keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Parempi sää

Jätimme tiistairetken väliin koska keskiviikolle oli luvattu parempaa säätä. Minä tahdon Canonin mukaan retkille ja kaatosateessa tai aallokossa en sitä esille ota. Keskiviikkona aurinko paistoi, tosin pieni aallokko keikutti Arielia kun pääsimme saarien suojasta ihailemaan maisemia. 


Lähdimme kohti Långholmenia, metsästäen kuvattavia lintusia. Hieman huonolta näytti. 


Telkällekin tuli kiire kun tulimme lähemmäksi.


Isokoskelo sentään suostui esittelemään pienokaisiaan. 


Sitten jouduinkin piilottamaan Canonin hetkeksi ja jatkoimme melontaa kohti Gula Villania, kierrellen ja kaarrelleen. Villanin kohdalla uskalsin taas poimia kameran esille ja sain aukkopeitteen päälle kertyneen järven siirrettyä takaisin mereen. 


Kanavan kapeimmassa kohdassa odottikin sitten yllätys. Hetken mietimme uskallammeko ollenkaan lähteä yrittämään ohitusta, kovin kauas emme pääsisi poikueesta vaikka yrittäisimme. Rauhallisesti rupatellen päätimme kuitenkin yrittää ja katsoimme saisiko äiti hermoromahduksen kanssamme. 


Kyllä hän muutamat kirosanat taisi peräämme heittää, mutta rauhallisesti pysyi kivellään kun ihmettelimme, hyvin pikaisesti, hänen pikkuisiaan


Lähempänä Bredania saimme ihailla vielä toistakin poikuetta, mutta tuon äskeisen kokemuksen jälkeen nämä jäivät hieman paitsioon.


Silkkiuikon poikanen oli oppinut uimaan, se joka edellisellä retkellä vielä kiikkui isänsä selässä, joten ehdin vielä ihailemaan sitä ennen kuin kaarsimme kohti Bredania. 


Tasan 17 km meloimme. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti