Pari viikkoa sitten kävimme tiistaimelomassa. Bredanin ranta on taas kasvamassa umpeen. Vesi on laskenut ja pohjakasvillisuus on innostunut kun aurinko vihdoinkin on lämmittänyt vesiä. Siispä melominen rannassa on enemmänkin heinämaton päällä liukumista, onneksi Bredanilta pääsee aika nopeasti syvemmille vesille.
Tai miten syvät nuo nyt sitten on, kun vesi on laskenut ihan reippaasti ja entiset "turvalliset" reitit ovat nyt kivikasoja.
Maisemat ovat ihan uudet ja oudot kun kallioilla on ihmeellisiä väriläiskiä siellä täällä.
Koska tiisatimelontapäivänä kuuluu olla loistava sää, suuntasimme hieman ulommaksi ja kävimme ihailemassa koirasaarta, tosin pienen välimatkan päästä.
Merimetsokin ihaili horisonttia.
Suuntasimme kohti Torr Lövötä, se on nykyään näköjään yksi suosikkisaaristamme. Tämä pariskunta oli vaan valinnut lähimmän kallion levähdyspaikakseen, eivät kunnon saarta kaivanneet?
Näiden rantakallioiden kauneus on joka kerta yhtä yllättävää. Eivätkä ne koskaan ole ihan samanlaiset. Miten kivikasa voikaan muuttua kerta toisensa jälkeen uudenlaiseksi?
Lövössä olivat jo pihlajanmarjat kyspsymässä. Kipparin oli ihan pakko maistaa yhtä. Kuulema tuli gini mieleen. Miksiköhän?
Kanervatkin kukkivat.
Pyöräsaaren rannalla ihailin hetken harmaahaikaraa, se tähyili jonnekin kaukaisuuteen.
Ilta-auringon laskiessa ja taivaan värjäytyessä taas kultaiseksi meloimme kotiin kultaisessa vedessä.
Lokki oli iltapalalla, joten meidänkin oli korkea aika päästä kotiin.
13,5 kilometriä tuli mittariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti