Reipas kajakkikoira

Katseltuamme sadetta koko matkamme ja vielä Kitössäkin tuli ihailtua ukkosta ja kaatosadetta niin piti käyttää se sateeton hetki hyväksi. Eilen oli tarkoitus ottaa Baloo ja Mr Pig matkaan mukaan, mutta kun pikkukippari sai tapansa mukaan ahdistuskohtauksen kun vaatetus ei täyttänyt jotakin ”dress code” sääntöä, tai sitten hiukset olivat huonosti, luoja tietää, äiti ei, niin Mr Pig jäi rantaan.

Baloon kippari istui kiltisti ulapalla odottaen Arielia ja varsinkin sen matkustajaa. Pystykorvamme, vanhana tekijänä, otettiin mukaan. Asiallisesti kelluntaliivillä varustettuna.  Hieman alussa hirvitti miten neiti aikoo suhtautua hommaan ilman apuvoimia, mutta mitä turhia. Eikun pylly kajakinpohjalle ja kirsu kohti tuulia. Ja matkaan!

Lähdimme seuraamaan Kitön rantoja ja neiti ihmetteli rantoja ja alati vaihtuvia maisemia ihan rauhallisesti kajakista. Ainut hetki kun hieman ihmetytti maailman meno oli kun ohitimme poijut. Neidille ei vaan mene jakeluun miksi meri on täynnä palloja.

Kitön ja Löparön välinen salmi oli ihan niin kaunis kun muistinkin, tosin kesän kuumuus näkyy rantakasvillisuudessa. Ennen niin kauniin vihertävä viidakkomaisema on muuttunut rusehtavaksi kallioksi. No, jossakinhan tämä pimeimmän Afrikan ilmastoa muistuttava kuumuus on nähtävä. Ja kohta se talvi tulee. Kuten aina aiemminkin.

Kitön toisella puolella oli jo jonkin verran tuulta havaittavissa ja koska en halunut pikkuiselle kajakkikoiralle huonoja kokemuksia vaadin että Ariel tekee u-käännöksen.

Kun kännykkä pirahti soimaan päätti pikkukipparimme pitää rapsutustauon. Baloo ja Ariel kelluivat rinnakkain ja kajakkikoiraa hellittiin oikein urakalla. Päättipä koiruus käydä pussailemassa kippariakin, se kun ei ole ihan onnellinen ellei saa olla sylissä ja nuolla jonkun naamaa. Samalla minä ihailin hopeisia pikkukaloja jota hyppivät isoja loikkia. Uskomaton näky ja aikamoinen äänikin kun muuten ympärillä ei kuulu kuin tuulen humina ja aaltojen liplatus.  Tosin se tuulen humina alkoi hieman vahvistua ja aloin olla sitä mieltä että kotiranta kutsuu.

Iloisesti lauleskellen lähdimme melomaan mökille päin, tuli siinä lauleskeltua kaikkia merihenkisiä laulja joita pystyin keksimään ja pari muutakin. Lauloimme mm kipparin uutta ”suosikkia”: ”och det var räven och råttan och grisen”. Sitä rallatusta voisi jatkaa loputtomiin, laululla kun ei ole loppua. Kajakkikoirakin alkoi lauluun kyllästyä ja kävi makaamaan kajakkiin ja ryhtyi iltapesulle. Eipä tainnut pahemmin jännittää meriretkeänsä.  

Pääsimme tummien pilvien alla lähes rantaan ennen kuin se pakollinen iltamelonnan tunnusmerkki näyttäytyi. Maihin siis tultiin auringon viimeisten iltasäteiden lämmittäessä.

Siten pitkin äkkiä keksi ratkaisu ongelmaan ”mikä onkaan se täydellinen maihinmeno käsky”? Maihin on liian lähellä maahan käskyä, tosin blondi ei kyllä sitäkään hallitse, mutta ei nyt sekoiteta liikaa sitä ainutta aivosolua. Kippari sen sitten keksi: Rantaan. Eipä käsky tehonnut, mutta eipä sitä nyt kukaan odottanutkaan. Ei edes pikkukipparin houkuttelu tehonnut, lopuksi kajakkikoira nostettiin rantaan. Ja häntä tietysti heilui.

Kukaan meistä ei valitettavasti muistanut sitä hemm***  ku**aispesää joka on rannassa. Pystykorvamme tassuja purtiin. Ällöttävät otukset!

10 ja ½ kilometriä. Ihan kiva iltalenkki.

Lintuja

Eipä ollut kiire tiistaimelontaan kun on ihan lomaa :) Ei siis kiitämistä pitkin moottoritietä, vaan rauhallista menoa Bredanille.

Sää oli kerrassaan loistava. Hieman tummat pilvet lähtiessä masensi, mutta eikun aukkopeite paikoilleen ja menoksi. Ulkona oli helle, mutta se pienen pieni tuulenvire joka tuntui viilensi mukavasti. Kun aurinkokin oli piilossa pilvipeiton takana oli suorastaan loistava melontasää. Merenpinta tärisi juuri sen verran että näki kivet ajoissa.

Rumat ankanpoikaset olivat jos kasvaneet, vaikka en "omiamme" nähnytkään lähtiessä. Matkalla kuitenkin useampi pariskunta oli uittamassa pienokaisiaan, joten sai noita ihanuuksia ihailla. Yksi pariskunta oli ihan kaksistaan reissussa. Hieman masentavaa. Tai sitten olivat hankkineet lapsenvahdin ja livahtaneet iltauinnille. Mistä sitä ikinä tietää...

Iso Lehtisaari kierretiin koska kaislikko kuulema on vallannut normaalin melontareittimme. Meri oli äärettömän rauhallisella tuulella, ei yhtään pusua tarjolla. Långgrundetin kohdalla sentään meri hieman leikki ja teki pieniä minigeysireitä. Vettähän tuo tietysti oli, eikä höyryä, mutta söpöä. Söpöjä olivat myös haahkan poikaset jotka jäivät kajakkejemme välii mottiin. Vaikka pidimmekin kunnon välejä hetki meni ennenkuin linnut keksivät miten ongelma ratkeaa.

Minulla on ollut merimetsoja ikävä, kipparilla ei, mutta niitäkin pääsin nyt ihailemaan. Siellä ne luodolla istuivat.

Rövargrundetissa kävimme maissa. Pitkästä aikaa jopa minä suostuin nousemaan kajakista melontaretkellä, rauhallinen lahti ja saaressa puucee...arvaatte varmaan miksi.

Kotimatka menikin sitten äkkiä ja Bredan oli alta aikayksikön nenämme edessä.
Ennen Bredania kuunelimme kuitenkin vielä Maretissa rapujuhlioiden iloista lauleskelua ja tietysti autoimme Arielista hieman: "Fafa ska sjunga för tollon sin. Och tollon han ska sova!" En tiedä kuulivatko, mutta apuhan on aina tervetullutta?
Ja kotirannassa he sitten odottivat, kaikki 6 ruumaa ankanpoikasta vanhempineen. Pitäisiköhän tuo kamera raahata mukaan joku ilta?
15,3 km tuli matkamittariin lisää.

Sommarö runt

Tänään oli Sommarö runt (Suvisaaristo ympäri) päivä, ja vaikka taivas oli keskimääräistä rumempi oli matkaan lähdettävä.

Vanhempi neideistä päätti meloa lyhyemmän reitin ja sai seuraakin, joten Ariel miehistöineen ilmoitettiin pitkälle reitille. Pikkukippari oli saanut melonnasta tarpeeksi leirillään, joten hänellä oli kuulema melontavapaa viikonloppu. Asia selvä.

Alkuvalmistelut ja kajakkien kanto kuitenkin vei hieman aikaa, pääsimme matkaan noin 10 minuttia myöhässä.
Eipä se nyt haitannut, reitti kun oli suhteellisen tuttu.

Meri oli selvästi hieman levottomalla tuulella ja tuulet sekoittivat olematonta kampaustani.

Kiersimme Ramsön ja Bergön. Bergössä Norjan lippu oli puolitangossa. Se pysähti. Yleensä en näe mitään kaunista muissa kuin siniristilipussa, mutta tänään tuo Norjan lippu puolitangossa oli äärettömän kaunis ja liikuttava. En ymmärrä miten uhrien vanhemmat ovat voineet tähänkin päivään herätä. Järkyttävää!

Jatkoimme matkaa ja meri päätti antaa muutaman pikkuisen pusun matkalla, pari aaltoa syöksyivät syliini halailemaan. Vesi tosin oli niin lämmintä ettei väliä, mutta nuo läpimärät housut kotimatkalla olivat hieman epämiellyttävät. Kippari kun oli jättänyt vaihtovaatteemme kotiin.

Kotiin jäänneistä tavaroita puheen ollen: malontahanskani! Nyt on rakkulat, puhjenneet sellaiset, molemmissa peukaloissa. Auts. Tällaista se kiire tuottaa.

Vaikka jäimmekin viimeiseksi, annettuamme 10 min etumatkaa muille ja melottuamme vielä pidemmän kaavan mukaan kun kippari ei uskonut minua vaan kiersi vielä Kutukarin, niin sain sentään ensimmäisen Sommarö runt diplomini. Olen ylpeä.

14, 3 kilometriä. Päästinpähän eroon tasaluvuista!

Blixtar och dunder

Vi hade lovat damerna en utflykt till Pentala och skulle ta en skrinnare med oss för att prova hur det känns att paddla. Enligt herr Murphy är ju alla planer dömda till plan B, så det blev en paddlingstur till Hanikka strand istället.

Mr Pig (den yngre damens lånekajak för i sommar) och en "banan" blev lyfta på vatten. Och sedan var det bara för den unga damen att prova hur det känns. Med skrinnarens balanssinne vad kan det vara för problem? Vi styrde vår kosa mot nya äventyr.

Tyvärr var vindarna så pass friska att vår gäst tog sin tillflykt till Areil och så fortsatte färden med vår yngre med tårna vid bananens roder.

Efter en liten simpaus och lunch vid stranden började himlen ge de första varningstecknena. Alltså styrde vi kosan mot Bredan och var redan inne i viken när det blåste upp. Under tiden vi torkade kajakerna släckte någon lampan på himlen. Det blev beckmörkt. När vi satt i bilen brakade det loss!

5 kilometer.

Kisakallio

Syy blogin hiljaiseloon on moottorimatkailu. Teimme pikaisen ajomatkan halki Tanskanmaan ja käväisimme Saksassa, Ruotissa ja Norjassakin. Ariel oli kuitenkin kotona. Lapsemme reippaina melojina lähtivät suoraan Turun kauniista kaupungista, jonne laiva meidät toi, melontaleirille.

Lähdimme sitten toissapäivänä viemään tytöille puhtaita vaatteita ja samalla päätimme päästää Arielin uiskentelemaan. Lähdimme siis jokiretkelle Kisakalliosta.

Sää oli liiankin hyvä, trooppinen kuumuus ja helle eivät oikein sovi tälliaselle vannoutuneelle talvifanille.

Väänteenjoelle meno vaati taas sulun käyttöä. Sulku oli käsipelillä toimiva, joten reippaina ihmisinä nostimme Arielin "kainaloon" ja kävelimme toiselle puolelle.

Joki oli pienoinen pettymys. Leveä kuin mikä ja hurjasti asutusta ympärillä. Ei siis juurikaan mitään kummallisuuksia bongattavaksi eikä oikein sitä jokimelontafiilistäkään.

Eväät söimme keskellä järveä, istumalla pontooni hyppylaiturilla. Tai mitä ne järvillä, rantojen ulkopuolella kelluvat lautat sitten ovatkaan.

Kotimatkalla kävimme ihailemassa ykköstien siltaa, sitä kun en ole koskaan katsellut järveltä päin, aina vaan ihaillut järveä moottoritieltä. Täytyy tunnustaa että kauniimpi se järvi on kuin tuo silta.

Täys ventti eli 21 km. Tasan, kuten nykyään harrastamme.

Gamla nyheter

Tyvärr är det så att om man inte uppdaterar blogen med en gång så kommer man inte ihåg färden ordentligt. Inte ens trots uppskrivna stödord.

Söndagen den 10.7 paddlade vi rutten Staffanbryggan - Sökö örarna - Pentala - Halsholmen - Ärtholmen och tillbaka till Bredan. Det enda jag kommer ihåg från resan är att jag aldrig sett knölsvanarna på så nära håll. När vi kom till Bredan var svanarna vid bryggan med sina ungar. Var finns kameran när man behöver den? Hemma!

Förutom de fantastiska fula ankungarna, så speglade herr svan sig i det ljusröda havet. Solen sjönk och färgade havet rött och sedan den kritvita svanhanen som speglar sig. Fantastiskt!

15 km jämt. Igen

Likapyykkiä

Eilen oli taas tiistai ja melontapäivä. Kerrankin pääsin töistä lähtemään ajoissa eikä ollut minkäänlaista kiirettä kotiin, ehdin jopa syömään ennen lähtöämme. Hyvä niin sillä kippari ajatukset selvästi sotkeentuivat läsnäolostani, eväät jäivät kotiin.

Lähdimme pienessä tuulessa liikkeelle ja seurasimme taas niitä hyvin tuttuja maisemia.
Katselin lähtiessämme aika aika likaisen näköisiä olivat pilvet taivaalla, sen siitä varmaankin saa kun valkoisia kauniita pilviä pidetään esillä päivästä toiseen? Ne likaantuvat! Ja kuten likapyykillä on tapana: äkkiä alkoivat likaiset pilvet lisääntymään, taivasta peittosi tasaisen harmaa likapyykkipilvikasa. Tylsää. Tosin, ehkä oli ihan hyvä että oli aurinko piilossa, nahkani ei oikein tahdo tykätä auringosta.

Miessaaren ja Pyöräsaaren välistä jatkoimme matkaa kohti Stora Ådholmenia. Tuuli teki pientä aallokkoa, mutta olin kerrankin pistänyt aukkopeitteen paikalleen lähtiessämme, joten roiskeet eivät häirinneet. Kiersimme myös Ådholms Långgrundetin, mikä oli linnuille pyhitetty ja se taas tarkoitti että maihinnousu oli kiellettyä. Voi kunpa sen voisi kieltää roskiltakin. Uskomatonta mitä kaikkea ihmiset heittävät mereen. Haahka (Somateria mollissima) naarailla oli ihania pieniä untuvikkoja perässään, pari taapersi "mammansa" jalanjäljissä kalliolla ja muutama uiskenteli aallokoissa. Kun pääsimme saaren toiselle puolelle olikin sitten vastassa kokonainen parvi haahkoja. Naaraat ympärillä ja pikkuiset keskellä. Herrathan ovat jo aikoja sitten häipyneet jonnekin. Eivät selvästikkään koe tarpeelliseksi puolustaa jälkikasvuaan. Tosin, eiköhän nuo mammat pärjänneet hienosti, joukossa on voimaa!

Kotimatkalle tulimme Iso-Vasikkasaaren ohi ja ihmettelin taas kerran saaressa olevaa "temppeliä". Onneksi google osaa lähes aina auttaa, joten nyt on sitten tuonkin kummajaisen arvoitus selvinnyt. Kyseessä on huvimaja joka jäljittelee Poseidonin temppeliä. Lisätietoa aiheesta saa täältä, ettei tarvitse googlea käyttää. Tosin Poseidonin temppeli lienee ollut raunioina jo vuosisatoja, miten sitten ovat osanneet jäljitellä sitä onkin mysteeri. No, saahan sitä tietysti arvailla kuinkas arvon jumaluus sitten täällä maan päällä asusteli, oma palatsinsa kun sijaitsi Aigeanmeren pohjassa. Tuskinpa hän sinne kotimaisia arkkitehteja kutsui?

Mutta sen verran Poseidon leppyi siitä että ihailin hänen temppeliänsä että kävi herättämässä Helioksen. Aurinko pilkisti esiin likapyykkipilvien takaa ja saimme tavalliseen tapaan meloa kotiin ilta-auringon säteiden lämmittäessä.

Bredanin edessä irtaannuimme retkikavereistamme ja meloimme tytärtämme vastaan, hän kun oli saapumassa soutuveneellä (aivan outo vehje, istutaan selkä menosuuntaan) kaverinsa luota. Oli pummaamassa kyytiä kotiin.

Rannassa olikin sitten aika katsoa matkamittaria. 16 kilometriä. Tasan! Olemme viimeaikoina näköjään satsanneet tasalukemiin.