Kevään ensimmäinen

Pieni iäisyys on ehtinyt vierähtämään, siitä kun viimeksi olen melonnut edes jonkinlaisen lenkin. Tänään sitten lähdimme katsomaan kestäisikö paikat taas melomista.

Tarkoitus oli käväistä Lilla Hallonkobbenissa, siellä oli geokätköily tapahtuma, eli cito (cache in, trash out), eli siivoamistapahtuma jossakin ennakkoon sovitussa kohteessa. Geocaching.com järjestää kaksi kertaa vuodessa näitä cito-viikkoja, tarkoituksena kannustaa pitämään ympäristö siistinä. 

Lähdimme, tapamme mukaan, liikkeelle Bredanilla, mukana pari muutakin innokasta geokätköilijää, olihan toki meitä ei kätköileviä melojiakin kaksi. Kipparilta, perheemme kätköilijältä, taisi hieman hermo mennä kanssani, kun "jokaista lokkia" piti pysähtyä kuvaamaan. Jeps, en ole päässyt aikoihin Arileiin enkä kuvailemaankaan kaikenlaisia merilintuja. 

Kyllä minusta 300 m. melonnan jälkeen voi pitää kuvaustauon! Eikö voikin?

Sitten vastaan tuli tiira, taas pieni tauko...

Olisin oikeasti tahtonut kuvata enemmänkin, mutta merilinnut eivät selvästikään ole vielä tottuneet Arieliin. nämäkin isokoskelot olivat kovin kiireisä kun lehstyimme. Tiirat vaan tuijottelivat hurjaa menoa. 

Mitäs sitä hosumaan valmiissa maailmassa?

Pääsimme mukavassa säässä Hallonkobbenille. tuulta ei juurikaan ollut eikä aaltojakaan päästy ihailemaan. Maihinkin pääsi lähes kuivin jaloin.

Aurinko paistoi ja lämmitti ihanasti, joten ihan iloisin mielin lähdein bongailemaan roskia. Jonkinlainen taistelu saaressa oli käyty, uhrista ei kovinkaan paljon ollut jäänyt jäljelle.

Kevätmyrskyt olivat päässeet pyörittämään ainoassa jäljellä olevassa käymälässä paperirullaa, jälki oli aikamoista. Melkein voisi luulla että suurempikin juhlaporukka oli mellastanut saaressa. 

Jonkinlaiset juhlat saaressa kuitenkin oli, koska pienimuotoinen kuoro oli paikalla esiintymässä. 

Lauluoivatkohan tuutulauluja tällä hautomassa olleelle valkoposkelle? 

Hyvin tuo maastoitui kivien sekaan, onneksi melontakaveri oli varoittanut missä pesä on, pystyin pysymään riittävän kaukana kaunottaresta. Onneksi oli kamerassa pidempi putki kiinni. 

Suurin osa linnuista viihtyivät kuitenkin hyvin kaukana minusta ja kamerastani, kuten nämä haahkatkin. Ja ei, en ole kuvannut tarkoituksella näitä kotikaupunkini maamerkkejä. 

Tämän lähemmäksi eivät haahkat uskaltaneet tulla. 

Kyhmyjoutsen tuli sentään kuvattavaksi ja uiskentali rannassa vaikka ja kuinka kauan. Minne sen kumppani on kadonnut jäi mysteeriksi, pesää en missään lähettyvillä nähnyt.

Kun olimme saaneet saareen putsattua, kahvit juotua ja roskapussit vietyä kajakeille olimma vlmiina lähtöön. Luonto vaan oli toista mieltä. 

Siirryimme takaisin grillikatokseen odottelemaan että rakeet olivat suorittaneet kevättanssinsa loppuun. 

Kiitos kuvasta, Eeva

Mikään ei kestä ikuisesti, joten pääsimme lopuksi jatkamaan matkaamme. Kiersimme Svinön ja ihailimme matkalla kotiin kaikenlaisia lintuja, kamera vaan oli siirretty turvaan Arieliin, joten en ehtinyt kuvaamaan kuin tämän kaksikon.

Ensimmäiselle reissuille aikoihin tuli mittaa n. 8 km. Jonkinlainen alku melontakaudelle. Nyt olo on kuin ensimmäisen reissun jälkeen. Lihakset ovat kipeinä ja hymy korvissa.