lauantai 8. kesäkuuta 2013

Poikasia

Tiistaina oli kaikkien aikojen melontapäivä!

Taisi lähes jokainen Canoan kajakki päästä vesille. En ole koskaan nähnyt sellaista määrää melojia lähtevän liikkeelle Bredanilta, mutta sää olikin sitten kauniimpi kuin ruotsin prinsessa tänään hääpuvussaan.


Pitkästä aikaa myös Canon oli päässyt matkaan mukaan ja voin kai vaan todeta: onneksi. Pikkuiset uimarit olivat jo nimittäin vesillä. Jo Stora Bodön kohdalla Kippari joutui muuttamaan kurssiamme, minun oli pakko saada ihailla pieniä untuvapalloja. 


Isokoskeloäitiä ei yhtään häirinnyt vaikka katselimme hänen vaaveleitaan, hän poseerasi kauniisti lapsiensa kanssa.


Jatkoimme kohti Malmkoplania ja Kippari oli vakaasti sitä mieltä ettei minulla ole kuvaa merilokista. Olen ihan vakuuttunut siitä että olette tällaisenkin nähneet, mutta jos Kippari päästää minut kuvaamaan lintuja niin minähän kuvaan.


Örarna oli oikein bongauspaikka, Kippari siis joutui taas viemään minut katselemaan lähempää lintuja. Kippari keskittyi ihailemaan kiviä kun minä en kertakaikkiaan voinut katsoa eteeni, tai edes alaspäin. Canoni kun piti suunnata vähän kaikkialle. Onneksi en katsonut, olisi kuvaaminen voinut jäädä sikseen, kun kivet taas tunkivat kovin lähelle Arielia. Suostuivat kuitenkin olemaan vedenpinnan alapuolella, tarpeeksi syvällä Arielin alla. Herra isokoskelo oli unohtanut kammata hiuksensa aamulla, tuuli ei ainakaan voinut olla syypää kampaukseen, ei siis minkäänlaista tuulenvirettäkään. 


Rauhallisen vedenpinnan olivat haahkaemotkin bonganneet, kovin rauhallisella uintireissulla olivat poikasineen.   Haahka on nykyään silmälläpidettävä laji, joten teen työtä käskettyä. Pidän silmällä. Ikävää sinäänsä jos kanta on pienentynyt tällä vuosituhannella 40%, se on suorastaan hieman huolsestuttavaa minusta. Onhan tuo yksi niitä harvoja lintuja jotka tunnistan.


Jatkoimme kohti Bullenia ja näimme käsittämättömän määrän joutsenia. Kippari laski 22, mutta niitä taisi olla vieläkin enemmän. Viime vuoden poikasia joilla oli kokoontumisajot?


Tiedän että olen kiusannut teitä näillä lentoonlähtö kuvilla monta kertaa, mutta kun minusta tuo vaan on niin käsittämätöntä kun nuo toistakymmentä kiloa painavat linnut lähtevät liikkeelle. 


Ääni on ihan omanlaisensa kun siivet hakkaavat vauhtia ja vesi läiskyy. Vaikka ei sattuisi näkemään kiitoratakäyttäytymistä voi jo äänestä päätellä että joutsen on nousukiidossaan.


Kyllä se ääni on kuultavissa vielä kun lentävätkin. Aivan uskomaton näky tuo on kun nuo jättiläiset kiitävät kohti aurinkoa. 


Koska emme olleet koskaan kiertäneet Inre Notgrundetia jatkoimme kohti sitä. Matkalla näin merimetsoja, tai ainakin luuin niitä merimetsoiksi kunnes näin valkoisen rinnan. Mitä ihmettä. Luontoportin mukaan merimetsolla voi olla valkoinen rinta, joten niitä kai nuo sitten olivat. Kippari ei tykkää.


Ihan käsittämättömän rauhallinen merenpinta oli vielä näinkin ulkona. Tällaisia päiviä ei todellakaan montaa ole kesässä. Lähes jo kaipasin aallokkoa.


Pientä maininkia oli sentään havaittavissa paikoitellen, sai sentään pienen aavistuksen siitä että kiviäkin oli alueella. 


Suuri osa retkiseurastamme oli suunnannut kohti Torr Lövötä joten sinne mekin jatkoimme. Jostakin syystä paikalla oli myös haahkauroksia, useampia. Joku hoivavietti iskenyt niihin, naarailla ainakin oli jo poikasia, joten en oikein keksinyt muutakaan syytä niiden läsnäololle. 


Pientä ruuhkaa oli havaittavissa Torra Lövön rannalla, saaren nimi muuten vaihtelee kartasta riippuen. Hyvin Ariel kuitenkin mahtui rannalle, joten pääsin hetkeksi jalottelemaan. Samalla saimme merestä nostetun lasipullon siirrettyä roskikseen. Mikä ihme saa ihmiset viskaamaan roskia mereen? Viestiä ei pullossa ainakaan ollut, joten pelkästä roskaamisesta siis kyse. 


Tauon jälkeen oli aika meloa kohti Bredania, ilta oli jo pitkällä. Sää tosin oli sellainen että olimme voineet jäädä vesille pidemmäksikin aikaa.

Sain vielä ihailla toistakin elntoonlähtöä, joskaan se ei kyllä ollut läheskään yhtä näyttävä kuin joutsenten nousu taivaalle.


Enkä ollut ainut ihailija, myös kalalokoit istuivat ensimmäisellä rivillä ihailemssa heinäsorsia. 


Koko 16,2 kilometrin ajan saimme ihailla peilityyntä merta. Voiko enempää arki-illalta vaatia?  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti