Eilisiä kuulumisia

Herätyskello soi taas aamulla. En oikeastaan tajua miksi sanotaan että se soi. Soiminen on positiivista ja se että joku laite herättää minut kesken uniani ei todellakaan ole mitenkään positiivista. Arvannette ettei se vapaapäivänä todellakaan soi ilman hyvää syytä ja onko parempaa syytä kuin melonta? Tällä kertaa tosin oli tarkoitus että vanhin neiti olisi mennyt harjoittelemaan neliköllä, mutta nykytekniikka petti. Tai oikeastaan ylirasittuneet ja kiireiset vanhemmat omistavat turhan monta liittymää. Tekstiviesti kun ei siirry edelleen vaan ilmestyy vain ja ainoastaan siihen kännykkään jossa kortti sijaitsee. Siispä emme tienneet että harjoitukset olivat peruuntuneet. Hyvä puoli tässä oli että hieman yhdeksän jälkeen oli Ariel sekä (urhea pikku) Babe sekä perheemme uusin nimikkokajakki Pilvi turvallisesti köytettyinä Rellun katolle. Ei huonompi suoritus aamu-uniselta perheeltäni. Tietysti huono puoli oli etten ollut käynyt kaupoissa eilen vaan jouduimme viemään Rellun kotiin ennenkuin lähdimme ruokakauppoihin. Kolme kajaakkia katolla ja Espoon kauppakeskusten parkkihallit eivät ole mitenkään hirveän hyvä yhdistelmä nekään. Onneksi on perheessä noita autoja, eikun Auris alle ja kauppoihin. Rellun pakkaaminen kajakkien ollessa katolla on kanssa mielenkiintoinen projekti, takaluukku kun ei aukea kunnolla vaan tavarat ja koirat joutuu pujottamaan sisään. Pääsimme kuitenkin hyvin matkaan ja olimme perillä Kitössä ihmisten aikoihin, juhannusruuhkasta kun ei ollut merkkiäkään.

Hiiret olivat sitten keksineet meille pientä puuhaa, iltapäivä meni siihen että siivosimme rikkinakerreltuja leipäkoreja roskiin ja hiirenjätöksiä pois kaapeista. Niin söpöjä kun ovatkin voisivat pysyä ulkona eivätkä tulla sotkemaan toisten nurkkia. Mutta olisihan se pitänyt tajuta että jos olemme saaressa on päästävä melomaan. Hetken istuimme rantakallioilla ja katselimme peilityyntä merta, sitten otettiinkin jo remmit irti ja Ariel pääsi kuin pääsikin vesille ilta-auringon lämmittäessä. Babekin lähti matkaan, Pilvi sen sijaan kävi kastelemassa vatsansa ja nostettiin takaisin rannalle. Pilven "moottori" oli eilen kaatunut. Mielenkiintoista sinäänsä olisi tietää miten lapsi voi kaatua niin että olkapäässä on mieletön asvatti-ihottuma. Eikä "normaalit lapset" loukkaa polvensa tai kyynärpäänsä? No, pikkuinen suostui keskireikään matkustajaksi ja niin pääsimme vihdoinkin matkaan.

Tarkoitus oli tehdä ihan pikkuinen lenkki, mutta kun kajakki liukui jokaisen melanvedon voimasta ihan hurjaa vauhtia oli ihan pakko kiertää Kitö. Pikkuinenhan ei viime vuonna ollut mukana joten pitihän hänelle näyttää maisemia. Ellei noita moottoreilla toimivia laitteita olisi ollut olisi todellakin voinut nauttia illasta, aivan uskomaton sää taas kerran. Onneksi noita moottoriveneitä tuli aika harvakseltaan ja saimme kuunnella veden liplatusta ja ihailla kaloja kun ne hyppivät vedessä. Uskomatonta hopean välketä aina välillä kun kalan kylki pilkahti veden yläpuolella ja auringonsäteet osuivat siihen. Hetkeksi retkikuntamme pysähtyi ihaillakseen tätäkin ihmettä. Samlla mietin mikä ihmeen eläin meressä uiskenteli. Kala se ei ollut, sillä kävi pinnassa säännöllisin väliajoin hengittämässä ja oli kyllä kalaa isompi. Ei se kyllä uikkukaan ollut, ne kun sentään ovat pinnalla aina välillä. Mysteeriksi jäi, sen verran kaukana meistä aina kun käväisi pinnalla. Uiskenteleeko Sipoon saaristossa saukkoja? Tuskin, lienee aika uhanalainen eläin, mutta minkkiä isompi tuo oli. Eikä ollut Saimaan norppa (eikä muukaan norppa) sen tunnistaisin :)

Kun tajusin että kello oli lähes yksitoista illalla alkoi himena omatunto nostella päätänsä. Pitäisiköhän lasten nukkua jo siihen aikaan? Jatkoimme matkaa mökille päin ja hetken päästä saimmekin vauhtia alle, ilmatorjuntajoukot aloittivat pommituksen kun meloimme liian läheltä pesiä. Uskomatonta millä takkuudella lokit pystyvät pommittamaan. Selvisimme ilman että saivat täysosumia, mutta läheltä piti aika monta kertaa. Onneksi olimme sen verran kaukana saaresta että selvisimme pelkällä pelottelulla.

Loppumatka menikin sitten lauleskellen, vanhemman neidin kanssa lauloimme Junnun lauluja, niiden tahdissa kun on kiva meloa. Jäimme vielä hetkeksi rannalle kipparini kanssa ihailemaan auringonlaskua. Kun oikein tarkkaan kuunteli kuului se pikkuinen sihahdus kun kuuma aurinko osui vedenpintaan.

Hauskaa juhannusta lukijoillemme!