Pääsiäistä on vietetty loistavassa säässä. Ja sehän tiesi sitä että Kippari heräsi henkiin!
Ariel oli saatava vesille ihan väkisin, joten eilen kävimme sitten pyhkimässä pölyt Arielista ja nostimme sen samalla mereen. Ikävä kyllä, Canoan laiturit eivät vielä ole paikoillaan, joten Kippari joutui hyppäämään kyytiin. Minä ja Canon nousimme kyytiin rannalta, en halunut kastella jalkojani. Kippari näppäränä miehenä sitten "hyppäsi" kyytiin laiturilta joka oli jossakin yläilmoissa.
Koska edellisestä melontareissusta on nelisen kuukautta aikaa, ilmoitin että melomme hitaasti, lyhyen lenkin. Ja kuvaamme jokaisen kohdalle osuvan linnun, en ole merilintuja nähnyt pitkään aikaan. Siispä pidimme ensimmäisen kuvaustauon noin 15 m. rannasta kun nokikana oli kävelyllä kaislikossa.
Nämä silkkiuikot pitivät tiukan neuvottelun jostakin merilevä palasesta. En tiedä suunnittelivatko pesän tapetointia vai mikä oli ongelman nimi, mutta neuvotteltiin todella kovaäänisesti.
Välillä noustiin ihan pystyyn kun oli niin tärkeä asia.
Ja kuten totesin, jokainen lintu oli kuvattava. Myös naurulokki. Mittarissa oli varmaan jo puoli kilometriä tässä vaiheessa, Kipparilta alkoi huumori loppua näihin valokuvaustaukoihin.
Sää oli loistava, joten tietysti ymmärrän että hän olisi ollut melontatuulella, mutta aina ei voi voittaa. Sitäpaitsi olen melko varma siitä ettei minulla ole kuvia naurulokeista. Ainakaan kovin montaa.
Kalakokitkin olivat ihmeellisiä, meriharakat taustalla eivät niinkään kiinnostavia. Kippari nyt kuitenkin oli sitä mieltä että Moisö olisi kierrettävä, joten jatkoimme melomista, näin tyynellä säällä ei aallokkokaan kuljeta.
Linnut olivat selvästikin vielä hieman aralla tuulella, kovin lähelle eivät päästäneet kuvaamaan vaan lähtivät heti lentoon. Oletan että tämä pariskunta on telkkiä.
Hartioissa kyllä tuntui ettei ollut hetkeen melonnut, mutta teki tuo hyvääkin, oikein tunsi miten veri lähti kiertämään niskaan ja sieltä ylöspäin.
Kuvasin minä sen meriharakankin. Onhan se aika suloinen.
Kaislikko on vielä sen verran ruskeaa, eikä uutta vielä näy, että lintuja oli helppo havaita kaislikosta.
Tukkasotkia oli enemmänkin liikenteessä, tässä naaras
Ja herrakin uiskenteli lähettyvillä.
Nämä lentoretkellä olevat ovat huomattavasti hankalampi tunnistaa, mutta olisiko kyseessä isokoskelopariskunta?
Kiersimme Matasaaren ja menimme katsomaan parikin lintubongauspaikkaa. Kaitviken oli ihmeen hiljainen. Silkkiuikku kuitenkin usikenteli edessämme Varlaxvikenissä
Kiertelimme ja kaartelimme, etsien lintuja. Ja yhtäkkiä muistin että voihan niitä rantoja ihailla muutenkin. En yhtään ihmettele mistä satusedät aikoinaan ovat saaneet inspiraationsa. Katsokaa nyt miten tämäkinpuusetä yrittää saada kiinni jotakin vedestä.
Vaikka alkureissusta sanoin Kipparille ettei tarvitse kuvata joutsenia, niitä ehtii kuvailemaan, niin kun tämä tyyppi tuli poseeraamaan Arielin nokan eteen oli sitten pakko taas avata aukkopeite ja nostaa Canon esille.
Ja nekin painuivat pakoon kun lähestyimme.
Koska Kippari tietää että haluan kuvia niistä lempilinnuistani, niin meloimme sitten ihan pikkuisen ulospäin. Minä tietysti urputtaen etten tahdo veneiden tekemiin aaltoihin, vesi on kylmää. Mutta sain kuin sainkin nähdä haahkani.
On tuo koiras vaan niin kaunis.
Eivät nuo sinisorsatkaan rumia ole, niitä vaan tulee nähtyä niin usein ettei ehkä arvosta niiden kauneutta. Tosin, usein noita joutseniakin ui vastaan, enkä niihin kyllästy.
Tälle tyypille nousi sarvet otsaan kun lähestyimme. En ymmärrä miksi. Äkkiäkö tuo häviää näköpiiristä kun sukeltaa.
Kuten kuvasta näkyy, meri oli todella rauhallinen, eikä veneliikennekään ollut häiritsevää, vaikka muutama aallokon tekijä olikin häirtsemässä muuten todella hiljaista luontoa. Ympärillä täydellisen sininen meri, raikas suolantuoksun kyllästymä ilma ja aurinko joka lämmittää poskia. Ja pään yläpuolella lentää lintuparvia. Voikohan mikään olla tämän kauniimpaa?
Telkkäpariskunta oli kyllä helpompi tunnistaa vedessä kuin ilmassa.
Vaikka inhoankin kivikkoja, oli iahn pakko jäädä hetkeksi ihailemaan tätä balettia. Kippari huolehti ettemme ottaneet pohjakosketusta ja minä kuvasin.
Mittariin tuli 13,4 km. Sää olisi kyllä sallinut pidemmänkin retken, mutta koska taukojen pitäminen tuntui aika haasteelliselta kun en halunut kastella jalkojani päätimme palata kotirantaan. Kippari hyppäsi näppärästi laiturille ja veti sitten Arielin rannalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti