Ariel: Kaksi tiistaita

Parin viikon tauon jälkeen lähdimme eilen vesille. Koko päivän ihailin säätä ja ajattelin että onpa ihanaa lähteä ilta-auringon paistaessa merelle. Kymmentä vaille kuusi, kun kokoonnuimme reittisuunnittelua varten, tipahtivat ensimmäiset pisarat Bredanille. Jätin siis suosiolla kameran autoomme.

Kun pääsimme vesille alkoikin sitten sade. Jääkylmiä pisaroita tipahteli naamalle ja ennen kaikkea silmälaseille, joten päätin siirtää nekin aukkopeitteen alle. Väliäkö sillä näkeekö kaatosateella kunnolla.

Nokikanoilla oli jo poikasia, joten pysähdyimme hetkeksi ihailemaan niitä, ennen kuin jatkoimme matkaa, suuntana Koplorna. Vesi tipat rapisivat ja pomppivat ilmaan meren pinnasta, oikeastaan niidenkin tanssi oli aika kaunista, tosin jäätävän kylmää tanssia.

Ihailimme haahkojenkin poikasia, mutta koska sadepisarat alkoivat tuntua oikeasti jääkylmiltä, päätimme ottaa hieman lyhyemmän session merellä ja käänsimme nokkamme kohti Bredania. Vesipisarat hakkasivat jo sellaisella voimalla merenpintaa että ne muodostivat piniä kuplia veteen, pieniä timantteja, jotka kimmeltävinä nousivat pintaan ja katosivat.

11,5 kilometriä myöhemmin hiukseni olivat kuin suihkun jäljiltä, hanskoista saa puristaa vedet pois ja anorakin kaula-aukko oli ollut hieman löysä, eli vaihtovaatteille oli käyttöä.

Mutta ettei tämä menisi ihan vesisateeksi, palataan kaksi viikkoa taaksepäin ajassa niin saatte hieman kuviakin katseltavaksi.

Kevät oli jo pitkällä, tosin niinhän kesäkuussa kuuluukin olla, oikeastaan pitäisi jo olla kesä.

Koska aurinko paistoi eikä juurikaan tuullut, lähdimme kohti Medvastötä.

Kerrankin sattui kamera olemaan kädessä oikealla hetkellä, päätin nimittäin kuvata sinisorsaa ja hän taas päätti lähteä lentoon. tarkennus osui hieman väärään kohtaan, niin kuin useinkin meloessa kun kajakki heiluu ja kohde liikkuu, mutta onhan nuo jalatkin aika suloiset.

Syy siihen että olin yleensäkään vaivautunut kaivamaan kameran esille oli savupiipun päällä nököttävä "pöllö" jonka kippari bongasi ja halusi kuvaan.

Hieman huolestuneena katselin päämme päälle kertyviä pilviä, mutta koska Kippari oli päättänyt kiertää Medvastön niin jatkoimme matkaamme.

Pilvipeite päätti rakoilla sen verran hyvin että aurinko valaisi maisemaa. Ellei sielu lepää täässä hiljaisuudessa niin sitten ei missään.

Tukkasotka(?) oli uittamassa pienokaistaan, niilläkään ei ollut kiire minnekään vaan uiskentelivat kaikessa rauhassa kaislikkoa seuraten.

Valiettavasti ei nykytekniikka salli hajujen välittämisen: meri, tervattu puu ja ympärillä kukkivat puut ja kasvit...tuoksujen sekamelska voittaa minkä teollisen hajuveden mennen tullen. Tuon kun saisi pullotettua ostaisin ison pullon varastoon!

Päätimme ottaa jalottelutauon Kajakuksen laiturilla, siitä kun on helppo nousta maihin ilman että jalat kastuu.

Valkoposkihanhet olivat keksineet saman loistavan ajatuksen, jalottelu tekee hyvää

Kovin kiire heillä ei ollut, vaan kävelivät rauhallisesti kohti merta, niin että pikkuisetkin pysyivät matkassa mukana.

Eikä heitä häirinnyt ollenkaan että jalat kastuivat!

Ilmassa oli laulua kun nuotitkin asettuivat viivoilleen, tosin nuottiviivoja puuttui muutama...

eikä säveltäjäkään ollut ihan tyytyväinen kun yksi nuoteista pomppi ympäriinsä miten sattui

Pienen tauon jälkeen jatkoimme matkaamme.

En tiedä meloimmeko ylinopeutta, en usko, mutta liikennepoliisi varoitti äänimerkillä. Lupaan kuitenkin ettei Ariel pitänyt lähelläkään 10 kilometrin tuntinopeutta.

Joutsen lähti liitämään ihan vierestämme, mutta olin ehtinyt pistämään kameran pois siinä vaiheessa. Onneksi vastaan tuli seuraava pariskunta enkä voinut vastustaa, vaikka eivät olleetkaan lähdössä.