääsimme Miessaaren toisella puolelle se oli siinä: peilityyni meri eikä sateesta tietoakaan. Horisontissa näkyi Suomenlinna ja Länsiväylä piti pientä huminaa taustalla. Eikä ensimmäistäkään moottorivenettä. Siitä voi vetää johtopäätöksen että niiden kuskeilla ehkä kuitenkin on aivot päässä? Kuka ukonilmalla olisi liikenteessä? Tosin aivottomuus tuli kyllä todistettua alkumatkasta kun luodolla oli moottorivene aika ikävän näköisesti kivillä. Tai ehkä se oli parkkeerattu siihen tahallaan? Kukaan ei taatusti sitä varasta kun ei vettä ole veneen alla ollenkaan. Ja kun viimeaikoina ei ole ollut myrksyjäkään niin voimme kai kuitenkin olettaa että liikaa vauhtia ja liian vähän aivoja?

Miessaren toisella puolella alkoi pieni mukava tuuli puhaltaa ja jatkoimme iloisesti kohti Torra Lövötä, Rönnskärin ohi. Tosin ei siellä ollut enimmäistäkään pihlajaa, harhaanjohtava nimi taas kerran. Jatkoimme matkaa Ison ja Pienen Lehtisaaren (niissä muuten lähinnä havupuita) välistä aivan huippu kapeeta salmea pitkin, välillä ei voinut meloa kun kaislat tunkivat mukaan kajakkiin. Eikä vettäkään ollut kuin parisenkymmentä senttiä. Haju oli aika mahtava kun pohjamutaa kaivettiin meloilla.

Ilta-auringon loisteessa palasimme Bredanille. Aurinkolasit olin luonnollisesti jättänyt kotiin ja ihan hieman harmitti. Aurinko merellä kun on aikas kirkas.

Vajaa 15 km tuli mittariin, herralla kun oli lainalelu matkassa eli matkamittari joka hakee sateliittien kautta pituuden.