Kiviä bongaamassa

Eilen kävimme katsastamassa lähivesiä uudestaan. Valitettavasti blogipäivitys on päivän myöhässä, sillä olin luvannut lapsille elokuvaillan ja lupaukset on pidettävä. Katsoimme siis vielä myöhään illalla "Lumottu lelukauppa"-elokuvan eikä vuorokauden tunnit riittäneet blogillekin. Onneksi on aurinko noussut tänäänkin (ja tämän päivän melontaretken päivitys tapahtuu myöhemmin) ja pääsen siis päivittämään blogia.

Lähdimme siis eilen esittelemään uudelle vauhti-ihmeelleni Bredania. Olen niin rakastunut tuohon uuteen autooni. Enkä ole muuten aikaisemmin huomannut: etumaskissa on "miehiltä kielletty"-merkki. Auto on siis minun! Mutta koska olen niin hurmaava henkilö annanoin kipparin ajaa uutta leluamme. Onhan hän poljinvastaava Arielissakin, joten harjoitelkoot kuivalla maalla...

Minne se valtava määrä lunta on hävinnyt sulattuaan on minulle mysteeri, mereen ei vesi ainakaan ole joutunut. Vesi oli todella alhaalla ja kivet törröttivät vaarallisen näköisinä ympäri Bredania. Kivaa oli tietysti että näki missä ne normaalisti juuri pinnan alla nököttävät kivet oikeasti ovat, huonompi puoli oli että kivet jotka yleensä ovat meren syvyyksissä ja sitä myöten täysin merkityksettömiä, nyt olivat "nouseet" ihan pinnan tuntumaan. Arvataa vaan tiedämmekö missä merenpohjalla jokainen kivi sijatsee.

Ariel saatiin hyvin ulos uudelta paikaltaan. Edelleen joutuu pistämään makuualustan jalkojen alle, sen verran kylmää tuo vesi vielä on, vaikkakin se lumi on hävinnyt jonnekin. Eikä niitä jääpalojakaan ole viilentämässä vettä. Pakkasimme ja eristimme siis Arielin pohjan ja suuntasimme sitten kohti Kopplaneita. Miksiköhän suurin osa noista pikkusaarista ovat nimetty vain äidinkielelläni? Hankalaa tämä kirjoittaminen kun joutuu käyttämään lainasanoja aina välillä.

Linnut ovat selvästi jo pesimähommissa, joskin kyhmyjoutsenet (Cygnus olor) edelleen miettivät minne rakentaisivat pesänsä. Mutta ovat ne vaan niin upeita eläimiä! Ei siinä ehdi melomaan kun on ihan pakko ihmetellä joutsenia. Ja se mieletön ääni joka niiden siivistä lähtee kun nousevat lentoon. Se on sanoin kuvaamatonta!
Haahakatkin (Somateria mollissima)  olivat liikkeellä, uroksen näin ensimmäistä kertaa viime keväänä ja nyt olin jo oppinut etsimään niitä. Onneksi tuo elävä lintukirjani vahvisti epäilyni kun uskoin bonganneenu uroshaahkan. Pikkutyttönä lauleskelin koulussa laulua jossa puhuttiin "gudungenista" ja "ådasta" (Morgonvisa), onhan se kivaa että nämäkin ihmeet saivat pikkuhiljaa "kasvot". Mitä nyt vaatimattomasti reilu 30 vuotta myöhemmin, parempi myöhään kun ei silloinkaan.

Mutta ettei tämä nyt menisi kokonaan lintublogiksi, riski on tietysti olemassa kun melotessa näkee niin hurjasti lintuja, siirrytään melontamaisemiin. Keämökit olivat edelleen suurimmaksi osaksi autioina ja veneet nostettuina kuivalle maalle odottaen uutta vedenpaisumusta tai vielä parempia säitä. Muutamia urheita mökkiläisiä sentään istuskeli laitureilla ja monet viime kesältä tutut koirat haukkuivat meitä kun liuimme ohi.

Malmkopplanin ja Hamnkopplanin välissä meinasi jo usko loppua. Vaikka herra olikin saanut harjoitella polkimien käyttöä punaisessa ihmeessäni ei homma kuitenkaan ihan pelittänyt melotessa. Ehkä tuo pohja jonka pyrki tunkemaan kajakkiin sisälle sekoitti ajatukset ja herra luuli istuvansa Volvossa? Joka tapauksessa teimme pienen pohjakosketuksen. En tiedä olisikohan tuo melominen onnistunut tuosta kohdasta Arielilla näissä olosuhteissa ilman pohjakosketusta. Vettä oli kertakaikkiaan liian vähän. Muutama lisänaarmu Arielin pohjaan jäi muistoksi tuosta tapahtumasta, mitään suurempaa katastrooffia ei kuitenkaan sattunut.

Kiersimme vielä Tallholmenin ja Käringholmenin ja palasimme sitten takaisin Bredanille. Mittariin tuli 11,4 kilometriä, ihan kiva iltalenkki.

Kotona tytöt jo odottelivat telkkarin ääressä, joten kun aukkopeite oli saatu kuivumaan istahdimme koko perheen voimin katselemaan Dustin Hoffmania.