Kippari on viettänyt jo monta viikonloppua Bredanilla rakentaen uusia telineitä kajakeille. Pitäään sitä jotakin tehdä ettei Arielin tarvitse ulkona palella talvisin. Toinen syy on rakkaan kaupunkimme suhtautuminen nuorison kilpailutoimintaan. Lasten kilpurit ovat asuneet pikkuvajassa, mutta kun kaupunki rakentaa kävelyväylää niin se rakentaa. Reuna tuli sen verran lähelle vajan ovea ettei sitä voinut avata eikä vajaa tietenkään voinut siirtää muutamaa metriä taaemmaksi, sehän olisi ollut lasten harrastamisen tukemista. Mutta se siitä politiikasta, äänestämällä protestoidaan ja niinhän minä teen. Se ei kuitenkaan auta tähän hätään, joten olen menettänyt mieheni talkooporukalle. Pari viikkoa sitten ajoin minäkin sinne työmaalle ihmettelemään jäätilannetta, silloin toki salmet olivat auki mutta "oma lahtemme" ihan jään peitossa. No, herra on sinnikkäästi ollut katsastamassa jäätilanteen säännöllisesti ja tänään se puhelu sitten tuli: jää on sulannut!
Mitä tekee siis vaimo joka on unohtanut miehensä nimipäivän? Vaipuu epätoivoon? Ei suinkaan. Reippaana vaimona kaivaa esille lämpökerraston, kameran vesitiiviin pussin ja ilmoittaa olevansa valmis suuntaamaan Titanicmaisesti jäälauttojen sekaan. Tosin täytyy tunnustaa että minusta jäämurska kuuluu juomiin, ei melontavesille, mutta jos on unohtanut nimipäivän on ryhdyttävä epätoivoisiin tekoihin. Ja kun tämä pääsiäismaanantai on tarjonnut vallan loistavaa auringonpaistetta niin sää on kyllä houkutellut ulos.
Bredan on ihan uuden näköinen kun koko alue on yhtä lautakasaa ja entinen toimisto täynnä kilpakajakkeja. Rannassakin oli vain yksi onneton laituri, muut olivat vielä odottamassa vesille pääsyä. Ariel sentään näytti ihan itseltään. Ja painoikin ihan yhtä paljon kuin viime syksynä. Hyvä että toinen meistä on edes pitänyt painonsa. Hieman mietitytti mahtuukohan tuo ahterini mukaan, mutta hyvinhän tuo paikalleen mahtui.
Vanhempi neideistäkin tuli mukaan joten Balookin pääsi kastelemaan vatsansa. Pikkuinen jäi kotiin koska keskireikä ei houkutellut ja melomaan ei vielä päässyt. Vesi on kuitenkin vielä kylmää jos...
Lähdimme siis matkaan kuuden kilpurin saattelemana. Arieliin istahtaminen tuntui niin ihanan tutulta että melkein pelotti, missä se järki oikein oli? Istuin pienessä keltaisessa purkissa jäälauttojen ympäröimänä eikä edes pelottanut. Outoa. Vanhempikin meloi onnellisesti karkuun eikä vaikuttanut yhtään miettivän jäätävää merivettä ympärillään.
Tarkoituksena oli kiertää Moisö, joten lähdimme Maretin kautta melomaan. Tuuli kuitenkin yltyi sen verran että valmentaja totesi ettei kilpureita viedä saarten suojasta aallokkoon, lapset kun olivat taas ensimmäistä kertaa vesillä pitkän talvikauden jälkeen. Meloimme siis ihmettelemään Pentalan majakkaa ja käänsimme sitten nokan takaisin kotiinpäin. Lapsille tuo pikkumatka riittikin, mutta kippari tahtoi välttämättä meloa hieman enemmän ja mieluiten muutaman jäälautan ylikin. Ne rahisivat melkein yhtä kivasti pohjaa vasten kuin se "%*&&¤#" kivi jonka yli meloimme. Miten ihmeessä olimme onnistuneet unohtamaan kivien sijainnin?
Lähdimme katsomaan olisivatko joutsenet jo pesänrakennushommissa, mutta ne keskittyivät olemaan kauniita. Selvästi huomaa etteivät linnut suhtautuneet yhtä rauhallisesti kuin viime kesänä Arieliin. Hanhet huusivat ja silkkiuikut sukelsivat kun lähestyimme. No, kaipa ne taas tottuvat meihin? Tosin tuollainen naaman edestä lentoon lähtevä joutsen on aika mahtava näky. Harmi että Canon oli siinä vaiheessa turvallisesti aukkopeitteen alla piilossa. Vuoden luontokuva tallentui siis pelkästään verkkokalvoillemme. Vielä ei nykytekniikka sitä sieltä nappaa...
Liuimme Skataholmantien ali, siitä kohtaa kun ei melota vaan yritetään olla osumatta päällä tierumpuun, ja kiersimme Skataholmenin. Takaisin tulimme kaislikon läpi, kesällä siitä kohtaa ei sitten mennäkään, mutta vielä tuokin reitti oli melottavissa.
Takaisin Bredanilla piti vielä keksiä miten kajakista noustaan, hieman oli tekniikka ruosteessa, mutta eipä kukaan vielä ole kajakkiin jäänyt, eikä jäänyt nytkään. Kuivana rantaan ja eikun Ariel kuivaksi ja uudelle hienolle paikalleen vajaan. Kippari uhkasi että huomenna uusiksi, katsotaan nyt, töihinkin pitäisi mennä. Ja nuo lasten harrastukset kun hieman sekoittavat normaalia päiväjärjestystä...
Matkaa kertyi mittariin 9,4 km, ihan kiva matka lihaksille jotka ovat ihan komeessa kauniin talven jälkeen!
Värin ääri-ilmiöitä
4 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti