Katseltuamme sadetta koko matkamme ja vielä Kitössäkin tuli ihailtua ukkosta ja kaatosadetta niin piti käyttää se sateeton hetki hyväksi. Eilen oli tarkoitus ottaa Baloo ja Mr Pig matkaan mukaan, mutta kun pikkukippari sai tapansa mukaan ahdistuskohtauksen kun vaatetus ei täyttänyt jotakin ”dress code” sääntöä, tai sitten hiukset olivat huonosti, luoja tietää, äiti ei, niin Mr Pig jäi rantaan.
Baloon kippari istui kiltisti ulapalla odottaen Arielia ja varsinkin sen matkustajaa. Pystykorvamme, vanhana tekijänä, otettiin mukaan. Asiallisesti kelluntaliivillä varustettuna. Hieman alussa hirvitti miten neiti aikoo suhtautua hommaan ilman apuvoimia, mutta mitä turhia. Eikun pylly kajakinpohjalle ja kirsu kohti tuulia. Ja matkaan!
Lähdimme seuraamaan Kitön rantoja ja neiti ihmetteli rantoja ja alati vaihtuvia maisemia ihan rauhallisesti kajakista. Ainut hetki kun hieman ihmetytti maailman meno oli kun ohitimme poijut. Neidille ei vaan mene jakeluun miksi meri on täynnä palloja.
Kitön ja Löparön välinen salmi oli ihan niin kaunis kun muistinkin, tosin kesän kuumuus näkyy rantakasvillisuudessa. Ennen niin kauniin vihertävä viidakkomaisema on muuttunut rusehtavaksi kallioksi. No, jossakinhan tämä pimeimmän Afrikan ilmastoa muistuttava kuumuus on nähtävä. Ja kohta se talvi tulee. Kuten aina aiemminkin.
Kitön toisella puolella oli jo jonkin verran tuulta havaittavissa ja koska en halunut pikkuiselle kajakkikoiralle huonoja kokemuksia vaadin että Ariel tekee u-käännöksen.
Kun kännykkä pirahti soimaan päätti pikkukipparimme pitää rapsutustauon. Baloo ja Ariel kelluivat rinnakkain ja kajakkikoiraa hellittiin oikein urakalla. Päättipä koiruus käydä pussailemassa kippariakin, se kun ei ole ihan onnellinen ellei saa olla sylissä ja nuolla jonkun naamaa. Samalla minä ihailin hopeisia pikkukaloja jota hyppivät isoja loikkia. Uskomaton näky ja aikamoinen äänikin kun muuten ympärillä ei kuulu kuin tuulen humina ja aaltojen liplatus. Tosin se tuulen humina alkoi hieman vahvistua ja aloin olla sitä mieltä että kotiranta kutsuu.
Iloisesti lauleskellen lähdimme melomaan mökille päin, tuli siinä lauleskeltua kaikkia merihenkisiä laulja joita pystyin keksimään ja pari muutakin. Lauloimme mm kipparin uutta ”suosikkia”: ”och det var räven och råttan och grisen”. Sitä rallatusta voisi jatkaa loputtomiin, laululla kun ei ole loppua. Kajakkikoirakin alkoi lauluun kyllästyä ja kävi makaamaan kajakkiin ja ryhtyi iltapesulle. Eipä tainnut pahemmin jännittää meriretkeänsä.
Pääsimme tummien pilvien alla lähes rantaan ennen kuin se pakollinen iltamelonnan tunnusmerkki näyttäytyi. Maihin siis tultiin auringon viimeisten iltasäteiden lämmittäessä.
Siten pitkin äkkiä keksi ratkaisu ongelmaan ”mikä onkaan se täydellinen maihinmeno käsky”? Maihin on liian lähellä maahan käskyä, tosin blondi ei kyllä sitäkään hallitse, mutta ei nyt sekoiteta liikaa sitä ainutta aivosolua. Kippari sen sitten keksi: Rantaan. Eipä käsky tehonnut, mutta eipä sitä nyt kukaan odottanutkaan. Ei edes pikkukipparin houkuttelu tehonnut, lopuksi kajakkikoira nostettiin rantaan. Ja häntä tietysti heilui.
Kukaan meistä ei valitettavasti muistanut sitä hemm*** ku**aispesää joka on rannassa. Pystykorvamme tassuja purtiin. Ällöttävät otukset!
10 ja ½ kilometriä. Ihan kiva iltalenkki.
