torstai 29. elokuuta 2013

Väriloistoa

Olen aurinkoisessa Naantalissa, emmekä päässeet melomaan tiistaina. Onneksi blogi on pahasti vaiheessa, joten voin viihdyttää teitä viikon vanhoilla jutuilla

Sää oli viikko sitten loistava, kuten tavallisesti.


Otimme suunnaksi Rysäkarin, siellä kun emme olleet käyneet aiemmin Kipparin kanssa, niin maisematkin olivat hieman erilaiset. Minä kuitenkin tapani mukaan halusin kuvata lintuja, joten Kippari kierrätti minua lintuhavaintojen mukaan siellä täällä matkalla kohti vanhaa armeijasaarta. Silkkiuikon poikaset olivat jo suhteellisen isoja, pieniä untuvapalloja ei tähän aikaan vuodesta saa ihailla.  


Eivätkä vanhemmatkaan juurikaan välitä pienokaisistaan, touhusivat ihan omiaan 


Kippari bongaili kiviä sillä aikaa kun minä kuvasin, minähän tunnetusti luotan siihen että 5 metriä selkäni takana on yhtä esteetön näkymä siihen mitä Arielin nokan alla mahdollisesti sattuu olemaan. 


Olenkin kertonut että Kippari ei pahemmin välitä merimetsoista, mutta tänä kesänä hän on muutaman kerran kommentoinut ettei niitä ole näkynyt. Nyt sai Kipparikin ihailla niitä. Toivottavasti niitä oli riittävästi, tuossa pieni murto-osa kuvassa. Karkea arvio oli kolmisen sataa merimetsoa yhdellä luodolla.


Äkkiä luoto tyhjeni kun lähestyimme, muutama rohkea lintu jäi tuijottamaan meitä. Olisivat linnut uskoneet ettemme tule liian lähelle, kylttikin kielsi maihinnousun.


Valkopostihanhetkin liittyivät massamuuttohysteriaan, taivas oli hetkellisesti ihan mustana kun linnut liitelivät nokkamme edessä.


Rysäkari oli yllättävän nopeasti edessämme. Saaren omistaja väitti omistavansa vesialueetkin, hän onkin näköjään aikamoinen omistaja. Kiersimme nyt kuitenkin saaren meloen, vaikkakin merivesikin oli yksityisomistuksessa. 


Armeijan jättämät jäljet näkyivät vielä saaressa. 


Saimme hetkellisesti kaverinkin kun kiersimme saarta, lajimääritys jäi tekemättä, sukeltaja oli kuitenkin kyseessä.


Koska aurinko oli jo laskemassa lähdimme Bredanille päin. 


Samalla kun taivas alkoi pikkuhiljaa punertaa, nousi mereltä sumu joka peitti saaret näkyvistä yllättävän nopeasti. 


Montaa minuuttia ei mennyt kun Kytö jo hävisi kokonaan horisontista ja metsäkin peittyi usvaan.


Taivas kuitenkin pysyi näkyvissä ja tarjosi aivan käsittämättömän kauniin väri- ja valoesityksen. Hyvä että ehdin melomaan kun piti ihailla taivasta. Oranssi tuokio


vaihtui violettiin hetkeen.


Ja lopuksi ihailimme vielä joulun punaista, joka ei valitettavasti oikein toistu kuvassa


Viimeinenkin päivänsäde häipyi ja meloimme Bredanille joutsenperheen kanssa.


Näille pikkuisille pitäisi hankkia huomioliivit, ne nimitäin eivät siirry alta pois.


18,8 km näytti mittari kun pääsimme laiturin viereen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti