Kotikaupungin kalliomaalaus

Viikko sitten, lauantaina, nostimme Arielin katolle ja lähdimme melomaan Nuuksioon. Pitkäjärven läheisyydessä Ariel nostettiin katolta kun eteemme tuli suljettu portti ja ihmettelin järjetöntä määrää kieltotauluja kun kannoin Arielia kohti vettä. Auton pesu kielletty, ajo kielletty...

Tarpeetonta oleskeluni alueella ei ollut, enkä ollut menossa kalastamaan, joten oletin etten rikkonut yhtäkään monista säännöistä. 

En ollut menossa uimaankaan, Ariel tosin kelluisi vedessä, mutta ehkäpä se sentään oli sallittua? En ainakaan löytänyt yhtäkään kajakkikieltotaulua. Onkohan sellaisia olemassakaan?

Lähdimme liikkeelle Pitkäjärven eteläpäästä, ihan padon vierestä. Siitä kun oli helppo laskea Ariel vesille, joskin tunnustan että Arielin raahaaminen rantaan oli hieman raskasta. Tuossakin muuten oli kieltotaulu, sulkua ei saanut avata.

Maisemat olivat upeat, taas kerran, ja ihan käsittämättömän rauhallista järvellä kun ottaa huomioon miten loistava sää piti meidät lämpimänä. 

Olin ilmoittanut Kipparille että haluan nähdä kalliomaalaukset, joten lähestyimme taideteosta silmä tarkkana. jos jotakin olen oppinut kalliomaalauksista niin sen ettei niitä noin vain bongata. Sen tietää Kipparikin, hän oli selvittänyt tarkat koordinaatit etten joutuisi tuijottamaan "tyhjää" kallioseinämää.

Jäniskallio siis löytyi helposti. Suureksi yllätyksekseni tämä tapaus on se kaikkein selvin näkemistäni maalauksista. Nämä on löydetty 70-luvulla, ihmettelen miksi ei aikaisemmin. tai sitten ne on maalattu 1965.

Tässä lähikuvana siitä hirvieläimestä jonka näkee ihan selvästi. Hieman olen värejä parantanut, mutta tuo näkyy kyllä hyvin tuossa ylemmässäkin kuvassa.. 

Kallio oli kyllä muutenkin kaunis, vaikka pitkään jatkunut kuivuus kyllä on nähtävissä. Vaikka hirvieläintä pysähdyttiinkin ihmettelemään, oli kallio itsessäänkin kuin pieni taideteos. Itse asiassa kauniimpikin minusta. Mitenkään vähättelemättä taiteilijan hirveä, värienkäyttö oli hieman yksipuolista siinä. 

Kippari oli päättänyt seurata rantoja, joten sain todellakin ihailla luonnon kaikkia ihmeitä. Eläimiä ei kyllä kovinkaan paljon sattunut silmiimme, mutta kaunista oli ympärillä. 

Kun vesi vielä oli peilityyntä oli ihanaa kummastella uusia maisemia. Ja kuunnella hiljaisuutta. 

Ihan yksin emme sentään järvellä olleet, muutama kanadanhanhi piti meille seuraa. 

Taivaallakin kierteli kolme harmaahaikaraa. Tuo kaulan asento lentäessä on kyllä ihan käsittämätön. 

Mikä ihme saa linnun vetämään kaulansa tällaiseksi kaksoisleuka viritelmäksi?

Järvimaisema pysyi kovin tyypillisenä kotimaisena maisemana, havumetsää ja kallioita, ja aina välillä sitten joku eksynyt lehtipuu.

Olen kyllä todennut tämän monta kertaa, mutta aika pieneksi sitä ihmenen tuntee itsensä näiden meidänkin kallioiden juurella. 

Mietimme Kipparin kanssa mikä oli saanut kallioseinämän "sortumaan" yhdestä kohdasta. Koska olimme luonnonsuojelualueella, tuntuu oudolta että jostakin syystä olisi joskus räjäytelty alueella. Ehdotin vettä ja jäätä, mutta en tiedä olisiko niin. Sen tiedän että luonto pystyy suurempiin tekoihin kuin ihminen. Aika ihania koloja tuonne kuitenkin oli muodostunut. Ja tämä piknikpöytä pöytäliinoineen, jonka alle olisi mahtunut sadesuojaankin. Koska vettä ei kuitenkaan tullut, emme jääneet kokoeilemaan sadesuojan riittävyyttä.

Kippari oli sitä mieltä että talviurheilukeskuksesta oli otettava kuva, hänkin ihan selvästi kaipaa lunta, alkaakohan melonta kyllästyttää?

Järven toisessa päässä Kippari ilmoitti että tästä menee jostakin joki. Eikun kaislikkoon katsomaan löytyisikö suuaukko. Kippari kun on ihastunut jokiin, tosin kauniitahan nuo usein ovat ja kovin erilaisia verrattuna normaaliin melontamaisemaamma.

 Mikä eläin tekee kaislaan tällaisia limaklönttjä? Kippari se ei ainakaan ollut, enkä usko että kovin monta ihmistä oli tuohon pusikkoon eksynyt. 

Joen suuaukko löytyi ja jatkoimme jokea eteenpäin niin pitkälle kuin pääsimme, aika monen rungon ali ja uppotukkeja varoen. 

Kovin pitkälle emme ilman raivaussahaa päässeet, vaan käänsimme Arielin takaisin järvelle. 

Jos järvellä katselimme kallioita, niin joenreunat olivat tyypillisiä savikasoja ja kasvillisuuskin lehtomaisemiin sopivampaa. 

Hieman ahdasta joella todellakin oli eikä aina oikein nähnyt mitä vedessä mahdollisesti oli piilossa kun peilikuva häiritsi näkyvyyttä. Pärjäsimme kuitenkin hienosti ilman pohjakosketuksia. Eikä päänikään osunut mihinkään esteeseen, jopa tämän rungon alta mahduimme hienosti.

Aukko oli luonnollisesti huomattavasti helpompi löytää joelta päin, tosin melominen kaislikossa ja lumpeenlehti sopassa ei ole kovin hauskaa. 

Järvellä ei sen sijaan ollut esteitä eikä kiviä vaan pääsimme paluumatkalle ilta-auringon laskiessa. 

Järvi ei kovin leveä ole, joten maisemat eivät kovinkaan paljon muuttuneet toisellakaan rannalla. Ilta-aurinko muutti vaan maiseman värityksen lähes kuparinpunaiseksi.

Joku innokas oli perustanut järveen oman pienen kukkapenkin. Koska se oli tukevasti kiinnitetty rantaan sen oli tarkoitus pysyä juuri tuossa, mutta sen tarkoitus on hämärän peitossa, taloja kun ei näkynyt ihan lähellä. 

Västäräkin poikaset ihmettelivät Arielia. Olen hieman ihmeissäni miten vähän lintuja alueella oli. Yleensä niitä näkee vaikka ei välttämättä kuvaa saakaan, nyt niitä ei edes nähty. 

Nimestään huolimatta Pitkäjärvi ei ole kovinkaan pitkä, oletan että nimi tulee enemminkin muodosta, kapea se on, jolloin järvi luonnollisesti vaikuttaa pitkältä. Olisi tälle nyt tietysti voinut jonkun muunkin nimen keksiä, kaupungissamme on kolme Pitkäjärveä, mikä minusta on hieman mielikuvituksetonta. 

Maassamme Pitkäjärvi nimisiä järviä on ainakin kuusitoista, lisäksi on kyliä ja ihmisiä. Suosittu nimi ihan selvästi. 

Auringon laskiessa ilma viilentyi selvästi ja kun kohdalla osui hopeapaju tuli jo joulu ja lumi mieleeni. Tuo paju nimittäin näytti lähes valkoiselta.

Aurinko laski aika nopeasti ja nautimme ihan viimeisistä säteistä kun lähestyimme lähtöpaikkaamme. 

Tasan 15 kilometriä saimma melottua ennen kuin siirryimme kantamaan Arielia autolle. Ja jos olimme nauttineen hiljaisuudesta melontamatkalla, saimme huomata että emmem olleet kovin kaukana "sivilisaatiosta". Hurja musiikin pauke räjäytti tärykalvot taas liikenteeseen. Lähettyvillä oli nuorisotalo, jossa selvästikin oltiin paikalla.