Syksyä ilmassa

Aamulla oli hieman pilvistä, mutta sehän ei estä melomasta.

Siispä Kippari pakkasi autoon kamppeet ja lähdimme ihailemaan Bredania. Suuntana Medvastö koska tuuli vasta harkitsi jaksaisiko puhaltaa vaiko ei. 

Emme kyllä ehtineet juurikaan melomaan ennen kuin pääsin ihailemaan hurjaa taitolentoesitystä. Siinä olisivat Jas Gripen lentäjät olleet kateellisia, siipi vedenpintaan ja takaisin taivaalle. 

Uskalsin pitää kameraakin esillä kun merenpinta oli taas lähes peilityyni ja kuvaan taisi osua lapasotka pariskunta. 

Ja oli niillä pari kaveriakin matkassa mukana. Hassua miten joskus voi samaan kuvaan osua montakin lajia. 

Nyt pitäisi sitten opiskella miltä nämä linnut näyttävät lennossa. Käsittämätöntä miten erilaiseksi linnut muuttuvat lennossa.

Enhän minä ehtinyt melomaan kun oli ihan pakko ihmetellä näitä lentoesityksiä.

Medavastö oli yllättävän nopeasti edessämme, tuskin ehdin edes melomaan, johtuisikohan osittain siitä että Kippari meloi ja minä kuvasin? Kunhan vielä saisin herran tajuamaan että kun Canon on käsissäni pitäisi Arielin olla paikallaan, kainuva Ariel ja liikkuvat linnut eivät ole se paras mahdollinen yhdistelmä kun yrittää saada siedettävän tarkkoja kuvia aikaiseksi. Tosin keskinopeutemme laskisi katastrofaalisesti jos toimisimme näin. 5 vetoa, kuvaustauko, 3 vetoa, uusi lintubongaus...

Lainasimme Kajakuksen laitureita, kiitos siitä, ja jaloittelimme hetken. Kevätauringon lämmittäessä päätin riisua takkini ja jatkaa melontaa ilma pitkiä hihoja. Kevätaurinko on muutenkin herättämässä luontoa henkiin oikein vauhdikkaasti, nyt kaislikkokin on jo vihreänä. 

Päätös sekin, olisihan se pitänyt muistaa että aurinko on leikkisä ja tuulet siirtelevät pilviä helpommin kuin minä verhoja kotona. Kun pääsimme Medvastön toiselle puolelle oli näky kuin loppusyksystä. Tuuli puhalsi, sumu peitti saaret ja merenpinta oli levoton. Päätin siirtää kameran pussinsa ja pukea takin päälle.

Jatkoimme melontaa pineten vaahtopäiden seassa samalla kun tuuli jäähdytti mukavasti. Ellen olisi kotona katsonut kalenterista valkovuokonkuvaa olisin voinut vannoa että oli lokakuu. Mikä reissu: lähtö toukokuussa, paluu lokakuussa ja kaikki parissa tunnissa. Kyllä Suomen kesä on todella lyhyt ja vähäluminen! 

Onnistuin Herröön paikkeilla bongaamaan rantasipin. Heti kun te tunnistitte linnun niin niitä alkoi näkyä joka puolella. 

Näimme myös tällaisen pariskunnan. Telkkiä? Kippari ainakin epäili niin kun meloimme ohi, kun sai kuvan nenänsä eteen ei mennyt vannomaan että oikeasti olisi telkkiä. Sellaisina nyt kuitenkin kuvasin ne. Saisinko taas kerran hieman apua?

Väylän ylityksen jälkeen olimme siis taas rauhallisilla vesillä ja pujahdimme Stora ja Lilla Herrön välistä kohti Bredania. Vettä oli juuri riittävästi, vaikka hieman epäilin pääsisikö Ariel siitä.

Sumua riitti, mutta onneksi se ei kuitenkaan estänyt lintubongailua. Mutta hieman outo tuo sumuinen maisema kyllä oli. Odotin jotenkin että kuikka vielä huutaisi, maisema oli juuri sellainen kummitusmainen. 

Päätin kuvata pari tiiraakin, ovatko nämä nyt sitten kalatiiroja? Yritin eilen opiskella kala- ja lapitiiran eroja, mutta täytyy tunnustaa etten kyllä oikein silti osaa sanoa kumpi on kyseessä. Mutta jos olemme kehä III eteläpuolella niin eihän kyseessä voi olla lapintiira. Eihän? Kuva kuitenkin hieman yllätti minut kotona. Oletan kuvanneeni haahkaemoa, mutta kotona olin jo unohtanut koko asian ja jäin ihmettelemään tiiroja. Emoista puheen ollen, joutsenpesiä oli jo hurjasti, viikossa tapahtuu ihmeitä myös asuntomarkkinoilla.

Nuo haahkat ovat aika suoloisia myös sumun keskellä, epäilen että alkaa olla viimeiset kerrat kun saan ihaille haahkoja valkoisessa muodossa. Saa taas odotella ensi kevättä...

Lintubongailu jatkui, hieman huonolla menestyksellä, tätäkään en tunnistanut, eikä Kippari nähnyt sitä. Kuka tunnistaa? Alan epäillä että minun pitää tehdä itselleni samanlainen laminoitu lehtinen jonka näin kaverilla. Eihän tästä tule mitään kun en tiedä mitä kuvaan!

Taivas oli tasaisen hermaa kun jatkoimme kohti Bredania, ilmoitin Kipparille että ukkonen on heräilemässä. Olin aivan oikeassa sillä illalla salamoi pienen hetken, ennen sitä meillä oli pieni ukkonen olohuoneessa kun katsoin jääkiekkoa. No, pronssiottelu on hieno saavutus sekin. 

Maretissa kuuntelin ruohonleikkurin hurinaa, mutta täytyy tunnustaa että vastaniitetyn nurmen tuoksu joka sekoittuu suolaiseen meri-ilmaan tuo kyllä niin kesäisen olon kun olla ja voi. Säästä viis!

Hanhetkin ovat jo sankoin joukoin saarilla, tällä kertaa valkoposkihanhi saa edustaa heitä. Voisiko joku muuten selittää minulle miksi valkoposkella on valkoinen pää kun taas kanadalaisella versiolla on valkoinen poski? Miksi näiden nimien pitää olla niin harhaanjohtavia?

Kuten tämä sinisorsakin. Pohdinkin sitä jo edellisessä päivityksessä, mutta ihan oikeasti. Kuka näitä nimiä kehittää? Puhumattakaan noista tikutakuista. Onkohan huonompaa nimeä keksitty?

Bredanilla meitä odotteli sentään lintunen jonka uskoisin tunnistavani. Västäräkistä vähäsen väittää vanha loru, onkohan syksy jo tulossa?

18,2 km sain merkitä kirjaan. Kipparin laitteesta tosin loppui patterit juuri ennen laituria, joten ehkäpä se olisi ollut 18,3, mutta merkataan nyt sitten se 2.