Tiistaimelontaa

Tiistaina melottiin, kuten tiistaisin kuuluu tehdä.

Tuuli huolehti siitä ettei tullut hiki meloessa, mutta pitkähihaista ei kyllä päällensä tarvinnut. Lähdimme kohti Bodötä, kuten niin usein aikaisemminkin ja aika pian näimme jo ensimmäiset linnunpoikaset. Minä yritin nähdä mitä ihanuuksia nämä olivat, mutta Kippari oli päättänyt bongata ihan eri lintuja. 

Ei nyt niin että vähättelen Kipparia, mutta aika monta kuvaa tästä kyseisestä pariskunnasta löytyy jo tälle kesälle, noista muista ei ensimmäistäkään kunnon otosta. Mutta ovathan kyhmyjoutsenet toki ihania.

Sillä aikaa kuin me keskityimme lintuihin, muut jatkoivat matkaansa. 

Joutsenia oli liikenteessä runsain mitoin. Oletan että pesintä on onnistunut loistavast tänä vuonna, poikueet olivat isoja ihan jokaisella pariskunnalla. 

Nämä söpöliinit vaikuttivat hieman orvoilta välillä, mutta isä olikin muualla "hommissa". Säpsähdin järkyttävään mekkalaan kun herra joutsen päätti antaa kyytiä valkoposkihanhelle. 

Jengi siirtyi näköalapaikalle katsomon puoelle kun iskä rökitti hanhiparkaa. 

Yleisöä kertyi paikalle ihan runsain mitoin, mitä pahaa tuo hanhiparka oli tehnyt on hämärän peitossa, mutta joutsen oli todella kiukkuinen sille. 

Jatkoimme matkaamme kohti Herrötä ja kävimme katselemassa lapsuudenmaisemia. Tosin minä en tunnistanut ensimmäistäkään mökkiä, onneksi vanhempani osasivat kuvista kertoa minkä mökin pihassa olin leikkinyt lapsena. 

Haahkat nauttivat ilta-auringosta eikä niitä vastatuuli tuntunut häiritsevän ollenkaan. Itse huomasin että mela ja kamera oli, pitkästä aikaa, hieman haasteellinen yhdistelmä. Mela kun oli sitä mieltä että sen kuuluu heilua, joko avullani tai tuulivoimalla. 

Tämä herra uiskenteli yksikseen, minneköhän tämän pari oli eksynyt?

On ihan pakko näyttää miten lähellä me oikeasti olemme noita lintuja, silloin kuin ne eivät tahdo olla lähellämme. Kuvan alareunassa siis Arielin nokka

Tälle tuli yhtäkkiä kiire johonkin unohtamaansa tapaamiseen. Tuo ääni kun joutsen lähtee lentoon on aivan käsittämätön. Ja se sadan metrin pikapyrähdys jousten vedenpinnalla. Siinä olisi Bolt kovilla!

Silkkiuikon poikasetkin olivat uiskentelemassa. Pysähdyimme katsomaan jos suostuisivat nousemaan lähempänä Arielia uudestaan pintaan ja isäntä kuulema meinasi saada melastani päähänsä kun vahingossa nousi pintaan hieman turhan lähellä Arielia. 

Poikaset ujostelivat ja painuivat sukelluksiin heti kun huomasivat kameran putken. Tylsiä tyyppejä, olisin mielelläni saanut söpöstelykuvan niistä. 

Tuuli painoi sen verran päälle, että oli pakko keskittyä melomiseen. Pentalan kohalla tuli ajoittain ihan lämpimiä puuskia, olo oli kuin välimerenmaissa iltaisin. 

Kotimatkalla kaivoin vielä kameran esille, ihan vain sen takia että näkisitte miten hurjan kuivaa täällä on. Ai niin, olihan tuo eläinkin tuossa pihassa. Metsäkauriita olemme nähneet useinkin, mutta ovat jääneet kuvaamatta. Tämä herra suostui poseeraamaan hetken minulle. 

Toisella rannallakin oli eläin, mutta sitä ei kauriit kiinnostaneet. Eivätkä melojat. 

18, 6 kilometriä tuli mittariin.