Lauantaina oli taas melontapäivä, kun aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Kippari oli päättänyt että Medvastö on loistava retkikohde, joten lähdimme siis sinne. Vielä pystyy rantoja katselemaan, kun uutta kaislaa ei ole noussut ja vanhakin on aika "läpinäkyvää" siellä missä se vielä seisoo ruskeana seinänä rannoilla
Kovin kauan tästä tuskin pystyy nauttimaan, sen verran kaunis vaaleanvihreä raita on jo nähtävissä meren pinnalla.
Mutta onhan se hyvä että linnuille saadaan pesimärauha, voinhan minä sitten ihailla niitä lentäviä lintuja, niitäkin kun riittää. Haimaahaikara tosin on kyllä niin oudon näköinen matkaan lähtiessään, että en tiedä voiko sitä ihailla, kummastella kumminkin.
Kauniimpaa taitolentoa esittää tiirat, niiden leijuminen lähes liikkumatta vedenpinnan yläpuolella kun saalistavat on ihan huikeaa katsottavaa. Varsinkin siinä vaiheessa kun hyökkäävät veteen ja nappaavat saaliinsa.
Tämä yksilö nappasi pienen kalan jonka kävi viemässä viereisellä laiturilla nököttävälle kaverilleen. Miksi kaveri itse ei viitsinyt kalastaa on minulle epäselvää, mutta suloista toimintaa joka tapauksessa.
Ja jos kyllästyn ihailemaan lentonäytöksiä niin voin keskittyä uiviin lintuihin. Kippari uusin suosikki on isokoskelo. Pari kesää sitten kun kysyin "mikä lintu" oli vastaus aina "telkkä". Tänä vuonna vastaus on isokoskelo. Minusta tutuu että saan saman vastauksen linnusta riippumatta. Kippari kun haluaa meloa, ei pörrätä kaislikossa kuvaamassa lintuja. Varsinkaan periaatteella "jos se vaikka sattuisi olemaan joku josta ei ole kuvaa". Siispä se on isokoskelo.
Suloinen kaveri sekin, voi ihan mielelläni kuvata isokoskeloitakin.
Kymmenen kilometrin melomisen jälkeen pidimme pienen kahvitauon Kajakuksen laiturilla. Kiitämme taas kerran laiturin lainasta. Kippari nautti auringosta ja kahvista, minä ihailin toista auringonpalvojaa: neitoperhonen levitti siipensä ja piti pienen tauon sekin.
Ja jotta tauko olisi täydellisen harmoninen: pääskyset tulivat kertomaan että nyt on kesä.
Tauon jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa kotiinpäin.
Kyhmyjoutsenella on valtavasti asiaa. Se uiskenteli edessämme ja kertoi kovasti kuulumisia. Valitettavasti en vaan ymmärtänyt mistä oli kyse.
Jatkoimme matkaamme kohti Stora Herrötä ja sain nähdä jotakin joka ei aiemmin ole osunut kohdalle. Olen kovin onnellinen että olimme näinkin kaukana, kovin lähelle ketsuppilaivaa en halua osua Arielin kanssa. Ellei sitten Ariel ole Volvon katolla matkalla jonnekin laivan sisällä.
Kippari kuitenkin vei minut turvallisesti Stora ja Lilla Herrön välistä kohti Bredania, siihen salmeen ei kovin paljon isommalla paatilla tulla, Arielinkin kanssa sai hieman suunnitella kumpaa reunaa käyttää.
Samoin tuntui että isokoskelot saivat valita oman reunansa kun haahkat olivat vallaneet yhden luodon lähes kokonaan.
Lupaan että haahkakuvat vähenevät kohta, naaras kun on aika mitäänsanomaton. Kunnes poikaset pääsevät vesille taitavat haahkat saada olla rauhassa Canonilta. Edellyttäen että herrat kohta lähtevät matkoihinsa.
Meloimme Herröön rantoja ja ihailimme lintuja. Tukkasotkia?
Olisikohan tämä pariskunta sitten tukkakoskeloita? Tukkaa noilla nyt ainakin oli, molemmilla.
Ja sitten innostuin ihan tosissani. Rannalla kävi hurja kuhina ja ilmoitin Kipparille että varovasti mutta nopeasti ja sitten pysähdys ajoissa ettemme häiritse.
Mutta vaikka kuinka pysyimme kaukana saivat lapsukaiset tarpeekseen ja lähtivät äidin kyydillä turvallisempaan paikkaan. Tosin koko tuo katras ei äidin selkään mahtunut, hurja tappelu kun kaikkien piti päästä salamatkustajan paikalle. Mutta saipahan Kippari ihailla isokoskeloita.
Ja haahkoja...
Tämä herra tahtoi ehdottomasti päästä kuviin, joten minun oli ihan pakko. Ariel keinui aallokolla ja Kippari huokaisi syvään. Kuvaustaukoja nimittäin riitti ja kuten Kippari totesi: haahkoista on jo kuvia. Onhan niitä. Ja tämän reissun jälkeen niitä on vielä enemmän!
Marenissa ihailimme sitten silkkiuikun pesintää. Herra vartioi pesää. Kovin stressaantunut hän ei vaikuttavan olevan meistä, putsasi itseään ja vähät välitti Arielista joka piti pienen tauon, turvallisen välimatkan päässä.
Rouva kuitenkin katsoi asiakseen tulla lähemmäs pesää katsomaan miksi me pidimme tauon hänen pesänsä läheisyydessä.
Variksella oli ollut onni matkassa, joltakin lokilta oli saanut varastettua saaliin. Varsinainen juhlahetki toisella.
Hieman ennen Bredania piti vielä käydä katsomassa miten pari viikkoa sitten pesänrakennushommissa olleet uikut olivat edenneet. Oikein hienosti näköjään, pesä oli selvästikin valmis ja luultavasti sitten mieluisasti sisustettu koska perheneuvottelu oli ohi.
Joutsenkin oli pesässään, mutta selvästi rouva oli vetänyt herneen...eikun untuvan sieraimeensa. Vääränlaiset tapetit?
Samalle kivelle joutsenen kanssa oli vielä lokkikin tehnyt pesänsä. Lienee suhteellisen turvallinen paikka, joutsenilla ei yleensä riitä huumoria jos pesää lähestytään.
Bredanille tulimme ilta-auringon loistaessa
Herra kyhmy oli syömässä ja saatteli meidät rantaan.
