Vietimme juhannusta Kouvolassa. Juhannuspäivänä sää oli siedettävää ja koska Arielkin otettiin mukaan juhannuksenviettoon lähdimme katsomaan Hangasjärveä.
Joku ystävällinen tieinsinööri on suunnitellut Vanhan Maunon tien melojia silmällä pitäen, tie kulkee ihan rannassa, joten kun Ariel nostettiin katolta sen sai siirtää suoraan järveen.
Maisema oli todella kotimaista, koivua koivun vieressä ja sininen järvi. Ja järvessä muuten Kissasaari. Mikäköhän on senkin nimen tarina?
Lähdimme melomaan kohti Sirkkaojanlahtea, tavoitteena päästä Mustajokea pitkin Matalajärvelle.
Maisemista nyt ei oikein ottanut selvää kaislan keskellä, mutta ihan kaunista kaislaa.
Kovin pitkälle ei jokea päässyt ja koska tilanne näytti yhtä toivottamalle niin pitkälle kun näki, emme edes harkinneet kantamista.
Käänsimme Arielin suhteellisen ahtaassa paikassa ja palasimme takaisin samaa reittiä jota tulimme.
Kauniita vesikasveja tuossa joen alkupäässä oli ihailtavana.
Lintuja oli todella vähän järvellä, yhden kuikan näimme, mutta se ei jäänyt ihmettelemään meitä, joten siitäkään en saanut kuvaa. Luultavasti tällä järvellä on aika hiljaista sillä linnut selvästi inhosivat keltaista Arielia. Kotivesillä lintuja saa melkein taputella, kaipa se johtuu pääkaupunkiseudun melusta, Ariel on aika hiljainen sen mölyn rinnalla.
Eikä melonteretkeä ilman joutsenia. Tällä kertaa se laulava versio. Pariskunnalle tuli kiire kun tulimme.
Tai sitten heillä oli joku hyppykilpailu kesken
Kuten totesin, jouduimme palaamaan lähtöruutuun, joten otimme uudeksi suunnaksi Kuukanojan
Ei näyttänyt kovin paljon lupaavammalta kun pääsimme suuaukolle
Mutta olin väärässä. Tätä "ojaa" oli hoidettu ja meloimme hiljaa taianomaisessa maisemissa.
Vesi oli aivan peilityyntä täällä ja välillä oli todella vaikeaa hahmoittaa oliko runko pinnan alla vaiko vaan heijastus.
Tältä siis vedenpinta näytti. Kuusenoksat siis olivat turvallisesti metrejä pääni yläpuolella.
Pääsimme läpi ongelmitta ja aurinko alkoi taas paistaa.
Kävimme kääntymässä Etelä-Karjalassa ja meloimme sitten takasin Kymenlääniin.
Kuten totesin, ojaa oli hoidettu, runkoja katkottu, mutta kovin kovalla kädellä ei oltu puututtu luonnon ratkaisuihin.
Rukoja nojasi toisiinsa ojan yli, muodostaen katon päittemme päälle.
Välillä kyllä hieman ihmetytti millä ne pysyivät pystyssä, mutta tukevasti ne tuntuivat nojaavan tyhjyyteen
Tosin ei näitäkään pystynyt vastavalossa tunnistamaan kun äidille tuli kauhea kiire pois tieltä
Lokinpoikaset sentään suostuivat kuvaan. Suloisia nekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti