Olen niin pahasti jäljessä Arielin blogin suhteen, ettei minulla ole mitään muistikuvaa siitä koska tämäkin retki tehtiin. Luulisin että se oli sunnuntai päivä, mutta voin olla väärässäkin. Me kuitenkin olimme päättäneet etsiä yhden kätkön joka vaati hieman erikoisvarustelua.
Lähdimme Bredanilta kohti Pentalaa, tuttuja maisemia seuraten ja tuttuja lintuja ihaillen.
Bredanin joutsenperhe on "kasvanut", tai ainakin "ipanat" ovat kasvaneet.
Koska matkalle tarvittiin mukaan erikoisvarustelua, oli naapurikajakin kannella nähtävissä lumirengas. Pelastusrenkaaksi ei olisi kelvannut kun keskellä ei ole reikää. Mutta kelluntavälineeksi toki!
Pentalassa siirryimme kävelemään. Kajakkeja emme kantaneet jären rannalle vaan bongarit kantoivat renkaita mukanansa.
Pentalan järven vesi oli kirkasta ja koska aurinko paistoi minulla oli ihan kiva lepohetki järven rannalla, sillä aikaa kun muut kelluivat saareen ja metsästivät aarrettansa.
Kun aarre oli löydetti palasimme meranrantaan ja jatkoimme matkaamme Medvastöhön. Nousimme rantaan parin talon välistä ja bongarit jatkoivat hieman pidemmälle, minä jäin rantaan odottelemaan.
Minä olin jo sitä mieltä että voisimme syödä, mutta koska olimme yksityisellä rannalla päätimme jatkaa matkaamme Långvikin rannalle, missä pidimme lounas- ja uintitauon. Kesä oli vihdoinkin saapunut, vaikka elokuu olikin jo loppumassa. Ja olihan rannalla yksi purkkikin... Nykyään taitavat nämä melontaretket määräytyä sen mukaan mistä löytyy geokätköjä?
Kävimme vielä Kvärlanissa, olihan sielläkin purkki. Onneksi oli kaveri matkassa mukana, olisi muuten varmaan jäänyt löytämättä? Minä ihailin kaislikkoa sillä aikaa kun Kippari etsi...
Kaunista, eikö totta?
Kun purkkia oli metsästetty riittävän kauan, pääsimme jatkamaan matkaamme kohti Klobbenia. Olimme sopineet kahvitreffit rannalle.
Matkalla Klobbenille katsoin miten vesiskootteria ajannut isä (?) piti lastansa sylissä ja veti skootterinsa kiinni vesibussin kylkeen. Yritin ymmärtää miksi, minusta se näytti lähinnä typerältä käytökseltä. Kun sama järjen jättiläinen vielä osoitti taitojansa vetämällä skootterinsa ihan kiinni Arielin perään totesin ettei järki ja lisääntymiskyky aina kulje käsi kädessä. Eikä vesilläliikkumistaidoissakaan ollut minusta hurraamista.
Fiksumpaa käytöstä osoitti vesitason kapteeni joka laskeutui päittemme yläpuolelta ulapalle. Se oli taidokasta, toisin kun se skootterilla pörrääminen.
Joimme kahvimme ja ihailimme Villa Miniatoa.
Varpusillakin oli kahvitauko. Ainakin ne kovasti etsivät jotakin rantahiekasta.
Koska aurinko oli jo pikkuhiljaa laskemassa oli aika siirtyä kajakkeihin ja palata Bredanille. Nokikanat näyttivät tietä.
Silkkiuikun poikasetkin olivat jo kasvaneet "isoksi" ja uiskentelivat itsekseen, mutta aina välillä huutelivat äitiä näkyville.
Vanhemmilla tosin oli hommat pahasti kesken.
Piti nimittäin saalistaa "kakaroille"
Ruokintatauko ei oikein ottanut onnistuakseen, saalis pääsi hetkeksi karkuun, mutta äkkiä se napattiin uudestaan kiinni.
Bredanille palasimme turvallisesti ilta-auringon paistaessa
29 kilometriä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti