Uutta testaamassa

Julistan itseni mielenvikaiseksi! Maanantaina maassa oli 5 cm lunta ja aurat vetivät ykköstietä eestaas. Tiistaina alkoivat tiistaimelonnat. Mitä tekee siis hyvä vaimo kun ulkona on 8 astetta "lämmintä" ja lapsilla on kevätmarkkinat koulussa? Osaan vastata omaan kysymykseeni: ajaa nopeusrajoitusten puitteissa kotiin, sitä samaista aurattua ykköstä ja istahtaa kajakkiin nauttimaan talviolosuhteista. Olenhan talvi-ihminen!

Kippari on jo viettänyt "muutamia" tunteja Bredanilla toisten reippaiden kanssa, joten kyllä minun nyt sitten kelpasi hypätä Arieliin uudelta, matalalata laiturilta!

Uusien "tiukkojen" sääntöjen seurauksena olimme vesillä jo kello 18 nauttimassa lähes peilityynestä Bredanista. Harmaahaikarakin oli eksynyt Bredanille, tosin se ei pahemmin välittänyt melojista vaan lähti matkaan sekin. 

Heti Bosundin jälkeen törmäsimme tällaiseen näkyyn. Merimetso? Ainakin niitä näkyi enemmänkin ulompana, mutta tämä jäi kyllä tunnistamatta.

Jos joku osaa auttaa, niin tässä vielä epätarkka kuva päästä joka nousi pintaan. 

Marenissa oli punasotkilla joku kilpailutilanne meneillään. 2 koirasta, yksi naaras. Siinä on jo jonkinlaiselle sodalle hyvät lähtöasetelmat. Sodasta ei kuitenkaan ollut vielä merkkiäkään, päinvastoin, ilta-auringon loistaessa ei voinut kun antaa aisteille vapaa pääsy kaikkeen ihanaan mitä ympärillä oli. Koivuissa oli pienet, vaaleanvihreät, hennot lehdet, joita tuuli hieman värisytti. Samalla useat eri lintulajit ääntelivät mitä erilaisin äänin. Ja tuuli nostatti raikkaan meri-ilman nenäonteloiden puhdistajaksi. Siinä sai siitepölyt kyytiä. 

Jäimme hetkeksi ihailemaan Pentalaa ja jollien menoa, ennen kuin jatkoimme matkaa ulommaksi. Toiveitteni mukaan lähdimme bongailemaan lintuja. Vielä kun hetken saan ihailla haahkoja, ennen kuin herrat päättävät lähteä omille retkilleen.

Yllättävän paljon haahkoja olikin vielä nähtävissä, tai siis koiraita, mutta selvästi ne alkavat jo kerääntyä omiksi porukoikseen. Lähtöhetki häämöttää? Tämä rouva ei kuitenkaan ole lähdössä mihinkään, voiko rauhallisempaa näkyä olla kuin joutsen pesässään?

Isokoskelopariskunta päätti hetken poseerata

Ja sitten lähdettiin jo matkaan. 

Metsästys tuotti tulosta, haahkoja näkyi, paljon. Joten ellette pidä haahkoista, silmät kiinni, näitä nimittäin riittää. Tämä pariskunta uiskenteli edessämme

Kunnes kyllästyivät seuraamme. En voi sille mitään, rakastan näitä "juostaan kilpaa veden päällä" kuvia. Huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin Kipparin harrastama Formula-autot ajavat ympyrää.

Tämä haahkarouva suostui jopa poseeraamaan hetken. Tai sitten se mietti mitä seuraavaksi söisi. Sinisimpukoita?

Herra sen sijaan esitteli kaunista pukuaan. Ehkä ihan hyvä että painuu korean pukunsa kanssa pois maisemista ja pesän lähettyviltä, kyllä tuo hieman huomiota herättävä on, tämä juhlapuku. 

Kuten olen aiemminkin todennut, lennossa nämä lintuset ovat kovin oudon näköisiä. Tämä Hitchcockin "Linnut"-elokuvaan koefilmaava haahka sen todistaa. 

Kopplo sundissa ei pienestä aallokosta ollut enää merkkiäkään, joten uskalsin taas nostaa Canonin esille. Tämä naurulokkikin oli tullut nauttimaan rauhallisesta ilta-auringosta hyvin matalaan veteen. Ihailimme pohjaa, vaikkakin salmi oli ruopattu. Mela aina välillä osui mutapohjaan ja lemu oli sen mukainen. 

Kippari oli hieman pettynyt kun en kuvannut hänelle siltaa. En tiedä miten hän voi edes kuvitella etten kuvaisi hänelle noin viidettäkymmenettä kuvaa tästä sillasta. Tietysti kuvasin, sehän oli ihan itsestään selvää. Kippari "kerää" siltoja ja tämän kohdalla ei tarvinnut pelätä että pää osuu siihen, siispä ehdin kuvaamaan. 

Tunnustan että kaivoin Canonin esille näitä valkoposkia varten, ehkäpä siksi tuo sillan kuvaaminen jäi huomaamatta?

Mutta koska Kippari pyysi että kuvaisin sillan edes toiselta puolelta, tein työtä käskettyä. Samainen silta!

Olen joskus yrittänyt selittää Kipparille ettei valokuvaustaitoni riitä kuvaamaan liikkuvaa kohdetta, liikkuvasta kajakista. Kippari kuitenkin on sitä mieltä että tarkoitus on meloa, ei kuvailla, joten lopputulos on aika usein tämä. "Meni jo". Kuvassa silkkiuikku, uskokoot ken haluaa. Tai sitten minulla on 15 epätarkkaa kuvaa haahkoista. Olen jo kauan sitten antanut periksi säätöjen suhteen. Automaatti päälle ja toivotaan että arpakone arpoo suhteellisen siedettäviä arvoja. 

Mutta joskus kaikki osuu kohdalleen. Objektiivi osuu melojen väliin, Ariel liukuu tasaisesti eteenpäin ja arpaonnikin suosii. Kuten kun tähtäsin näihin kalatiiroihin. Varmaan joku kuvanikkari voisi tuotakin kuvaa parannella, mutta minulle kelpaa. 

Kalalokkikin oli matkalla kotiin ilta-auringon laskiessa. 

Bredanin uusi laituri oli suosittu. Vanhat laiturit eivät olleet mitenkään suosittuja, uutta piti kokeilla. Sille pystyi melkein melomaan, hyvän yrityksen seurauksena yksi kajakeista nousi nätisti reunalle. Hieman lisää vauhtia ja säästyisi nostamiselta?

Mittarissa 14,4 km kun olimme takaisin Bredanilla.

Pölyt pois

Pääsiäistä on vietetty loistavassa säässä. Ja sehän tiesi sitä että Kippari heräsi henkiin!

Ariel oli saatava vesille ihan väkisin, joten eilen kävimme sitten pyhkimässä pölyt Arielista ja nostimme sen samalla mereen. Ikävä kyllä, Canoan laiturit eivät vielä ole paikoillaan, joten Kippari joutui hyppäämään kyytiin. Minä ja Canon nousimme kyytiin rannalta, en halunut kastella jalkojani. Kippari näppäränä miehenä sitten "hyppäsi" kyytiin laiturilta joka oli jossakin yläilmoissa. 

Koska edellisestä melontareissusta on nelisen kuukautta aikaa, ilmoitin että melomme hitaasti, lyhyen lenkin. Ja kuvaamme jokaisen kohdalle osuvan linnun, en ole merilintuja nähnyt pitkään aikaan. Siispä pidimme ensimmäisen kuvaustauon noin 15 m. rannasta kun nokikana oli kävelyllä kaislikossa. 

Nämä silkkiuikot pitivät tiukan neuvottelun jostakin merilevä palasesta. En tiedä suunnittelivatko pesän tapetointia vai mikä oli ongelman nimi, mutta neuvotteltiin todella kovaäänisesti. 

Välillä noustiin ihan pystyyn kun oli niin tärkeä asia. 

Ja kuten totesin, jokainen lintu oli kuvattava. Myös naurulokki. Mittarissa oli varmaan jo puoli kilometriä tässä vaiheessa, Kipparilta alkoi huumori loppua näihin valokuvaustaukoihin.

Sää oli loistava, joten tietysti ymmärrän että hän olisi ollut melontatuulella, mutta aina ei voi voittaa. Sitäpaitsi olen melko varma siitä ettei minulla ole kuvia naurulokeista. Ainakaan kovin montaa. 

Kalakokitkin olivat ihmeellisiä, meriharakat taustalla eivät niinkään kiinnostavia. Kippari nyt kuitenkin oli sitä mieltä että Moisö olisi kierrettävä, joten jatkoimme melomista, näin tyynellä säällä ei aallokkokaan kuljeta. 

Linnut olivat selvästikin vielä hieman aralla tuulella, kovin lähelle eivät päästäneet kuvaamaan vaan lähtivät heti lentoon. Oletan että tämä pariskunta on telkkiä. 

Hartioissa kyllä tuntui ettei ollut hetkeen melonnut, mutta teki tuo hyvääkin, oikein tunsi miten veri lähti kiertämään niskaan ja sieltä ylöspäin. 

Kuvasin minä sen meriharakankin. Onhan se aika suloinen. 

Kaislikko on vielä sen verran ruskeaa, eikä uutta vielä näy, että lintuja oli helppo havaita kaislikosta. 

Tukkasotkia oli enemmänkin liikenteessä, tässä naaras

Ja herrakin uiskenteli lähettyvillä.

Nämä lentoretkellä olevat ovat huomattavasti hankalampi tunnistaa, mutta olisiko kyseessä isokoskelopariskunta?

Kiersimme Matasaaren ja menimme katsomaan parikin lintubongauspaikkaa. Kaitviken oli ihmeen hiljainen. Silkkiuikku kuitenkin usikenteli edessämme Varlaxvikenissä

Kiertelimme ja kaartelimme, etsien lintuja. Ja yhtäkkiä muistin että voihan niitä rantoja ihailla muutenkin. En yhtään ihmettele mistä satusedät aikoinaan ovat saaneet inspiraationsa. Katsokaa nyt miten tämäkinpuusetä yrittää saada kiinni jotakin vedestä.

Vaikka alkureissusta sanoin Kipparille ettei tarvitse kuvata joutsenia, niitä ehtii kuvailemaan, niin kun tämä tyyppi tuli poseeraamaan Arielin nokan eteen oli sitten pakko taas avata aukkopeite ja nostaa Canon esille.

Valitin Kipparille etten saa nähdä haahkoja kun en suotu avovesille, saan tyytyä isokoskeloihin.

Ja nekin painuivat pakoon kun lähestyimme.

Koska Kippari tietää että haluan kuvia niistä lempilinnuistani, niin meloimme sitten ihan pikkuisen ulospäin. Minä tietysti urputtaen etten tahdo veneiden tekemiin aaltoihin, vesi on kylmää. Mutta sain kuin sainkin nähdä haahkani.

On tuo koiras vaan niin kaunis. 

Eivät nuo sinisorsatkaan rumia ole, niitä vaan tulee nähtyä niin usein ettei ehkä arvosta niiden kauneutta. Tosin, usein noita joutseniakin ui vastaan, enkä niihin kyllästy. 

Tälle tyypille nousi sarvet otsaan kun lähestyimme. En ymmärrä miksi. Äkkiäkö tuo häviää näköpiiristä kun sukeltaa.

Kuten kuvasta näkyy, meri oli todella rauhallinen, eikä veneliikennekään ollut häiritsevää, vaikka muutama aallokon tekijä olikin häirtsemässä muuten todella hiljaista luontoa. Ympärillä täydellisen sininen meri, raikas suolantuoksun kyllästymä ilma ja aurinko joka lämmittää poskia. Ja pään yläpuolella lentää lintuparvia. Voikohan mikään olla tämän kauniimpaa?

Telkkäpariskunta oli kyllä helpompi tunnistaa vedessä kuin ilmassa.

Vaikka inhoankin kivikkoja, oli iahn pakko jäädä hetkeksi ihailemaan tätä balettia. Kippari huolehti ettemme ottaneet pohjakosketusta ja minä kuvasin.

Kunnes tajusin että ympärillä oli kiviä. Sitten alkoi hirvittää.

Mittariin tuli 13,4 km. Sää olisi kyllä sallinut pidemmänkin retken, mutta koska taukojen pitäminen tuntui aika haasteelliselta kun en halunut kastella jalkojani päätimme palata kotirantaan. Kippari hyppäsi näppärästi laiturille ja veti sitten Arielin rannalle. 

Vierailla vesillä

Ensimmäistä kertaa olen melonnut joulukuussa! Tosin maisemat olivat hieman erilaiset kuin ne joihin olen tottunut täällä.

Kävimme joulukuun alkupäivinä Thaimaan Krabissa ja koska se on melojan paratiisi niin kajakkiinhan minä jouduin. Ja tällä kertaa ilman Kipparia!

Lähdimme liikkeelle kun vesi oli suhteellisen alhaalla, tässä mutaojassa emme sentään melonneet.

Mangorvetkin olivat "kuivalla maalla" mutta sehän ei noita puita haittaa millään lailla. 

Ihan Arielin tasoisia eivät melomamme muovikaksikot olleet, mutta eipä tuolla joella tarvinnut aaltojakaan pelätä. Lähes tasapohjainen kajakki siis kelpasi. Kuten kuvasta näkyy, vesi oli alhaalla, mutta sehän ei Kipparin menoa haitannut mitenkään.  

Pidimme ensimmäisen taukomme oisterikalastajan majalla

Eivät olleet kovin hääppöset miehen työkalut tai työmaa muutenkaan. Meidän työsuojelulla olisi varmaan ollut jonkinverran huomautettavaa miehen työoloista

Karstikallioiden väriloistoa. 

Kalastajat liikkuivat joella hieman nopeimmilla vehkeillä kuin me, mutta toisin kuin kotimaiset moottorinkäyttäjät, nämä herrasmiehet varoivat visusti kastelemasta turisteja.

Ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Tham Lotin luolat

Tippukivet ovat aktiivisia ja luolaa muuttaa muotoaan koko ajan, noin 1 mm kymmenessä vuodessa on stalakmiittien kasvuvauhti

Jostakin syystä olin kovin kiitollinen siitä että vesi oli alhaalla, muuten olisi luolaston ihmeet jääneet näkemättä.

Ja aika ihmeellisiä olivat myös rannoilla liikkuvat eläimet. Limaryömijät olivat ehdottomat suosikkini, kala kuivalla maalla kun on harvinaisempi näky. Ainakin jos se vapaaehtoisesti nousee vedestä.

Ravutkin olivat värikkäitä ja suloisia

Osa mönkijöistä olivat kyllä tosin kuin tieteiselokuvasta karanneita

Mangrovejuuret estävät tehokkaasti eroosiota ja ovat kuulema myös tsunamin aikana suojannet rantoja tehokkaasti. 

Vaikka eläimiäkin nähtiin, oli maisemat kuitenkin pääsääntöiset aika kiviset

Tosin hyvin erilaiset kuin Canoan läheisyydessä olevat rantakalliot. Kippari kuitenkin mahtui hienosti ahtaimmistakin paikoista. Minä lähetin lämpimät ajatukset kaikille retkimelojille jotka ovat minua vuosien varella opastaneet. Ilman peräsintä ja kipparia olin omillani. Tosin, oli minulla kilpamelojamme kaverina, joten ihan yksin en sentään ollut. 

Tippukiviluolan kattoa

Luolaston vartija? Tai onkohan oopperan kummitus?

Minne ikinä katsoikaan oli vastassa aivan uskomaton näky. Hyvä että ehti melomaan kun Canonin oli laulettava

Luoan jälkeen eteemme ilmestyi käsittömän kaunis laguuni. Seinämät kohosivat korkeuksiin ja ympärillään pystyi kuulemaan hiljaisuuden. 

Oisterit kiinnittyivät helposti mangroven juuriin

Apinat kuulema liikuskelivat täällä, tällä kertaa pysyivät kuitenkin piilossa

Kallioseinämää

Apinan koti?

Piilopaikkoja riitti

Pääskysen taidonnäyte. Sylkeä ja savea.

Ja koska luolasto oli ainut reitti poistuakin, palasimme takaisin samasta reiästä kuin olimme tulleetkin.

Luolaa vartioiva elefantti.

Jatkoimme matkaamme kohti isopäisen kummituksen luolaa, eli Tahm Pee Hua Toein

Luolassa on aikoinaan asunut ihmisiä ja paikalta on löytynyt hyvin isokokoinen ihmisen kallo.

Aika paljon luolasta löytyi mahdollisesti käytössäkin ollutta esineistöä.

Luolan pohja on joskus ollut veden alapuolella, nyt sinne kuitenkin joutui kiipeämään. Koko luolan lattia kuitenkin kertoi tarinaa ajasta jolloin vesi oli paljon korkeammalla.

Teki lähes pahaa talloa tällaisella matolla

Luolassa oli runsaasti kalliomaalauksia, huomattavasti selkeämpiä kuin aiemmin kotimaassa näkemäni. Tämä oli kuulema vuohi. Jokainen suomalainen lapsikin tietää kuka tämä on! Vilijonkkakin siis on käynyt Krabissa!

Aluella syntyy vieläkin keskimääräistä enemmän 6 sormisia ihmisiä. Katossa kuva jonkun kädestä

Tippukivet olivat täälläkin aktiivisia ja kosteeseen tippukiveen ei saanut koskea, käden rasva kun tuhoaa tippukiveä.

Ja ne siis todellakin olivat märkiä nuo aktiiviset kivet!

Yksi luolan luonnollisista ikkuna-aukoista

Näitäkin maisemia olisin voinut kuvata loputtomasti

Jatkoimme matkaamme kohti seuraavaa joenuomaa, matkalla ohitimme kalastajamökkejä.

Ja kävimme ihailemassa toistakin kapeaa aluetta

Luolan suulla oli täälläkin varija.

Kuten huomaatte, ihminen on loppuenlopuksi aika pieni olento luonnon ihmiden äärellä. Kippari ja partiolainen edessämme.

Kiviä ja kalliota

Kun palasimme takaisin lähtöpaikkaamme oli vesi hieman noussut. Nämä ovat samat veneet jotka olivat alussa olleessa kuvassa. 

Matkamittaria meillä ei ollut mukana, Kippari mittasi Google Eartista suurinpiirtein matkamme pituuden ja päätyi 7 kilometriin. Lihasmittarini sanoi 8, mutta en ole tottunut melomaan yksin, joten kaipa minun on uskottava?

Vaikka en yleensä naamojamme pistä tänne, niin menkööt tällä kertaa. Oikein Hauskaa Joulua kaikille Arielin blogia seuraaville. Tällä kertaa Ariel ei tosin ollut matkassa mukana.