sunnuntai 18. elokuuta 2013

Peilityyntä

Jostakin syystä tämä tarina jäi kesken.

Tiistaina, kaksi viikkoa sitten, oli todella kesäinen päivä ja aivan peilityyntä. 

Bredanilla siis oli taas hurja määrä iloisia melojia, kajakit loppuivat kesken ja kaksikkokin pääsi vesille. Arielille seuraa!



Saatte seurata tätä reissua ihan kuvien avulla, jos inspiraatio iskee, lisäilen tekstiä. 



Kalat hyppelivät hopeisina nuolina salmessa, valitettavasti ei kuvaustaitoni riitä vangitsemaan noita nuolia. Näky on kuitenkin upea kun kymmenet pienet hopeadelfiinit käväisevät auringonpaisteessa vilauttamassa kylkeään.











Peilityynellä näitä vedenalaisia kareja saa oikeasti varoa, tätäkään ei oikeastaan nähnyt.






Välillä horisonttikin katosi näköpiiristä, oikeastaan hieman pelottavaa. 


Onneksi taivaalla liiteli Fenix-lintu, silloin ei mikään voi olla oikein pelottavaa, sanoo Harry Potter fani.



Pentalan nähtävyys oli saanut uuden, kauniin maalipinnan. Korkea aika, edellinen värikerros hilseili jo rumasti!


15,3 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti