Aurinko oli selvästi herättänyt useita kavereita talviunilta ja melomaan lähti 11 kajakkia viime viikkoisen 5 sijaan. Tosin jos sää on tällainen, voi vaan ihmetellä miten ei kajakkeja ollut vielä enemmän vesillä.
Tuhansin kimmeltävin timantein vesi toivotti meidät tervetulleeksi. Auringon säteet siis leikittelivät lähes tyynellä merenpinnalla. Vesi on tietysti vielä kylmää, mutta kyllä pikkuhiljaa alkaa uskoa siihen että aurinko aikoo tänäkin vuonna lämmittää tuon uimakelpoiseksi myös käärmeille.
Lähdimme kiertämään Suinonsalmen kautta Matasaarta kohti. Herra Kyhmyjoutsen päätti näyttää minulle että kyllä se laulujoutsen hehkutukseni on aivan turhaa. Mikään ei voi olla kauniimpaa kuin tämä näky, ei ainakaan tällä retkellä. Tietysti jos tuossa selässä olisi vielä pari poikasta niin elämäni olisi ollut täydellistä, mutta oli tämä matkaoppaamme ihan mahtava näinkin.
Vaikka kyhmyjoutsen veikin huomioni sain sentään kamerani käännettyä kohti meriharakkaa. Melomisesta ei vaan oikein tahdo tulla mitään nyt kun linnut parveilevat rannoilla.
Harakalle seuraa piti isokoskelo. On se kummallista. Kun ensimmäisen kerran tunnistaa jonkun linnun niin sen jälkeen näitä alkaa parveilla nenän edessä!
Suinonsalmessa olikin sitten lintujen lisäksi ihan liikennettäkin. Saatiinpahan nauttia aallokosta, vaikka keinotekoista olikin.
Koska vesi oli suhteellisen alhaalla oli ihan mahdollista meloa Matasaaren sillan ali. Hieman hirvitti, edellinen Jorvin keikka edelleen tuoreessa muistissa, nuo siltapalkit kun ovat suhteellisen kovia kallooni verrattuna. Tällä kertaa selvisin kuitenkin vammoitta, kippari kannusti pitämään päätä alhaalla.
Kaislikossa uiskenteli silkkiuikkuja ja pesiäkin oli sillan jälkeen nähtävissä, kummallista kyllä en nähnyt muita lintuja kuin silkkiuikkuja, mutta suloisiahan nuo ovat. Viime keväänä tuolla oli vaan huomattavasti enemmän lintuja.
Ja tuolla pääsi todellakin ihmettelemään miten monta eri vihreän sävyä voi löytyä muutamasta puusta. Vaikka olenkin pitänyt luontoa aika värittömänä tähän aikaan vuodesta, jouduin toteamaan etä onhan noita värejä kunhan katselee ympärilleen.
Sillä aikaa kun minä ihmettelin vihreän sävyjä herra bongasi jonkun uivan nisäkkään. Siis ihan oikeasti. Miten mies voi todeta että se oli uiva eläin? Sama mies joka kehtaa väitää minulle ettei kysymykseen "mikä auto se oli" voi vastata "vihreä". Eihän kysymykseen "mikä se oli" voi vastata uiva eläin! Eihän?
Lohdutukseksi naurulokki lensi eteeni, sain sentään jokun eläimen kuvattua.
Lokeista puheen ollen, Nuottaniemessä ihastelin sitten kolmea eri lajia samassa kuvassa. Lokkejahan näillä reissuillamme riittää, harvemmin vaan istuvat vierekkäin ihmeteltävänä.
Jatkaessamme matkaa sain huomata ettei vielä ole kesä. Kun aurinko päätti paeta pilvien taakse, lämpötila laski ihan huomattavasti. Oli aika pukea neopreenihanskat käsiin ja unohtaa kuvaaminen hetkeksi ja keskittyä melomiseen. Istuessa tuli nimittäin viileä!
Tukkakoskeloiden tullessa poseeraamaan oli pakko taas riisua hanskat.
Valitettavasti olin hieman hidas, joten linnut päättivät paeta paikalta.
Haahkaherrat ovat selvästi sitä mieltä että ovat hommansa hoitaneet ja alkavat keräytyä yhteen. Näimme kymmenittäin herroja rupattelemassa Pirisaaren paikkeilla, kaipa ne suunnittelevat muuttomatkaansa, etteivät vaan vahingossa joudu lastenhoitopuuhiin.
Olen usein ihmetellyt pientä lauleskelijaa rannoilla. Nyt onnistuin jopa nappaamaan kuvan tästä aika vaatimattomasta ja vikkelästä vipeltäjästä. Facebookin mukaan kyseessä olisi rantasipi. Minä kun luulin että se on hotelliketju, mutta kaikkea sitä oppiikin melotessa. Se on lintu!
Mittari näytti 15,2 km kun pääsimme rantaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti