Ilman kameraa

Lähdimme toissapäivänä melomaan, kun nyt sattui olemaan tiistai ja retkipäivä. Vastoin kirjoittamatonta tiistailakia oli yllättävän tuulinen päivä. Minähän olen jo tottunut peilityyneen mereen. Tosin vetäjämme sanoi että vesi on rikki jos se on paikoillaan. Totta varmaan sekin.

Sen verran toimiva vedenpinta kuitenkin oli, että kamera sai jäädä kotiin. Harmi sinäänsä, sillä citylinnut olisivat kiltisti suostuneet kuviin.

Silkkiuikkujen poikaset olivat kasvaneet viikossa ja kyhmyjoutsenkin uitti pikkusiaan eikä yhtään välittänyt meistä retkiläisistä.

Tiistaina ei vesi ei todellakaan ollut rikki, mutta meren pinta oli Pentalan ulkopuolella outo. Kuin putkitelevision testikuva kun viritys oli päin honkia, värinää, tärinää ja muurahaisten sotaa. Aaltoja ei Pentalan suojassa sen sijaan ollut. Vain tuota outoa jatkuvaa liikehdintää.

Pentalan uimarannalla pidimme pienen jaloittelutauon ja suureksi yllätyksekseni vesi oli jäätävän kylmää. Eihän Jaakko ole vielä ollut edes vauhdissa. Kaipa tuo tuuli sitten sekoitti vettä niin että kylmää vettä tuli myön Pentalan rannalle. Enkä ollut ainut jonka mielestä vesi oli hyytävää. Kipparikin kertoi että varpaita paleli. Hän kun ei viitsinyt kastaa tossujaan, vaan astui mereen paljain jaloin.

Pentalasta jatkoimme kohti Koplorneita ja palasimme vastatuulessa Bredanille. Matkaatuli 12,3 kilometriä.

Tästä tarinasta tuli aika tylsä, kun Canon oli kotona, mutta onneksi torstain Repovesijutusta jäi puuttumaan muutama kuva, siispä ymppään senkin tarinan tänne.

Olimme reissun loppupuolella ihmettelemässä yhtä poukamaa ja minä keskityin ihmettelemään juurakoita, tai mitä lienevät olleet, akvaariokoristeita kuitenkin.

Kippari taas ei ihaile maisemia kameran kautta, joten hän ehti taas kertomaan mitä minun olisi pitänyt ihmetellä. Kurjet olivat seisseet rannalla katselemassameitä ja minä en huomannut. 

Onneksi laskeutuivat toiselle rannalle ja sain kuvattua toisen näistä ihmeellisyyksistä.