Taas pari reissua tehty

Nuorten mestaruuskisat lähestyvät!

Siispä lähdimme lauantaina kipparin kanssa kiertämään lähivesiä, sillä aikaa kun uimarimme harjoitteli. Jääprinsessamme ei juurikaan melonnasta piittaa. Lähdimme kiertämään Pyöräsaaren, jatkoimme Stora Bockholmin ohi kohti Isoa Vasikkasaarta, siitä Pitkäsaaren ohi ja Pirisaaren kautta kotirantaan. Matkaa mittariin tuli 13,9 km

Mutta nautitaan nyt enemmän tästä päivästä! Kuka vanhoja muistelee ja niin poispäin...

Tiistaimelojia oli kolmattakymmentä, tarkoitus oli lähteä ihailemaan Saoukan maisemia. Tuulta oli ennustettu 7 m/s, joten hieman suojaisempia reittiä suosittiin. Pari kajakkia oli kuitenkin irtautumasta porukasta ja lähdössä katselemaan Medvastötä ja Kipparihan innostui välittömästi. Siispä suuntasimme Maretin kautta kohti Pentalaa. Suureksi hämmästyksekseni ei tuulta ollut juuri nimeksikään. Puhumattakaan aalloista. Mikä siinä oli meloessa ilta-auringon lämmittäesä ihanasti.

Herrojen suunnitellessa reittiä minä katselin optimistien kaatumisharjoituksia. Aika näpäärästi sellaisen purjeveneen kääntää pystyyn kun tietää mitä tekee. Herrat päättivät, pienen neuvottelun jälkeen, että melomme Stora- ja Lilla Herrön välistä kohti Medvastötä. Kuulema Herrön toisella puolella tuulisi ja aallokkoa oli odotettavissa. Mitä vielä. Peilityyni, no ainakin lähes, meri levittäytyi eteemme.

Medvastön kohdalla pääsin ihailemaan kaisilikkoa taas todenteolla. Uskomattoman kaunista kun violettiin vivahtavat tupsut kuiskailevat tuulessa vihreän maton yläpuolella. Syksy tosin tekee tuloaan, kaislikko on selvästi vaihtamassa väriään keltaiseksi. Ja ilmassa on jo hieman syksyn tuoksua.

Pidimme muutaman minuutin pituisen jaloittelutauon Kajakuksen laitureilla, ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Morsfjärdeniä. Siinä jouduimme sitten pieneen vastatuuleen, joka lähinnä hieman vilvoitti. Ihan mukavaa, aurinko oikeasti lämmitti, joten alkoi jo olla hieman kuumakin.

Jatkoimme matkaa Lilla ja Stora Pentalan välistä. Moisössä oli pari metsäkaurista syömässä ihan rannassa ja hetkeksi tuli taas kameraa ikävä. Miten kauniita nuo kullanruskeat eläimet voivatkaan olla. Selvästi kyseessä oli pariskunta, herra ei välittänyt meistä pätkääkään vaan katseli meitä rauhallisesti, sarvet pystyssä, kun märehti. Rouva oli hieman kauempana, puiden suojassa. Teki mieli katsoa suostuisiko herra seistä rannassa kun tulen rapsuttamaan korvan takaa...

Bredanille palasimme 3 minuttia ennen auringonlaskua. Matkamittarissa 18,5 km. Mikä ilta!