Torstaina kävimme ihmettelemässä auringonlaskua.
Koska en todellakaan tahtonut aallokkoon, lähdimme kohti Kalkkirantaa. Kamera tietysti matkassa mukana, eihän sitä koskaan tiedä mitä vastaan tulee. Ja kas kummaa, ihan vastakuoriutuneet lokinpoikaset kävelivät äitinsä kanssa kallioilla. Olisi tietysti ollut ihan kiva jos olisi katsonut kameraansa ennen lähtöä: akku lähes tyhjä. Ette siis saa nähdä untuvapalloja, ne löytyvät minun verkkokalvoltani, eikä nykytekniikka vielä siirrä kuvia Harry Pottermaisesti ajatuseulaan ja sieltä edelleen bloggeriin.
Siispä keskityin melomiseen. Ja totesin että jos pistän tarkennuksen manuaalille voin nappaista muutaman kuvankin. Esimerkiksi tästä joutsenperheestä. Selvästi Sipoon joutsenet eivät ole yhtä tottuneita kuin Bredanin kajakkeihin. Eivät nämä tulleet näytille ollenkaan vaan painuivat toiseen suuntaan kun näkivät meidät.
Jatkoimme melontaa jokaiseen lahteen. Uskomattomia paikkoja ja ihania mökkimaisemia. Grythålsholmenin ja Svartholmenin välissä oli kiva pieni kanava, jonka kautta pääsimme katsomaan joko aallokko olisi rahoittunut. Ei ollut. Joten käänsimme nokan kohti Kitötä, samaa reittiä jota olimme tulleet.
Kalkkirannan ruukki oli oikeastaan aika kaunis. Pitäisiköhän käydä kuuntelemassa jazzia elokuun loppupuolella. Ja pääseekö perille melomalla? Kotisivut eivät kerro. Outoa ettei ajatella melojia!
Koska herra ei seuraa virallisia pyöristyssääntöjä, teimme vielä pikkuisen kiekan enne rantautumista. Tasan 14 km tuli navigaattoriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti