sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Jokiretkellä

Koko perheen loman kunniaksi lähdimme eilen jokiretkelle

Olimme jo viime vuonna olleet Arielin kanssa vastaavalla reissulla, mutta tänä vuonna otimme myös Baloon matkaan mukaan. Baloo valittiin sen takia että pystyisimme tarvittaessa vaihtaa melojaa. Olisihan meillä pari muutakin kiitäjää valittavana, vihdoin ja viimein niilläkin on nimet. Disney teemaa seuraten: Chip (vaikka onkin tiikeri eikä chippi kuten Baloo) ja Dale (se skorpionimme). 

Ennen lähtömää tytöt kävivät keräämässä marjoja, niitä oli ihan hurjasti. Olipahan sitten popsittavaa retkellä.


Sulun kautta lähdimme melomaan Pikkalan jokea kohti Sjundbyn linnaa. Matkan varrella katselimme kukkia sillä silmällä, pitäähän uimarin kasvioon saada kerättyä vielä muutamia rehuja. En kyllä tiedä miten ulpukan voi litistää, minä olen tehnyt siitä possuja pikkutyttönä, mutta katsotaan onnistuuko tämä. 


Valtatie 51 kunnostustyöt jatkuvat, valmistuukohan tämä projekti ikinä? Jos melu oli aikamoinen kun ajoimme sillan yli trailerin kera, se oli sanoin kuvaamaton kun meloi sillan ali. Kuulosuojaimet olisivat olleet paikallaan.


Pääsimme kuitenkin jatkemaan, meluhaitasta huolimatta, kohti Sundbyn linnaa. Vaikka matka olikin paikoitellen hieman haastava, saimme sekä Baloon että Arielin turvallisesti perille. Aika hyvin noita kaatuneita runkoja oli sahattu poikki, mutta kyllä joessa oli hurjan paljon esteitä. Ehkäpä se kuitenkin tekee joen suotuisaksi ympäristöksi vimpoille, meritaimenille ja saukoille. Yhtään niistä emme onnistuneet näkemään, tosin en kyllä Vimpaa tunnistaisi vaikka näkisinkin. 


Vikträskin pääsimme ylittämään myötätuulessa, Baloo liukui eteenpäin tuulivoimalla kun pidimme juomatauon. Sjundbyssä olikin sitten aika nostaa kajakin rannalle. Kosken pudotus on nykyään noin 4½ metriä. 


Viime vuonna ihailin lokin kalastelua koskessa, en tiedä oliko sama lokki edelleen kalastamassa, mutta näitä veijareita on ilo seurailla. Uskomatoman keskittyneinä ne tarkkailevat kuohuja. 


Koska lapset olivat matkassa mukana päätimme osallistua myös linnakierrokselle. Pieni historiantunti ei ole koskaan pahitteeksi. Varsinkin kun sen saa paikan päällä. Tutustuimme siis Sjundbyn linnaan. Ja "ihailimme" neuvostojoukkojen graffiitteja. Suuri ja mahtava eivät ole sanat jotka tulivat mieleeni ihan ensimmäisenä. 


Eteisaulassa saimme kuulla linnan aiemmista omistajista. Herra Hästesko (Hevosenkenkä) rakennutti aikoinaan linnan. Herra oli kuulema ollut kuninkaan tallimestari, tai ainakin joku hänen esi-isistään, täytyy tunnustaa että hieman muisti on heikon puoleinen. Tallimestari kuitenkin aateloitiin ja sukuvaakunasta löytyy se hevosenkenkä. Luonnollisesti. 


Näitä vaakunoita sitten löytyi "jokaisesta" nurkasta.


Kuten totesin, neuvostojoukot tekivät tuhojaan ja linnaa on jouduttu entisöimään lähes tyhjästä. Seinämaalauksia ei ole voitu pelastaa, ne jotka on voitu entisöidä on entisöity. Tiedossa on kuitenkin että seinillä on ollut paljon enemmänkin maalauksia, ne on kuitenkin menetetty. 


Yläkerrassa oli aikamoinen kokelma kallojakin. Mielummin olisin kyllä ihaillut niitä seinämaalauksia, mutta katselihan nyt näitäkin. 


Muotokuva galleria huoneessa sisäkatto oli tehty venäläisistä purjeista. Purjeet oli saatu sotasaaliina aikoinaan. En tiedä miten neuvostojoukot suhtautuivat tähän, tuskinpa tiesivät. Tai välittivät. Jos välikattoon oli varastoitu sitä itseään, tai siis sahattu reikiä lattiaan ja käytetty reikää käymälänä, niin tuskinpa sitä niin kovin paljon välitti historiasta.


Talon keittiö sijaitsi alakerrassa, joten ruoka jouduttiin "juoksuttamaan" yläkertaan. Myös aikana ennen mikroaaltouunia. Koska kukaan meistä ei tykkää kylmästä ruoasta, oli herrasväen uunimestari ratkaissut ongelman rakentamalla lämpökaapin ruokasaliin. Aikamoinen "mikro" tämä. Ja mikä oivallus! Miksi ihmeessä kaakeliuunin lämpöä ei olisi käytetty myös tähän tarkoitukseen?


Kalusteet olivat aika huikeat. Kenelle tämä kirstu on alunperin kuulunut, ei selvinnyt, mutta kaunis se on!


Kyllä tämä sohvakin oli aika ihana. Tosin se ei kyllä houkuttele heittäytymään pitkälleen tuijottamaan telkkaria. 


Mutta vaikka ei mieli tehnytkään heittäytyä pitkälleen, niin kyllä nämä leijonantassut vaan olivat niin upeat että tällaista sohvaa ihailisi pidempäänkin. 


Vaikka neuvostojoukot veivät kaiken minkä irti saivat lähtiessään, muun muassa lukot sahattiin ovista irti, niin ikkunaruudut olivat selävsti alkuperäiset. Kun ruuduista katsoi ulos maisemia niin maisema vääritysi hauskasti kulmasta riippuen. Ei mitään massatuotanto ikkunalasia siis. Vaikeasti korvattavissa ihan taatusti. 


Toinen hieman huomiota herättävä juttu oli peili. Lasi oli kuulema tahallaan "palasina" eli peilin yläosa oli erillinen osa. Kyseessä ei ollut ammattitaidon puute, peililasi olisi voitu tehdä kokonaisena, mutta veroteknisistä syistä se tehtiin kahdesta osasta. Ainoastaan kokonaisesta peilistä jouduttiin maksamaan veroa. Jeps, osattiin sitä jo aikoinaan kiertää veroja. 


Tällä sohvalla oli nukkunut kaksi sisarusta. En muista neitokaisten nimiä, mutta kun linna piti tyhjentää miehityksen ajaksi on sohva sahattu palasiksi niin että se saatiin matkaan mukaan. 


Sanoisin että se oli sen arvoista, yksityiskohdat ovat uskomattomia. Jos talonvaltaajat eivät tieneet käymälän ja katon eroa, epäilen suuresti että olisivat tienneet sohvan käyttötarkoitusta. Tai että olisivat jättäneet sen jälkeensä lähtiessään "vuokralta".


Koska kiertokäyntiin oli varattu tunti aikaa, ehdivät halukkaat vielä kipaisemaan kellarissa. Pikkuiseni suureksi pettymykseksi kellarissa ei asunut kummitusta. Lähin kummitus kuulema löytyisi aamuyöstä lähihautuumaalta. Mestattu herra juoksentelee siellä pää jalkojensa välissä. En tiedä miten sopivaa katsottavaa se olisi neideilleni, joten olin ihan tyytyväinen ettemme törmäisi kyseiseen herraan kellarissa. 


Kellariin vievät portaat olivat hieman kuluneet ja epätasaiset, mutta eiät läheskään yhtä pahat kuin nämä salaportaikon askelmat. Portaikko kiersi oikealle, kuulema oltiin ajateltu miekkailijoita. Kun oikeakätisenä tuli ylöspäin oli helpompi hyökätä vihollisen kimppuun. Mene ja tiedä, minä en noissa portaissa ryhtyisi tappelemaan kenenkään kanssa. 


Kellarin seinät ovat kaksimetriset. Seinät kuulema ohenevat kerros kerrokselta. Kivan viileää tuolla kellarissa kuitenkin oli, ei ole tämän kesän aurinkopäivät riittäneet lämmittämään tätä kivimassaa. 


Linnakierroksen jälkeen tytöt vielä kävivät kahvilan puolella maistamassa kotitekoista jäätelöä. Minäkin olisi nauttinut kupposen kahvia, mutta eivät olleet varautuneet tällaiseen kävijämäärään, kahvi loppui kesken. Suuntasimme siis kotiinpäin ilman kahia. Junarata pääkaupunkiemme välille (entisen ja nykyisen siis) valmistui 1903. Tämä silta lienee kuitenkin huomattavasti uudempi. Ja vanhoista siltatolpista päätelleen on myös huomattavasti korkeammalla kuin edeltäjänsä. Emme nähneet junaa kun meloimme sillan ali, VR oli tavoillensa uskollinen, kuulimme sen hetken päästä kun olimme toisella puolella. "Venttaa Rauhassa" vai mitä se lyhenne tarkoittikaan? 


Lapsille oli luvattu uimatauko Vikträskissä, joka muuten alunperin on ollut merenlahti. Aikamoinen muutos muuttua makeanveden järveksi. Sillä aikaa kun lapset uiskentelivat minä keskityin ihmettelemään luonnon kauneutta. 


Tuolla olisi ollut myös muutama mikrokokoinen kantarelli, mutta koskane olivat aivan onnettoman pieniä ne saivat jäädä kasvamaan. Mikä tämä punahattu oli, sitä en tiedä, Suloinen se kuitenkin oli. 


Jotenkin odottelin tonttujen hyppivät täällä runkojen seassa, mutta en onnistunut ensimmäistäkään näkemään. Enkä keijukaisiakaan. 


Uimatauon jälkeen vaihdoimme melojaa, isomman olisi pitänyt leputtaa olkapäätänsä. Mitä vielä. Ariel teki uuden nopeusennätyksensä kun meloimme sitä kolmistaan. Uskomatonta menoa, voin melkein ymmärtää lasten innostuksen päästä nelikolla kilpailemaan.


Pikkuisemme sai sitten avata meille sulkuportit, eli vetää narusta. Sen jälkeen oli vielä pikkuinen ponnistus kun vastatuuleen piti päästä takaisin rantaan. Hieman Baloo keikkui aalloissa, mutta hienosti neiti hallitsi kajakkinsa, vaikkakin hieman hirvitti. Pääsimme kuivana perille poimimaan marjoja piirakkaa varten. 


Hieman epäselväksi jäi miten paljon mittariin uli kilometriä, mutta merkkaan ne kuten muutkin merkkasivat lokikirjaan: 16 km. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti