Rantakäärme paratiisissa

Jos viime viikon sää oli hyvä niin nyt mentiin sitten jo loistavan puolelle!

T-paita keli, ei minkäänlaista tuulta ja aurinko matkaseurana. Maisematkin olivat viikossa muuttuneet vihreiksi, ei epäilystäkään etteikö kesä olisi tuloillaan.

Lähdimme melomaan Svinön ympäri ja jo uimarannalla miespuolinen urho oli kokeilemassa veden uimakelpoisuutta. Sitä sietää toki ihmetellä, hurja siitepölymäärä oli värjännyt vedenpinnan keltaiseksi, meloimme siis keltaisessa meressä. Arielilla oli varmaan kotoinen olo kun veden pinta oli kajakin värinen. Onneksi voi vielä olla suhteellisen varma siitä että kyseessä todellakin on siitepöly, eivätkä syanobakteerit jotka tekevät vedestä uimakelvotonta maksatoksiiniensa takia. Taitaa vesi kuitenkin pikkuhiljaa lämmetä, ja tehdä olosuhteet suotuisiksi bakteereillekin, kun tuo uimapöksyihin pukeutunut uskalsi kahlata rannassa.

Eräs toinen sen sijaan ei kahlannut vaan kiemurteli innoissaan vaikkei lumpeenlehtiä edes ollut näkyvissä. Eikä vesikirppujakaan. Alustava raportti kertoi kyystä, mutta rantakäärme tuo kyllä minun tietääkseni oli. Uskomatonta miten näppärästi liikkui vedessä, ja miten nopeasti vetäytyi keräksi ja yritti käydä melani kimppuun. Vaikka kuinka tiedän että on vaaraton (tai ainakaan ei ole myrkyllinen) niin kyllä tuo vaan hieman silti puistatti.

Oli pakko päästä karkuun otusta, joten suunta kohti Matasaarta. Granössä oli mieshenkilö joka katsoi omistavansa myös vesialueet. Piti oikein tarkastaa laki, mutta herra saa kyllä edelleen omistaa rantansa, vesi on ihan vapaata aluetta. Toki ymmärrän että jos ranta-alueesta Espoossa maksaa jonkun verran euroja niin tahtoisi ehkä omaa rauhaakin. Suurkaupungissa taitaa kuitenkin ongelmana olla muut ihmiset. Samalla rahalla olisi varmaan saanut Lapin erämaista omaa maata?

Jatkoimme kohti Pirisaarta ja Blindgrundetia. Linnut ovat jo tehneet pesiä lähes jokaiseen kallionrakoon ja lokit jaksoivat rääkyä. Kun siihen vielä lisäsi Puolustusvoimien jytinää niin konsertti oli täydellinen bassorumpuineen. Itse asiassa tuo mölinä muistutti sen verran ukkosta että olisivat voineet pitää taukoa sen aikaa kun minä olin vesillä. Lintuja meno ei sen sijaan tuntunut häiritsevän ollenkaan. Kaipa ne olivat jo tottuneet jytinään joka sai välillä tärykalvot tärisemään ihan omassa tahdissaan?

Buguholmenin ja Långholmenin välistä jatkoimme kohti Miessaarta. Tässä vaiheessa olikin melojilla niin lämmin että illan ensimmäinen esikimokäännös oli ajankohtainen. Hienosti se kajakki kääntyy kun meloja tietää mitä on tekemässä!

Kävimme ihailemassa Stora Ådholmenin kiviä, vesi on edelleen noin kymmenen senttiä alemmalla kuin normaalisti, joten kiviä sai todellakin ihmetellä lähietäisyydeltä.

Vielä Pyöräsaaren ohi ja Arielin nokka kohti Bredania ja ilta-aurinkoa.

Mittariin saatiin 17,7 km.