Kaukana

Pari viikkoa sitten kävimme tiistaimelonnassa. Sää oli aivan uskomaton, ei juurikaan tuullut ja merivesi leikki peiliä. 

Silkkiuikkujen poikanen oli selvästi kuoriutunut. Tai poikaset, mutta en ainakaan nähnyt kuin yhden pään kurkkivan tuolta isin reppuselästä. 

Hyvin nuo piilottavat pikkuisensa, kun tietää että poikanen on tuolla, niin kyllä sen hahmottaa, mutta ei siitä kyllä kovin paljoa näy. 

Lähdimme melomaan kohti Rysäkaria, vaikka se ei lempipaikkojani olekaan. Meriharakat sen sijaan ovat aika suloisia. 

Meri oli todellakin peilityyni, joten Rysäkari oli ihan mahdollinen kohde siinä mielessä, ei pelkoakaan että joutuisi hyytävään veteen uimaan aallokon takia. 

Tällä merimetsolla oli joku tanssituokio meneillään. Mitä se yritti pelotella jäi mysteeriksi, ehkäpä se todellakin vain tanssi? Merimetsot ovat selvästi vähentyneet melontereittiemme alueella. Muutama kesä sitten niitä näkyi järjettömät määrät.

Haahkoilla oli joku kiihdytysajokilpailu meneillään, kannustusjoukot tosin katselivat toiseen suuntaan. Poikaset oli visusti piilotettu, luultavasti tuonne toiselle puolelle koska nämä kiihdytyskisat ajettiin toiseen suuntaan. 

Koska Rysäkarin eteläpuolellakaan ei juurikaan ollut aallokkoa päätimme käydä paikassa jossa en ole aiemmin ollut: Koirasaareessa. Laivojakaan ei näkynyt, joten taukopaikaksi valittiin sitten äänestyksen jälkeen Koirasaari, Rysäkarille kun ei ole menemistä. 

Saaren rannat olivat kauniisti muotoutuneet vuosien saatossa meren aaltojen toimesta. 

Ja oli saareen pieni "järvikin" muodostunut. 

Merivesi on muuten edelleen hyvin kirkasta, kylä alkukesä on selvästi hidastanut syanobakteerien kasvua

Pikkuinen lokinpoikanen oli iltauinnilla kun lähdimme melomaan takaisinpäin. Uskomattoman matalana nuo uivat, tuskin pystyy erottamaan merenpinnasta, mikä lienee tarkoituskin. 

Tiira seuraili menoamme rannalta, seuranaan joku lintu.

Lokit huhuilivat lapsukaistaan, miksi eivät lähteneet hyökkäilemään jäi minulle mysteeriksi, hieman välinpitämätöntä meininkiä. Toki olin kiitollinen etteivät pommitelleet meitä, mutta syytä olisi ehkä ollut?

Kovin kaukana emme nimittäin olleet lapsukaisesta, joka ei kuitenkaan, onneksi, välittänyt meistä vaan ihmetteli kajakkeja kaikessa rauhassa. 

Otimme uudestaan suunnaksi Rysäkarin ja jatkoimme länsipuolelta kohti Bredania

Aurinko oli jo laskemassa, mutta kesäisinhän valoa riittää joten kiire meille ei tullut. 

Bredanilla mittari näytti 20,2 km.

Juhannus

Vietimme juhannusta Kouvolassa. Juhannuspäivänä sää oli siedettävää ja koska Arielkin otettiin mukaan juhannuksenviettoon lähdimme katsomaan Hangasjärveä. 

Joku ystävällinen tieinsinööri on suunnitellut Vanhan Maunon tien melojia silmällä pitäen, tie kulkee ihan rannassa, joten kun Ariel nostettiin katolta sen sai siirtää suoraan järveen. 

Maisema oli todella kotimaista, koivua koivun vieressä ja sininen järvi. Ja järvessä muuten Kissasaari. Mikäköhän on senkin nimen tarina?

Lähdimme melomaan kohti Sirkkaojanlahtea, tavoitteena päästä Mustajokea pitkin Matalajärvelle. 

Maisemista nyt ei oikein ottanut selvää kaislan keskellä, mutta ihan kaunista kaislaa. 

Kovin pitkälle ei jokea päässyt ja koska tilanne näytti yhtä toivottamalle niin pitkälle kun näki, emme edes harkinneet kantamista. 

Käänsimme Arielin suhteellisen ahtaassa paikassa ja palasimme takaisin samaa reittiä jota tulimme. 

Kauniita vesikasveja tuossa joen alkupäässä oli ihailtavana. 

Lintuja oli todella vähän järvellä, yhden kuikan näimme, mutta se ei jäänyt ihmettelemään meitä, joten siitäkään en saanut kuvaa. Luultavasti tällä järvellä on aika hiljaista sillä linnut selvästi inhosivat keltaista Arielia. Kotivesillä lintuja saa melkein taputella, kaipa se johtuu pääkaupunkiseudun melusta, Ariel on aika hiljainen sen mölyn rinnalla. 

Eikä melonteretkeä ilman joutsenia. Tällä kertaa se laulava versio. Pariskunnalle tuli kiire kun tulimme. 

Tai sitten heillä oli joku hyppykilpailu kesken

Kuten totesin, jouduimme palaamaan lähtöruutuun, joten otimme uudeksi suunnaksi Kuukanojan

Ei näyttänyt kovin paljon lupaavammalta kun pääsimme suuaukolle

Mutta olin väärässä. Tätä "ojaa" oli hoidettu ja meloimme hiljaa taianomaisessa maisemissa.

Vesi oli aivan peilityyntä täällä ja välillä oli todella vaikeaa hahmoittaa oliko runko pinnan alla vaiko vaan heijastus.

Tältä siis vedenpinta näytti. Kuusenoksat siis olivat turvallisesti metrejä pääni yläpuolella. 

Pääsimme läpi ongelmitta ja aurinko alkoi taas paistaa.

Kävimme kääntymässä Etelä-Karjalassa ja meloimme sitten takasin Kymenlääniin. 

Kuten totesin, ojaa oli hoidettu, runkoja katkottu, mutta kovin kovalla kädellä ei oltu puututtu luonnon ratkaisuihin.

Rukoja nojasi toisiinsa ojan yli, muodostaen katon päittemme päälle. 

Välillä kyllä hieman ihmetytti millä ne pysyivät pystyssä, mutta tukevasti ne tuntuivat nojaavan tyhjyyteen

Tällaiset söpöliinit odottivat meitä kun pääsimme takaisin Hangasjärvelle.

Tosin ei näitäkään pystynyt vastavalossa tunnistamaan kun äidille tuli kauhea kiire pois tieltä

Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Lokinpoikaset sentään suostuivat kuvaan. Suloisia nekin. 

17,2 km tuli mittariin eikä Arielia tarvinnut edes pyyhkiä makean veden jälkeen vaan nostimme sen märkänä katolle ja annoimme kuivua kun ajoimme takaisin mökille.

Tiistaimelontaa

Tiistai on melontapäivä ja koska tällä viikolla sää on suosinut melojaa lähdimme Kipparin kanssa nauttimaan auringosta. Pikkuisen kiire tuli, mutta ehdimme mukaan vesille.

Tukkasotka pariskunta oli myös ehtinyt vesille ja suostuivat jopa hetken pysymään paikoillaan.

Herra tuli oikein esittelemään töyhtöänsä. Siisti mies, mutta hiukset olisi tietysti voinut kammata.

Veden pinta oli lähes keltaista, johtuen siitepölystä. Aikamoinen märä sitä on ollut ilmassa! Lintuja se ei sen sijaan tuntunut häiritsevän millään lailla. Rantasipi ainakin piti oikein pesutauon. 

Moisön kohdalla pistin Kipparin kääntämään Arielin pois muiden luota, olin bongannut jotakin punaista, joten oli pakko mennä katsomaan. Punasotkasta oli toki kuva parin viikon takaa, mutta on se sen verran kaunis että kannatti tehdä pieni mutka matkaan.

Herralle tuli odottamaton kiire, joten saatte taas tällaisen läiskimiskuvan. 

Kyhmyjoutsenella ei sen sijaan ollut kiire minnekään, tällaisen tornin päältä näkeekin niin hyvin ympärilleen, ettei tarvitse lähteä maisemia ihailemaan. 

Silkkiuikun pesä ei ollut millään lailla yhtä komea kuin joutsenen, mutta ihan yhtä rauhallisesti sitä pesää haudottiin. 

Löydettyämme muut melojat liityimme joukkoon ja jatkoimme kohti Herrötä. Usva peitti horisontin, mutta muutsen keli oli aivan uskomattoman hieno. Melontatakissa tuli jo hieman kuuma, onneksi pieni tuulenvire sentään välillä kävi sekoittamassa hiuksia. 

Herrön rannalla piti taas tehdä pieni mutka, halusin nähdä miten isokoskelon poikaset jaksoivat. Niillä tuntui olevan ihan yhtä hauskaa kuin viime viikolla, vaikka olivatkin jo paljon isompia. 

Äisin selkään oli silti kiva kiivetä. Vaikka ihan taatusti osaisivat uida ihan itsekin. 

Haahkallakin oli uintitaitoisia poikasia. Nekin oli ihan pakko ikuistaa, sillä sain samaan kuvaan poikasten lisäksi isänkin. Harvinaista herkkua minulle.

Tosin tämä isä osoitti haahkamaista asennetta: äkkiä pakoon!

Suloisia nämäkin pikkuiset olivat, kahden kerhotädin toimesta pikkuiset pidettiin koossa.

Tottelevaiset lapsukaiset pysyivät hyvin kasassa.

Kun pääsimme pois saarien suojasta oli tuuli jo sen verran voimakkaampi että pystyi istumaan takki päällä läkähtymättä. Pienenpientä aallokkoakin se sai aikaiseksi. 

Meri siis jatkaa ikuisuustehtäväänsä, kivien muokkaamista mieluisaksi. 

Jatkoimme kohti Malmkoplania, taas poiketen Arielin kanssa lintuja bongaamaan. Tämän herran höyhenet värisivät iltatuulessa ja sain todellakin ihailla jokaista tuulevirettä höyhenissä, Olisi varmaan pitänyt pistää Canon videoimaan että saisitte käsityksen siitä uskomattomasta rauhasta jota tämä ympärilleen levittää. Aaltojen liplatus ja silmien edessä valkoiset höyhenet jotka tanssivat tuulessa. 

Herra itsekin otti rauhallisesti eikä stressaantunut ollenkaan vaikka tähtäsin häneen. 

Sillä aikaa kun minä ihailin joutsenta Kippari onnistui bongaamaan ketun. Se kuulema painui tämän kiven taakse. Olisihan se ollut kiva nähdä kettukin, se puuttuu Arielin blogista. 

Oikaisimme taas hieman, kivien seassa onkin ihan kiva yrittää pitää tuo 6½ metrinen irti jokaisesta kallionkielekkeestä. Hyvin se onnistui kun vaan otti tarpeeksi rauhallisesti. 

Meriharakka ihaili työskentelyämme, syytä olikin, aikamoinen suoritus vielä tulla sillan ali kun vettä oli suhteellisen vähän ja kiviä paljon. 

Jatkoimme kohti Bredania ilta-auringon paisteessa ja teimme vielä pienen iekan Bredanilla

Mietin mikä sai nokikanan lähtemään vauhdilla kaislikosta, Arielia nyt ei ainakaan säikähtänyt

Löytyihän se selitys kaislojen seasta. Aikamoinen suojaväri!

Saimme Arielin kuivattua ja siirrettyä vajaan. Kotimatkalla saimme sitten hieman vettä niskaamme ja kotiin tullessa aivan loistava sateenkaari levittäytyi taivaalle. Valitettavasti en ehtinyt kuvaa nappaamaan ajoissa. 

17.7 km tuli mittariin