Vuoristorataa

Tänään oli oikeasti outo tiistai!

Aurinko paistoi koko päivän, mutta kun ilta tuli heräsi tuuli ja lähdimme Bredanilta itätuulen kuiskiessa tarinoitaan korvaani. Olin varmuuden vuoksi jättänyt Canonin kotiin, jotenkin tuo tuulen kertomat tarinat eivät oikein vakuuttaneet minua siitä että kamera pysyy kuivana koko matkan ajan.

Heti Fälsundin jälkeen sain katua päätöstäni. Herra Joutsen päätti tanssia Arielin nokan edessä. Joutsen uiskenteli ympäri pientä kehää, tehden lähinnä hitaita piruetteja. Jossakin vaiheessa jo epäilin että joudun painamaan hätäjarrua ettemme törmää, mutta joutsen päätti sitten, hyvin hitaasti, lipua Arielin ohi. Lupaan että se lintunen oli kosketusetäisyydellä!

Seuraava näky ei sen sijaan hymyilyttänyt. Miksi ihmeessä pienessä lahdessa pitää liikkua menopelillä jonka kuljettaminen vaatii kypärää? Tietysti voi olla että tuo kippari pelkäsi valkoisia lintuja ja käytti siksi kovaa päähinettä, mutta jotenkin minusta tuntuu että se ei ollut syy kallosuojan käytölle. Sen verran kuskilla oli aivotoimintaa että hidasti nähdessään meidät, tai sitten hän oikeasti säikähti piruetteja tekevää tipua.

Jatkoimme matkaamme kohti Herrötä eikä tuuli pahemmin häirinnyt ennen kuin pääsimme pois saarien suojasta. Ei hyvää päivää! Vaahtopäitä nousi ympärillämme ja Herrön itäpuolella aallot nousivat korkealle kallioille tehden upeita taideteoksia vedestä. Niitä olisi varmaan ollut upea katsella Herrön rannoilta! Ja sinne sekaan Kippari minut vei-

Jos tulen pahoinvoivaksi jo kummitusjunassa niin tuo aallokko oli jo vuoristoradan tasoinen. Jos melani ei osu veteen meloessani niin allokkoa on liikaa! Ja tuolla aallokossa sain tehdä "ilmavetoja" useamman kerran. Kippari kyllä ilmoitti etten pääse pois kuin melomalla tai helikopterilla, eikä minulla ollut kopterin tilausnumeroa. Helppohan hänen on sanoa kun minua oksettaa! Ja pelotta. Tahdoin kotiin kamerani luokse, se kun oli turvassa neljän seinän sisällä ja ihan kuivalla maalla.

Uskomatonta kyllä pääsimme ihan kauniisti Herrön suojaan ja aallokko tuskin oli pahempaa kuin nuo viime syksyisetkään aallokot, mutta mitä se lohduttaa juuri sillä hetkellä kun istuu niissä? Herröön kohdalla ajattelin kyllä pyytää jaloittelutaukoa, mutta jatkoimme kuitenkin hengähdystauon jälkeen Herröiden välistä kohti Pentalan länsirantaa.

Aurinkokin päätti hemmotella minua ja tuuli oli vain paha muisto kun pääsimme Lilla Herrön toiselle puolelle, sen verran tuuli teki aaltoja että näin kivet ajoissa, mutta eivät ne jaksaneet Arielia keinuttaa. Aivan loistava ilta melomiselle siis!

Pentalan ja Lilla Pentalan välissä aloin osoitella pusikkoa, kippari kysyi mitä nyt. En tiedä oliko hänellä silmälasit huurussa vai miksi hän ei ollut huomannut. Veden ääreen tuli kuitenkin aivan upea metsäkauris. Uros pysähtyi hetkeksi rantaan ja astui sitten veteen. Ja Canon oli siis kotona. Nyt tuli sitä ikävä ihan oikeasti! Toinen seisoi kuin patsas pienen hetken ja katsoi minua suoraan silmiin. En tiedä oliko Bambi matkalla Lilla Pentalaan, mutta säikähti kuitenkin sitten sen verran Areilia että palasi Pentalan puolelle. Takapuolen perusteella väittäisin että kyseessä oli kauris, mutta sarvet olivat kyllä aikas mahtavat ollakseen metsäkauriin.

Jatkoimme matkaamme kohti Bredania, nauttien nokikanoista, silkkiuikoista, joutsenista, merimetsoista ja ilta-auringosta. Mittari näytti 15½ km kun palasimme Bredanille.

Koska kuvia ei tältä retkeltä ole, saatte ihailla viime viikkoista lokkia.