Ikävä

Sillä se tauti lähtee millä on tullutkin!

Ainakin kippari uskoo vakaasti tähän, eikä pienet protestini eilisestä säätä tai olkapäästäni juurikaan vaikuttaneet herran mielipiteeseen. Sade ei kuulema sulata minua ja ei se tuulikaan paha ole. Siispä suuntasimme Bredanille, olihan tiistai!

Sen verran ikävän näköistä kuitenkin oli että jätin kamerani kotiin. Saattoihan sen arvata miten siinä käy!

Lähdimme melomaan 17 kajakin voimin kohti Munkholmarneita. Aallokkoa oli sen verran että hiukset kastuivat välillä. Onneksi tuuli kuivatti äkkiä sen minkä aallot kastoivat, paitsi paitani joka oli hyvin kelluntaliivien alla piilossa. Kun pääsimme Munkholmrneille olikin sitten periaatteessa kameraa ikävä: harmaahaikara istui rannalla ja silkkiuikut poikasineen kiertelivät Arielin ympärillä. Luonnollisesti! Ei kameraa mailla halmeilla. Paitsi Nokia, mutta se kai on puhelin?

Reittisuunnitelma meni aallokon takia uuskisi jo tässä vaiheessa, joten jatkoimme Suinon salmeen. Pääsin henkisesti jakamaan "vuoden veneilijä" arvonimen eräälle idiootille. Jos salmessa on nopeusrajoitus ja aaltojenteko kielto, onko ihan välttämätöntä kaahata täysillä sinne jos näkee parisenkymmentä kajakkia? Kivaa siinä yrittää olla työntämättä kaveria kohti sillan seinää, samalla kun yrittää pitää omansa pystyssä. Mahtoi kuski olla ylpeä itsestään? Tosin kukaan meistä ei käynyt uimassa, joten hukkaan meni sekin yritys!

Meloimme Varlaxvikenin kautta (sillan ali luonnollisesti) ja ihailin taas harmaahaikaraa joka lähti lentoon Arielin vierestä. Juu, ei yhtään harmittanut, ei ollenkaan...

Jatkoimme rantoja pitkin kohti Skataholmsörarneita. Kuulema ei ollut tarpeeksi vielä nähty aaltoja, joten lähdimme kiertämään Bodötä. Minulle kuitenkin riitti puolivälissä, joten livistimme Bodöklobbenin suojaan, pakoon aaltoja.

Meloin kiltisti vielä hetken, mutta kun lähestyimme Bredania ja aallot loppuivat ilmoitin kipparille että olkapääni teki lakon.

Kipparille tuli kilometrejä 12, minulle hieman hähemmän, mutta Arielin kilometrejähän tässä lasketaan.