Vierailla vesillä

Ensimmäistä kertaa olen melonnut joulukuussa! Tosin maisemat olivat hieman erilaiset kuin ne joihin olen tottunut täällä.

Kävimme joulukuun alkupäivinä Thaimaan Krabissa ja koska se on melojan paratiisi niin kajakkiinhan minä jouduin. Ja tällä kertaa ilman Kipparia!

Lähdimme liikkeelle kun vesi oli suhteellisen alhaalla, tässä mutaojassa emme sentään melonneet.

Mangorvetkin olivat "kuivalla maalla" mutta sehän ei noita puita haittaa millään lailla. 

Ihan Arielin tasoisia eivät melomamme muovikaksikot olleet, mutta eipä tuolla joella tarvinnut aaltojakaan pelätä. Lähes tasapohjainen kajakki siis kelpasi. Kuten kuvasta näkyy, vesi oli alhaalla, mutta sehän ei Kipparin menoa haitannut mitenkään.  

Pidimme ensimmäisen taukomme oisterikalastajan majalla

Eivät olleet kovin hääppöset miehen työkalut tai työmaa muutenkaan. Meidän työsuojelulla olisi varmaan ollut jonkinverran huomautettavaa miehen työoloista

Karstikallioiden väriloistoa. 

Kalastajat liikkuivat joella hieman nopeimmilla vehkeillä kuin me, mutta toisin kuin kotimaiset moottorinkäyttäjät, nämä herrasmiehet varoivat visusti kastelemasta turisteja.

Ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Tham Lotin luolat

Tippukivet ovat aktiivisia ja luolaa muuttaa muotoaan koko ajan, noin 1 mm kymmenessä vuodessa on stalakmiittien kasvuvauhti

Jostakin syystä olin kovin kiitollinen siitä että vesi oli alhaalla, muuten olisi luolaston ihmeet jääneet näkemättä.

Ja aika ihmeellisiä olivat myös rannoilla liikkuvat eläimet. Limaryömijät olivat ehdottomat suosikkini, kala kuivalla maalla kun on harvinaisempi näky. Ainakin jos se vapaaehtoisesti nousee vedestä.

Ravutkin olivat värikkäitä ja suloisia

Osa mönkijöistä olivat kyllä tosin kuin tieteiselokuvasta karanneita

Mangrovejuuret estävät tehokkaasti eroosiota ja ovat kuulema myös tsunamin aikana suojannet rantoja tehokkaasti. 

Vaikka eläimiäkin nähtiin, oli maisemat kuitenkin pääsääntöiset aika kiviset

Tosin hyvin erilaiset kuin Canoan läheisyydessä olevat rantakalliot. Kippari kuitenkin mahtui hienosti ahtaimmistakin paikoista. Minä lähetin lämpimät ajatukset kaikille retkimelojille jotka ovat minua vuosien varella opastaneet. Ilman peräsintä ja kipparia olin omillani. Tosin, oli minulla kilpamelojamme kaverina, joten ihan yksin en sentään ollut. 

Tippukiviluolan kattoa

Luolaston vartija? Tai onkohan oopperan kummitus?

Minne ikinä katsoikaan oli vastassa aivan uskomaton näky. Hyvä että ehti melomaan kun Canonin oli laulettava

Luoan jälkeen eteemme ilmestyi käsittömän kaunis laguuni. Seinämät kohosivat korkeuksiin ja ympärillään pystyi kuulemaan hiljaisuuden. 

Oisterit kiinnittyivät helposti mangroven juuriin

Apinat kuulema liikuskelivat täällä, tällä kertaa pysyivät kuitenkin piilossa

Kallioseinämää

Apinan koti?

Piilopaikkoja riitti

Pääskysen taidonnäyte. Sylkeä ja savea.

Ja koska luolasto oli ainut reitti poistuakin, palasimme takaisin samasta reiästä kuin olimme tulleetkin.

Luolaa vartioiva elefantti.

Jatkoimme matkaamme kohti isopäisen kummituksen luolaa, eli Tahm Pee Hua Toein

Luolassa on aikoinaan asunut ihmisiä ja paikalta on löytynyt hyvin isokokoinen ihmisen kallo.

Aika paljon luolasta löytyi mahdollisesti käytössäkin ollutta esineistöä.

Luolan pohja on joskus ollut veden alapuolella, nyt sinne kuitenkin joutui kiipeämään. Koko luolan lattia kuitenkin kertoi tarinaa ajasta jolloin vesi oli paljon korkeammalla.

Teki lähes pahaa talloa tällaisella matolla

Luolassa oli runsaasti kalliomaalauksia, huomattavasti selkeämpiä kuin aiemmin kotimaassa näkemäni. Tämä oli kuulema vuohi. Jokainen suomalainen lapsikin tietää kuka tämä on! Vilijonkkakin siis on käynyt Krabissa!

Aluella syntyy vieläkin keskimääräistä enemmän 6 sormisia ihmisiä. Katossa kuva jonkun kädestä

Tippukivet olivat täälläkin aktiivisia ja kosteeseen tippukiveen ei saanut koskea, käden rasva kun tuhoaa tippukiveä.

Ja ne siis todellakin olivat märkiä nuo aktiiviset kivet!

Yksi luolan luonnollisista ikkuna-aukoista

Näitäkin maisemia olisin voinut kuvata loputtomasti

Jatkoimme matkaamme kohti seuraavaa joenuomaa, matkalla ohitimme kalastajamökkejä.

Ja kävimme ihailemassa toistakin kapeaa aluetta

Luolan suulla oli täälläkin varija.

Kuten huomaatte, ihminen on loppuenlopuksi aika pieni olento luonnon ihmiden äärellä. Kippari ja partiolainen edessämme.

Kiviä ja kalliota

Kun palasimme takaisin lähtöpaikkaamme oli vesi hieman noussut. Nämä ovat samat veneet jotka olivat alussa olleessa kuvassa. 

Matkamittaria meillä ei ollut mukana, Kippari mittasi Google Eartista suurinpiirtein matkamme pituuden ja päätyi 7 kilometriin. Lihasmittarini sanoi 8, mutta en ole tottunut melomaan yksin, joten kaipa minun on uskottava?

Vaikka en yleensä naamojamme pistä tänne, niin menkööt tällä kertaa. Oikein Hauskaa Joulua kaikille Arielin blogia seuraaville. Tällä kertaa Ariel ei tosin ollut matkassa mukana.