Joelle

Tiistaina ei isolla ryhmällä lähdetty Gräsanjokea melomaan, mutta päätimme vetäjämme kanssa että teemme keskiviikkona uuden yrityksen päästä jokiretkille. 

Keskiviikkona sää oli kuin unelma. Ja näimme jopa "vanhan tutun", tämä äitienpäivän äänekäs kaivuri oli siirtynyt lähemmäksi Bredania. 

Valitsimme hieman eilistä erilaisen reitin, ihan vaan sen takia että saisimme ihmetellä hieman uusia maisemia. Ja samalla pääsi katsomaan missä niitä kiviä ihan oikeasti on, vesi oli nimittäin laskenut entisestään yön aikana.

Satuin ihan vahingossa näkemään rannalla oudon näköisen kiven, joka itse asiassa liikkui! Mikä tällainen harmaa uiva lintu on olevinaan? Minä luulin patsaaksi. Onko kyseessä harmaasorsa? Sorsaltahan tuo näyttää minusta, ainakin tuo naaras muistuttaa kovasti sinisorsaa. Valitettavasti kuva on hieman epätarkka, mutta jospa joku kuitenkin tunnistaa nuo.

Miksi linnun nimi muuten on sinisorsa? Tuo päähän on vihreä! Tosin näistä toinen päätti seistä päällää, mutta kaipa meistä jokainen on pullasorsia nähnyt?

Pääsimme Gräsanjoelle ihan ongelmitta ja taas kerran pystyin vain tuijottamaan maisemia. Ellei tämä ole keijukaisten satumaisemaa niin sitten ei mikään! John Bauerin Tuvstarr puuttui maisemasta, tosin en kyllä olisi yllättynyt jos neiti olisi istunut jollakin määttäällä katsomassa kuvansa heijastumista vedenpinnalta.

Kaverillamme oli uusi, ultrakevyt mela jota mekin kokeilimme alkumatkasta. On aivan käsittämätöntä miten paljon vaikeampaa on meloa vieraan mallisella melalla, onneksi Ariel on vakaa kuin vuori, eikä Kipparin heiluminen saanut Arielia kuin kehtomaisesti hieman heijaamaan puolelta toiselle. Hyvin melan omistaja kuitenkin hallitsi työvälineensä, myös noissa aika matalissa paikoissa.

Moottoritielle saakka pääsimme meloen, tosin viimeisillä metrillä saimme jo meloa kauppakärryjen ym roinan seassa. Pidimme pienen tauon ennnen kuin käänsimme kajakit sillan alla.

Takastulomatkalla kuuntelimme aivan outoa lauleskelua. Siritystä, naksutusta, viserrystä, luulin vähintäänkin että kyseinen lintu oli jotenkin seonnut nuoteissaan tai muuten vaan hieman epätasapainossa, mutta kippari, tuo melova lintukirjani, väitti että kyseessä olisi satakieli. Oikeassahan hän taas oli. Täältä löytyy lähes samanmoista mekkalaa.

Yritimme vielä nousta voimalaitoksen vierestä joelle, mutta koska vesi oli hieman laskenut ei ollut toivoakaan päästä kaislakasojen yli meloen. Siispä oli annettava periksi ja jatkaa matkaa kohti Bredania 

Tarvitsen muuten lisää tunnistusapua, sillä tällainen triokin ui Arielin edessä hetken. Mimma (tack) teki taas töitä ja päätyi siihen että ihailimme punasotkaa ja tukkasotkaa vaimoineen. 

Kanadanhanikin päätti uida hetken seuranamme Suinon salmessa, paikalla oli myös hieman ujompi valkoposkihanhi.

Ilta-auringon laskiessa ihmettelin mitä tämä musta saalistaja katseli, mutta selvisihän sekin kun seurasin katsetta

Ei aavistustakaan saiko pantterimme iltapalaa, päätin antaa luonnon huolehtia omistaan.

17,2 km saatiin mittariin.